Moni on sen jo todennut varmastikin omassa elämässään, itse tehty ja ihan käsintehdynmakuinen ruoka on parasta. Niinpä miekin. Lisää puhtiako sain siitä, että olen käynyt Juankoskella sen talon pihassa, missä julkkiskokki Jaakko Kolmonen on syntynyt evakkoreissuillaan. Tauti lienee ollut tarttuvaa, kun harva se päivä tai ainakin viikko teen jotain omasta päästäni. Se se onkin ehtymätön luonnonvara jokaisella. Aina vain käy samankokoinen pääkappale, vaikka mitä tekisi omasta päästään.

Kuka tahansa osaa tehdä, jos kerran miekin, sillä vaikka töllötin työntää vaikka mitä reseptejä ja vaikka mitä ihmeellisimpiäkin luomuksia, niin sitä huolimatta hyvin yksinkertaisilla tavoilla saa syötävää ruokaa, jos vain on vähänkin mielikuvitusta.

Jaahas, siis varsinaiseen asiaan.

”Käsintehdynmakuiset sämpylät”

Kaupasta ostettu leipä on ihan hyvää muuten, paitsi mie en ole sieltä useastikaan löytänyt juuri itselleni sopivaa. Milloin on mitäkin jauhoa tai lisukkeita. Siksipä päätin jo vuosikymmeniä sitten, että omatekemät sämpylät ovat maailman toiseksi parhaimpia. Miksi toiseksi? No siksi, että aina jää mahdollisuus löytää jokin uusi juttu, joka menee kärkipaikalle.

Mitä miun sämpyläni sisältävät? Ensiksikin täysjyvävehnäjauhoja liperiläiseltä myllyltä ja kahden kilon pussin. Sitten palahiiva, hienoa merisuolaa ja voisulaa. Monesti laitan sekaan myös hienoja tai karkeita ruisjauhoja sekä mahdollisesti ohrajauhoja. Grahamitkin käyvät, joskus, jos sattuu olemaan. Ilman vehnäjauhoja miun sämpyläni eivät pysy koossa. Jollain toisella kenties kestävätkin.

Tässä välissä pieni kevennys: Muuan tuttavani meni avioon ulkomaille Graham-nimisen miehen kanssa ja kun tulevat käymään, niin lupasin tarjota graham-sämpylöitä. Eivät vielä ole ehtineet, kun asuvat Amerikanmantereella.

Taas jatkuu.

Joskus aikaisemmin tein sellaisessa muovisessa taikinakupissa, mutta kun taikina aina nousi yli ja valui altaaseen tai pöydälle, silloin keksin, että laitankin 10 litran sankkoon kädenlämpöistä vetta muutaman litran ja siinä alustan ja sotken kaikki sekaisin. Voin sulatan pikkukattilassa sellaisen sopivan reilun nokareen. Eipä nouse enää pois astiasta. Ai niin, jauhomäärä vähän vesimäärän mukaan. En mie sitä ja muitakaan mittaile, kunhan sekoittelen ja huomaan, milloin alkaa olla sopivan sitkeää jättää nousemaan liinan alle sankkoon.

Nousemisen annan sujua ihan rauhassa ja sitten vasta alustan. Tietenkin tarkoittaa sitä, että taikinasta tulee sen verran kiinteää, että pysyy koossa ja on helppo pyöräyttää sämpylöiksi. Sellaisia parin suupalan suuruisia, niin ei tule liikaa syödyiksi. Suurista en perusta. Vinkiksi annan, että sellaisia omissa, jauhoisissa käsissä hyvin pyöriteltäviä.

Kolmelle pellille pyörittelen niitä ja tuosta määrästä yleensä tulee sellaiset 75-80 kappaletta sopivanruskeita ruokapaloja. Ei tämän helpompaa tapaa tehdä viljasta täyttävää ruokaa, eikä kappalehinnaksi tule kuin muutama sentti. Vehnäjauhot maksavat 2,99/pussi ja niitä riittää kahdeksi kerraksi, kun laittaa silleen reilusti noita muita jauhoja ja tykötarpeita. Muut jauhot maksavat euron luokkaan. No, kaupan hyllystä selviää ja niistä riittää monta monituista kertaa. Kappalehinnaksi tulee 4 senttiä suunnilleen ja koko määrän hinnaksi n. 3 euroa, joten kun ja jos vain vähänkin viitsii ja kehtaa, niin melkoinen säästö syntyy. Jos vielä on puilla lämmitettävä huusholli, niin samalla kun asumus lämpiää, niin sämpylätkin paistuvat.

Paistoaika on sellainen, että kun tiiraa luukusta ja näkee niitten ruskettuvan hieman. Voit tietenkin rukkanen kädessä vetää peltiä vähän ulos ja kopsauttaa sormella. Jos se tuntuu kopsahtavan, niin silloin vain pois ja toinen pellillinen tilalle. Pois otetut kannattaa heti voidella kiehuvaan veteen sekoitetulla laimennetulla voisulalla ja sitten leivin- tai voipaperi päälle sekä pyyheliina. Siellä ne siiten sopivasti jäähtyvät ja pehmiävät syötäviksi.

Miksi mie käytän voita? Mie en ole itsessäni vieläkään havainnut mitään merkkejä voin epäterveellisistä vaikutuksista. Joku toinen käyttää voin sijasta jotain muuta, kukapa sitä estää ja sanoo. Kun miun mielestä voi on puhdas luonnontuote ja kohtuudella käytettynä sen ei pitäisi aiheuttaa kenellekään terveysongelmia. Jokainen ottakoon sitä rasvaa, mikä suussa parhaalta maistuu.

Ruis- tai ohrajauhopuuro

Karkeat ruis- tai ohrajauhot ovat erinomaisen hyvät puuroainekset. Vettä vain kattilaan kiehumaan silleen sopiva määrä. Hienonnettua merisuolaa purkista tai paketista silleen sopivasti ja juuri se määrä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jauhot ovat siitä yllättäviä, että pussista veteen karistaltaessa laitettaessa puurosta näyttäisi tulevan löysää, mutta kun ne turpoavat vedessä aika yllättäen, niin eipa auta muu kuin lisätä vettä. Puuron kiehahtaessa hämmennetään vielä vähän, laitetaan virta pois ja jätetään kannen alle hautumaan kuumalle levylle. Siinä se sitten muhii omia aikojaan ja kun tuntuu siltä, että nälkä alkaa vaivata enemmän tai kun muut valmistelut on suoritettu, silloin puuroa vain kuppiin ja syömään. Ei tämän nopeampaa tai yksinkertaisempaa ole valmistaa puuroa. Puuron kanssa voi syödä sitten vaikka mustikkakiisseliä, pakastettuja ja sokeroituja puolukoita, voisilmäkin käy. Ja vettä pari lasillista sen kanssa. Jos siihen vielä ottaa yhden sämpylän, niin kylläpä verensokerit pysyvät hyvällä tasolla ja nälkä siirtyy ulko-oven taakse.

Kattilan voi jättää jäähtymään vaikka jollekin aputasolle tai kylmälle levylle. Jos on töihin meno, niin antaa puuron jäähtyä ja sitten kotiin tultuaan on ensiapu pahimpaan nälkään valmiina. Jääkaapissa on nyvä säilyttää jäähtynyttä puuroa kattilassa tai sitten muovirasioissa. Ja pariksi päiväksi on puurot valmiina. Jos haluaa lämmittää, niin kannattaa sitten laittaa kattilaan loraus vettä ja puuroa sekaan hautumaan samalla sekoittaen. Ei tarvitse joka aamu keittää uutta. Ei ne kaikki ravintoaineet ehdi häviämään minnekään.
Mikroa ei miulla ole, enkä suosittelekaan sen käyttöä, olkoonpa mainokset mitä mieltä tahansa. Mikroaaltouunin säteily hävittää tehokkaasti vähäisetkin ravintoaineet. Olihan miulla vähän aikaa käytetty mikro, mutta laitoin sen kiertoon, kun en tarvinnut.

Ehkä joku toinen on toista mieltä, mutta olkoon jokainen niin kuin hyvältä tuntuu.

Makaronilaatikko

Tämäkin on niin yksinkertaista kuin vain voi ja on siinä ravintoa jos energiaakin. Miulla on tapana tehdä aina sen verran, että riittää muutamiksi kerroiksi, vaikka yhdenmiehentalous onkin edullisimmasta päästä. Nämä miun neuvoni ovat vain niitä varten, jotka haluavat vaihtelua, säästöjä talousmenoissa tai ovat sitten sen verran laiskoja, etteivät joka päivä jaksa tehdä uutta ruokaa. Mie olen juuri sellainen. Onpahan kuin oravalla, että on mistä ottaa, kun laittaa jemmaan pakastimeen sopivina annospaloina.

Niin tämä makaronilaatikko:

Pussillinen luomu-makaroneja kiehautetaan kypsiksi runsaassa vedessä, jossa on sopiva ripaus hienonnettua merisuolaa ja pari kasvisliemikuutiota. Kun makaronit on keitetty pehmeiksi, niin lävikössä kuuman veden alla huuhdellaan ylimääräiset suolat ja muut pois. Ja sitten, kun vesi on valunut, niin siihen samaan sankkoon, missä aiemmin tehtiin sämpylätaikinaa.
Jauhelihaa mie laitan kerralla aina 700-800g ja jos on isoja sipuleita, niin kolme tai pienempia kuusi tai seitsemän. Sipulit antavat oman hyvän makunsa. Hienonnettua maustepippuria ja ripaus hienonnettua merisuolaa. Korkealaitaisella pannulla on hyvä paistaa eli ruskistaa seos voinokareen kanssa ja sitten vain samaan sankkoon makaronien sekaan. Siinä on hyvä sekoittaa, eivät valu pöydälle.

Miulla kun on kaksi pienehköä vuokaa, niin tietenkin ensin voitelen ne pienellä voinokareella ja niihin laitan sekoitetun seoksen ja munamaitoa joukkoon. Mie olen käyttänyt täysmaitoa eli punaista ja siitä menee tuohon miun ruokaani sellainen reilu puoli litraa ja kun sekoittaa maitoon kaksi tai kolme kananmunaa ja kaataa vuokiin, niin hyvä tulee. Pienet siivut voita olen laittanut pinnalle. Ruskettuu paremmin. Uuninlämpötila on on suunnilleen n. 250C ja kun kyttää ja seuraa, niin ei pala. Jos on uuni varustettu kellolla, niin sellainen 30-45 minuuttia riittää paistoajaksi.

Ja eikun vain tekemään. Rahaa säästyy ja oppiipahan selviytymään myöhemminkin. Ei ruoanteko ole vaikeaa, kun se kerran miulta, laulavalta karjalaispojalta (70v) onnistuu, niin se onnistuu keneltä tahansa. Tämä vain rohkaisuksi.
Pahin epäonnistuminen on sitä, ettei edes yritä. Jos ensimmäisellä kerralla ei tule ihan valokuvan näköistä, niin mitä siitä. Makuhan se on joka ratkaisee ja elämä opettaa. Ei kukaan voi sanoa, että jokin ruoka on epäonnistunutta, vaan että se on sillä kertaa sen näköistä.

Mie kun tykkään ”tummapaahtoisesta” makaronilaatikosta, niin sitä on oheisessa kuvassa ja juuri äsken uunista otetussa. Nyt paistoin sähköuunissa, kun puulämmitteistä en viitsinyt hehkuttaa niin kuumaksi.

Makoisia ruokahetkiä ”kokkikutosen” tai omilla ohjeilla! Ja nälkä taas siirtyy muutaman tunnin kauemmas.