Varsin monissa perheissä käydään varmaankin kiivasta keskustelua kotitöitten hinnoittelusta: ”Paljos maksat, jos petaan sängyn tai siivoan tai …!” Täysin käsittämätöntä toimintaa.
Kyllä perheen kodin siisteys pitää lähteä normaalista velvoitteesta huolehtia tavaroistaan ja vaatteistaan. On vain opetettava pienestä pitäen, ettei käy niin, että äiti joutuu kaikki järjestelemään toteamalla: ”Kun se meidän poika tai tyttö on niin kiireinen ja kun on paljon läksyjä ja …!” Tuo on täysin turhaa selittelyä! Ilmankos niistä kullanmuruista tuleekin sitten uusavuttomia, kun eivät ole oppineet kuin rahaa vastaan huolehtimaan omasta asuinympäristöstään.
Viikkoraha on aivan eri asia. Lapsi ja nuori tarvitsee omiin tarpeisiinsa rahaa. Sitä voidaan antaa ilman, että on juuri tarkka viikkoraha, ettei synny kierrettä ”palkanmaksusta”. Useimmiten viikkoraha käytetään hummailemiseen: ostetaan leluja lisää, joutavanpäiväistä syötävää, karkkeja jne. On tosin heitä, jotka säästävät. Ottavat tavoitteekseen jonkin hankinnan. Tekevät jotain perheen ulkopuolista auttamistyötä, kuten esim. vanhusten lumitöitä, haravointia, marjankeruuta. Siinä on mallia siihen, ettei kotitöistä makseta, vaan ne hoidetaan jokainen velvollisuutena. Niin sen kuuluu ollakin.
Muuan tuttavan pojalle hommattiin mopo 11-vuotiaana. Joku ajattelee, että olivat hulttiovanhempia. Ei sinnepäinkään. Poika laittoi isänsä avustuksella mopon myyntikuntoon, hankki toisen ja siitä se lähti. Kun selvisi lukiosta, niin yli 40 mopoa oli kunnostanut ja myynyt eteenpäin. Sillä työllä hän hankki itselleen tarpeellisia juttuja. No, sittemmin siirtyi moottoripyöriin ja autoihin. Ammatti siitä rakentui lopulta ja töitä on tekevälle riittänyt jo yli 20 vuotta.
Jos hinnoitellaan kotityöt, niin siinä ei ole mitään rajaa. Joskus vain lapsukainen sanoo: ” Ei riitä, ei kukaan tuolla palkalla tule tekemään!” Siinä sitten itketään ja väännetään ja lopputulos on se, ettei kukaan tee mitään. Huone ja tavarat ovat mikä mitenkin, koulunkäynti tökkii, myöhemmin ei työtäkään löydy, kun ei makseta tarpeeksi. Eikä lopulta ole muuta kuin sossun luukku, mistä nostetaan avustuksia. Työnteko ei maita, syrjäydytään ja jäädään vetelehtimään. Sitten ollaan sitä ongelmanuorisoa, jota paijataan ja jolle järjestetään yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta kun ei huvita, niin mitään ei tapahdu.
Muistuu mieleeni takavuosilta radiohaastattelu Helsingistä. Siinä muuan nuorilta tytöiltä kysyttiin, miten he joutavat istumaan pitkin päivää kuppiloissa tai kuljeksimaan kadulla. Yksi vastasi: ”Oli mulla duuni, mut kun se pomo tykkäs kyttyrää siitä, kun en jaksanut aamulla aina nousta ja mennä sovittuun aikaan lafkaan. Antoi fudut!”
Just niin. Samalla tavoin jokainen työnantaja olisi toiminut. Jos työt kerran alkavat tietyllä kellonlyömällä, niin se tarkoittaa sitä, että silloin tullaan myös, eikä jäädä nukkumaan, jos väsyttää.
Epäilen, että kaikki tuollaiset tapaukset juontavat juurensa siitä, ettei kotona ole vaadittu tekemään mitään, on vain lojuttu, näpelehditty laitteita, tavattu kavereita. Koulukaan ei ole maistunut.
Kotityöt eivät ole työtä perheen sisällä, vaan velvoite. Sen syystä on todella vaarallista ja typerää hinnoitella pieniäkään tehtäviä, sillä tilanne johtaa aina toiseen. Vaatimus jokaisen omasta vastuusta perheen sisällä on oltava maksutonta, eikä siinä saa tinkiä yhtään. Aivan sama, kun koulunkäynnistä on pitänyt tehdä kivaa ja sitä sitten helpotetaan vaikka millä näpöttimillä ja kierre on valmis. Ei osata edes oikeinkirjoitusta, hädintuskin omaa nimeä kirjoittaa, saati työnhakulomaketta.
Näkyy olevan ilmeisesti sama ikäluokka päättämässä lastensa kouluasioista kuin kotitöitten hinnotteluista. Kierre on valmis ja uusavuttomia, luku- ja kirjoitustaidottomia on kasvava määrä. Se, mikä ennen opittiin: oikeinkirjoitus, ääneenlukeminen ja yleensä lukeminen, hautautuu nyt kokonaisuudessaan ja kohta taas suomalaiset ovat samanlaisia metsäläisiä, joilla ei ole mitään tapoja.
Unohtakaa kotitöistä maksu, vaatikaa jokaista lasta pitämään omat leikkinsä, huoneensa ja tavaransa järjestyksessä. Vaatikaa, että jokainen osallistuu kotiaskareisiin, sillä se jos mikä auttaa elämässä pitkälle. Uusavuttomat putoavat kelkasta ja jäävät lojumaan, unohtavat nimensä saati kirjoitustaidon. Korkeintaan tikkukirjaimilla jotain töhertävät. Tämä on miun ennusteeni ja merkit ovat vahvasti sen suuntaisia.
Viikkoraha on aivan eri asia kuin kotitöistä maksu. Se on syytä muistaa.
