Kuka muistaa mitäkin

Ihmisen muisti on merkillinen. Vaikka kaksi ihmistä näkee saman tapahtuman, niin kumpikin kertoo siitä aivan eri tavalla. Mistähän se johtuu?

Kenties jokaisen ajatukset ovat tapahtumahetkellä eri tilanteessa. Kenties ei olla hetkeen puhuttu mitään, molemmat ovat omissa ajatuksissaan ja siitä siirtyminen johonkin äkilliseen tilanteeseen, piirtyy aivoihin aivan erilaisena.
Periaatteessa aivot ovat samanlaiset, sijaitsevat samalla kohtaa, mutta siitä huolimatta.

Satuin kerran taas “piiriparlamentin” keskusteluihin sivustaseuraajana, kun porukassa muistelivat jotain tapahtunutta, ilmeisesti jonkun äkillinen liukastuminen oli ollut kyseessä. Yksi oli pannut merkille ilmeet, toinen käden liikkeet, joku huomasi jalkojen irtoamisen. Kolme siitä porukasta oli yhden asian pannut merkille: Suorin vartaloin oli mätkähtänyt katuun. Olivat katsoneet sitä kuppilan ikkunasta ja ennenkuin ehtivät lähtemään, sattumalta oli poliisiauto juuri kohdallaan ja apu välittömästi. No, tuo ei ollut se pääasia, vaan se, kuinka kaikki tapahtui.

Kaverusten kesken on kuitenkin mahdollista, että näkevät juuri samalla tavalla. Toistahan se on sisarusten kesken. Vaikka perheessä on viisi lasta, niin jokainen muistaa asioita aina paremmin kuin toiset. Kerran junassa pari sisarusta keskusteli lapsuuden tapahtumista. Kun kertoja oli päässyt loppuun, toinen sanoi heti:”Ei se niin mennyt, vaan minä muistan aivan tarkkaan, että se meni näin …!”

Onko niin, että sisarukset ovat keskenään kilpailijoita oman perheen tapahtumista ja jonkun pitää olla aina se terävin ja huomaavin, eikä voida myöntää, että “kyllä sinä olet oikeassa”.

Mistäköhän tämä johtuu? Olen monen kuullut sanovan aivan samoin. Sisaruskateudesta vai mistä? Eri perheistä olevien kavereiden kesken en ole kuullut vastaavaa jyrkkäsävyistä muistelua ja kilpailua siitä, kuka mielestään on enemmän oikeassa.

Varmaan jokaisessa perheessä ja sisarusten kesken tapahtuu samankaltaista käytöstä. Joillakin voi mennä paremminkin, eikä kukaan tai kumpikaan kahdesta halua sen paremmin muistavan asioita. Yhdessä ja sovussa keskustelevat.

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun muuan entinen koulukaverini muisteli tavatessamme vuosikymmenten jälkeen näin: “Vanhempamme ovat jo kuolleet aikapäiviä sitten ja kun omaan historiaani oli varmasti jäänyt muistikuvia lapsuudestamme, joista halusin omien sisarusteni kanssa keskustella. Siihen asti meni hyvin, kun päästiin johonkin tapaturmaan päättyneeseen tilanteeseen ja siihen, kumpi tai kuka ja mistä se aiheutui. Itselläni oli tarkka muistikuva, mutta kuinka ollakaan nuorempi veljeni, joka ei itse ollut siinä osallisena, vaan vierestäkatsojana, alkoi väittämään aivan muuta. No, riitahan siitä olisi tullut, mutta kun asia ei ollut sen arvoinen, niin ajattelin vain, että olkoonpa vaikka sitten noin, kun se ei enää hetkautua ketään”.

Kuuntelin silmät pyöreinä kaverin kertomusta. En tunnistanut tuollaisia tilanteita koskaan omassa lapsuudessani.

Ehkä tuo kaikki on tuttua monelle, harvoin niitä vain myönnetään, kun historiaahan se kaikki on, eikä merkitystä enää elämässä. Vai miten on?

Sitten vain tuli erotessamme mieleeni muuan toinen kaveri, joka oli unohtanut entisen koulukaverinsa nimen kokonaan, muttei ilennyt tunnustaa:
“Terve, pitkästä aikaa!”
“Terve, terve. Nyt pitää tunnustaa, että nimesi on unohtunut”.
” Jaskahan minä olen”.
“Kyllä minä sun etunimes muistan, mutten sukunimeä”.

Ja tuolla tavalla vähän kepulikonstein sai nimen tietoonsa, eikä kaveri jäänyt yhtään epäilyksiin. Voi sen siis tuolla tavoinkin kysellä.

Niin, että muistatko kun …

Jätä kommentti

*