Kuukausi kärsimystä tai nautintoa

Tästä se laskenta lähtee, vaikkei ole edes joulukuu. Tasan kuukausi aikaa ja sitten se on ohi. Jollekin pettymys, toiselle helpotus. Entisten roippeitten lisäksi taas uutta ja uutta. Teknisiä, toinen toistaan uljaampia ja tehokkaampia. Mitä käy sitten niille, jotka eivät enää kiinnosta, tekniikka on vanhanaikainen, suuri osa rikki tai niin käytetynnäköisiä?

Kauppojen hyllyt notkuvat vaikka mitä. Kun vain osaisi löytää ihan tarpeellista, siinäpä se. Monessa perheessä käydään kovat kisat siitä, että kun ”sillä ja silläkin on tai kaikilla muillakin on!” Mitähän heillä loppujen lopuksi on, tuskinpa kaikilla kuitenkaan.

Viime aikojen kiusallisin värkki on ollut älypuhelin. Yllytetään opettajia tai luokkakavereita pillastumaan ja niitä kuvataan ja tyrkätään kaikkien nähtäville ”feispuukkiin”. Tuollaiset älypuhelimet vaativat mielestäni ikärajaa ja älykkyystestiä. Kaikilla lapsilla ei ole, saati aikuisillakaan, riittävää kontrollia tekemisistään.

Teknisiksi kehitetyt lelut eli robotit tai naukuvat kissat ja haukkuvat koirat ym.ym. tekevät sen, minkä lapset tekivät itse silloin joskus: Muuttivat ääntään matkien eläimiä. Nyt kun se tulee leluista suoraan, niin siinä istutaan vieressä pönttö tyhjänä kuin hoo-moilaset ja nauretaan koneäänille. Sekö on sitten kehittävää leikkimistä? Tuskinpa vaan.

Nos mie saisin päättää, niin tekisin vain puupalikoita, erimuotoisia ja puunvärisiä. Sitten puisia leluja, jotka itsestään eivät inahda, eikä niissä ole pattereita. Niitä pitää työntää ja ääni kuvitella. Olisi paljon kehittävämpää leikkimistä. Nyt lelut ovat valmiiksi pureskeltuja. Kunhan vain istutaan ja katsotaan ja laiskistutaan entisestään. Ja että yksi kova lahja ja toinen pehmoinen ovat aivan riittävät. Silloin ne ovat käytössä ja niitä arvostetaan.
Kun kuitenkin suuressa osassa perheitä ajatellaan, että ”kyllä meidän pojan tai tytön pitää saada, kun kerran muillakin on tai vielä vähän parempi”. Kirjat ovat aina pysyvä muisto ja niihin voi paneutua yhdessä. Jätetään kerrankin kaukosäädin riittävän kauas, istahdetaan lasten kanssa lukemaan jotain. Siitä jää muistoihin korvaamattomia asioita.

Tai sitten lähdetään joulun viettoon mahdollisimman kauas talvisesta Suomesta lämpimään löhölomalle. No, kukin taaplaa tyylillään, muttei lomamatka joulun aikaan oikeastaan jätä mitään muistoja perinteestä.
Minnehän ovat jääneet opit isovanhemmilta? Mikä on joulukirkon merkitys nykyisin, kun luterilainen kirkko on lähtenyt paapomaan ihmisiä, ettei vain tarvitsi herätä jouluaamuna aikaisin, vaan että saisi jäädä nukkumaan. Ja sitten kun tv-ohjelmat alkavat, niin rähmät silmissä ollaan katsovinaan tai sitten ei.

Jouluaaton perinteisiin itselläni kuuluu edelleen kuunnella radiosta Joulurauhanjulistus ja sen perään Sulo Saaritsin laulamana Viljo Kojon sanoihin Sulho Rannan säveltämänä ja Tauno Äikään Helsingin Johanneksen kirkon uruilla säestämä ”Taas kaikki kauniit muistot”. Näiden kahden asian kuuntelu on itselleni vieläkin sen verran pyhä asia, että sen aikana pitää olla hiljaista ja rauhoittua lopullisesti joulun viettoon. Sitten on joulupuuron vuoro kanelin, hienosokerin ja maidon kanssa tai vaikkapa luumukiisseliä.

Suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluu myös jouluaamun kirkkoreissu, ennen hevosilla, nyt hevosvoimilla. Onko tämäkin perinne katoamassa? Ehken ei aivan, muttei paljon puutukaan. Onhan joulupyhien aikaan aikaa vaikka maata koko päivä sen jälkeen, kun on ”kansalaisvelvollisuus” eli joulukirkossakäynti täytetty. Eikä vanhan perinteen mukaan joulupäivänä mentykään kyläilemään, vaan se vietettiin kokonaan perheen piirissä. Vasta Tapanina lähdettiin ajelulle ja kyläilemään.
Mukavuudenhalu on ilmeisesti suurimpana syynä. Jospa vanhat tavat tulisivat vielä arvoonsa ja että perheet vanhempineen ja lapsineen istuivat kirkon penkissä, kuka torkkuisi tai nukkuisi, kuka laulaisi kurkku suorana tai vain katselisi ja kuuntelisi.

Muistuu mieleeni Lappeenranta ja 1950-luvun alkupuoli. Kirkonmeno alkoi klo 6, mutta sitä ennen ehdittiin ulkona ottamaan veljesten kesken yhdet pelit lahjaksisaaduilla jääpallomailoilla, Klubbaneilla. Se kun oli kova sana tuo jääpallo silloin jo ja Veiterä valtakunnan ykkösporukka. No, eipä ollut telkkaria ja jouduttiin hyvissä ajoin nukkumaan. Silloin sitä jaksoi herätäkin ajoissa. Joskus piti kuitenkin ottaa pienet unet äidin olkaa vasten, muttei se ketään haitannut.

Jouluruoka on toinen osa joulun perinnettä. Nykyisin on lajikkeita lisätty ja hyvinkin eksoottisia. Perusruoaksi riittää hyvin kinkku, perunat, silli, porkkana- ja lanttulaatikot sekä sinappi ja juomaksi vesi tai kotikalja, luonnollisesti ilman prosentteja. Ei siihen muita vippaskonsteja tarvita. Iso kinkku on jo historiaa omalla kohdallani, mutta lasten luona kun on useampia syöjiä, niin kinkku on edullisin ostos. Kinkkusiivuilla voin hyvinkin korvata oman jouluruokani, sillä ajatus on tärkein.

Nykyiseen perinteiseeni kuuluu viedä Joulun viestiä heille, jotka haluavat tulla myös kirkkoihin kuuntelemaan. Tänä vuonna saan käydä laulamassa mm. Seinäjoella Törnävän kirkossa 9.12. klo 18, Hyvinkään Vanhassa kirkossa to 15.12., Tukholmassa Vallentunassa Träffpunktissa la 17.12. klo 14 osoitteessa Alle’vägen 10 ruotsinsuomalaisille, Hyvinkään Veteraanitalon asukkaille 21.12. ja sitten samana iltana Kemiönsaarella Kemiön keskiaikaisessa kivikirkossa klo 18. Tästä sitten käynnistyy oma jouluni, vaikka todellisuudessa se on jo, mutta ihan ensimmäiseksi 3.12. klo 14 Juankosken Karjalaiset ry:n pikkujoulusta Gasthaus Lastulahdessa.

Jokainen joululaulu vie aina lähemmäs joulua ja antaa joka kerran yhtä voimakkaan tunteen liittyen joulun alkuperäiseen sanomaan.

Kumpa mahdollisimman moni ehtii hiljentymään kesken kiireitten, ettei käy niin, että kun joulu on ohi, niin sitten vasta havahdutaan rauhoittumaan.

Jokainen viettäköön joulun tavallaan, mutta toivottavasti hyvin harva talous jää miinukselle, ettei eletä yli varojensa. Sitä toivon. Ja lumi, sehän tulee tänäkin vuonna sitten, kun on sen aika. Emmehän ole eläneet vuoden 2016 joulun aikaa, joten emme voi tietää, millainen sää on. Lunta joka tapauksessa on ja pakkasta, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Ja mikseivät pitäisi!

Jätä kommentti

*