Ladut tehdään helpottamaan hiihtämistä VAIN talvella

Niin kauan kuin sukset ovat olleet olemassa, niin kauan latu-ura on syntynyt ja jäänyt jälkeen. Ei silloin kukaan kulkenut sellaista kapeaa suksenjälkeä, vaan etsi itselleen oman reittinsä.

Jäljet olivat silloin myös yhdysuria naapureihin, kauppapaikkoihin, metsämiesten jättämiä ja jos vaikka mitä.

Sitten keksittiin kilpahiihto. Kuka nopeimmin taisi kiertää jonkun lenkin tai löysi nopeimman reitin maalipaikkaan. Siitä hetkestä alkoi hiihtourheilu kehittymään.
Ensin vain toisten jälkeä seuraten, sitten hiihdettiin kahta uraa lomittain, jotteivät sauvat olisi uponneet. Pahimmat mäet tallattiin nousten suksilla rinne poikittain. Alamäkiinhän ei sellaista tarvittu, vaan suksenjälkeä myöten alas.

Ennen moottorikelkkoja arvokisojen latupohjat tallattiin mm. sotilaitten toimesta. Silloin varmaan eksyivät ensimmäiset kulkijat pitäville pohjille. No, ainakin ne kannustajat ja huoltajat ja valmentajat siellä enimmäkseen huutelivat neuvojaan.

Tulivat koneet. Moottorikelkoilla tallattiin pohjia ja ajettiin ladut. Vähän olivat vielä kapeat urat, mutta konevoimin pakkaskeleillä kovemmat kuin suksilla aikaansaadut.

Koirien taluttajia niillä reiteillä ei pahemmin näkynyt. Suksineen kulkivat ja antoivat koiransa juosta vapaina tai pitkässä liekassa.
Harmillistahan nuo koirienkin jäljet siellä olivat, mutta onneksi suksetkin olivat kippurakärkisiä, eivätkä törmänneet jälkiin.

Kehitys meni vauhdilla eteenpäin. Tulivat leveämmät koneet, vapaan tyylin luisteluhiihto ilman latuja ja siitä se sitten kävelyinnostuskin laduille lähti rukkasesta.

Ladut vaativat tänä päivänä leveät, rakennetut uomat kilpa- ja harrastehiihtoonkin, kun suksetkin ovat sellaisia läpysköitä, joissa ei ole kunnon kärkeä olemassakaan. Eiväthän ne kanna umpihangessa minnekään. Sen vuoksi latu-urat pitää tampata koviksi kuin tienpohjat ja leveiksi kuin valtatiet.

Hyvä sinällään, että ihmiset edelleen haluavat hiihtää. Hyvä sekin, että ihmiset yleensäkin hakeutuvat luontoon ulkoilemaan.

Sensijaan se ei ole hyvä, että nuo kävelijät haluavat kulkea samoja raivattuja ja rakennettuja suksikansalle tarkoitettuja reittejä myös talvella. Luminen talvi on lopulta vain muutaman kuukauden pituinen. Miksi ei silloin luovuta kulkemasta jalan niillä reiteillä?

Hyödyllisempää on lähteä samoilemaan ja kuleksimaan pitkin metsiä siellä, missä ei ole latuja. On vain umpihanki, jonne voi jälkiä tehdä minne tahansa. Eipä ole kiusaa kenellekään. Jokainen voi kulkea milloin ja missä tahansa, päivällä tai yöllä varmistaakseen vain suunnan olla eksymättä.

Hiihtäjien massa on tällä hetkellä jo niin suuri ja vauhdit latu-urilla myös. Miksi pitää tietentahtoen mennä esteiksi tai hidasteiksi ja aiheuttamaan onnettomuusriskejä? Ihan vain senkö vuoksi, kun on tottunut keväästä syksyyn saakka kulkemaan juuri sitä uraa.

Vaihtelu virkistää ja talvella löytyy jalankulkijoille sekä yhtälailla koirien ulkoiluttajillekin paljon valmiita teitä ja reittejä.

Konfliktit ja onnettomuudet ovat täysin turhia latu-urilla suksijoitten ja jalankulkijoitten välillä. Tietentahtoen tahallaan ja harkiten aiheutettuja.

Kuopiossa myös Puijon mäki kaikkineen on niin laaja alue liikkua, ettei ole mitään perustetta kenelläkään lähteä sinne aiheuttamaan turhaa suukopua tai muitakaan tilanteita. Siellä voi olla juuri tuonkaltaisia hermokimppuja, jotka ottavat oikeudekseen aiheuttaa tapahtuneen kaltaisia tilanteita. Kun oikein sinkeälle vetää hermot, niin niitä ei sitten hallita kyseisissä tilanteissa.

Kallaveden jäälle on ajettu moottorikelkoilla uria aina sen mukaan kuin jää kestää. Sinne pääsee jokainen koiran ulkoiluttaja, kävelijä, umpihankikävelijä ja -hiihtäjäkin. Siellä ei synny tuollaisia tilanteita kuin mitä Puijolla.

Kyseessähän ovat tietenkin yksittäiset äänitorvet, jotka tietentahtoen haluavat omaa egoansa korostaa: “Kun olen aina tottunut käymään Puijolla, niin käyn aina. Minua ei sieltä kukaan voi eikä saa ajaa pois, oli siellä sitten ladut ja hiihtäjät. Minähän menen sinne, siitä voitte olla varmoja!”

Nuo henkilöt aiheuttavat täysin omaa typeryyttään tilanteita, jotka ovat vältettävissä jokainen.

Latujen teosta olen aiemmassa elämässä vastannut vuosikausia ja kaikkea samalla havainnut. Nyky-elämässä itseäni kiinnostaa vain umpihankihiihto leveillä ja pitkillä metsäsuksilla. Ei ole ongelmia muuta kuin jään päälle nousevasta vedestä. Silloin voi hiihdellä moottorikelkan jälkeä. “Eikä tarvihe alkoo raevvoomaan kenellekkään!”

Urho Kekkosen lausuma: “Arvaa oma sijasi, anna arvo toisillekin” pitää paikkansa ja tämän annan elämänohjeeksi kaikille.

JA MUISTAKAA VIELÄ TÄMÄ:

LATU ON VAIN HETKEN, MUUTAMAN KUUKAUDEN. PITÄÄ SEN VERRAN MALTTAA MIELTÄÄN JA KULKEA SEN AIKAA JOTAIN TOISTA POLKUA TAI TEHDÄ PUIJON RINTEILLE OMAT JÄLKENSÄ. SIITÄ NAUTTII AIVAN ERI TAVALLA KUIN VAIN AINA SAMOJA MAISEMIA KATSELLESSA.

Jätä kommentti

*