Ladut ja kävelytiet

Savon Sanomat jokaisessa lehdessään julkaisee lukijoittensa mielipiteitä Kuumallalinjalla. Tänä talvena on vahvasti otettu kantaa Kuopion latujentekoon sekä hiihtäjien ja koirien ulkoiluttajien ja muitten kävelijöitten törmäyskursseihin.

Entinen latunikkarikin Ari Savolainen on ollut myrskyn silmässä ja saanut osansa, vaikka tiedän hänen vähätvälittävän kirjoituksista, joissa ei ole mitään uutta.
Esimerkiksi Puijon reiteistä on väännetty tulikivenkatkuisia mielipiteitä ainakin vastaan, jos ei puolesta.

Yleisesti ottaen metsäpolut ovat jalankulkijoitten käytettävissä lumettomina aikoina, eikä niitä kukaan täysjärkinen laduntekijä lähde tamppaamaan hiihtäjille. Nykyiset hiihtimet ovat sitä kaliiberia, ettei niillä ihan mihin tahansa kannata eikä uskalla mennäkään.

Sitten, kun alettiin leventää uria, kenties pohjata ensin valaistuiksi ulkoilureiteiksi, kävelijöillä oli turvallista kulkea siellä ja ulkoiluttaa tessujaan. Lumen sataessa reitit tallattiin latupohjiksi ja tilanne muuttui aivan ratkaisevasti.

Jos siellä joku tessunsa ulkoiluttaja pitää koirulaistaan irrallaan tai pitkässä juoksuhihnassa, on varsin selvää ja todennäköistä, että hiihtäjät kovemmilla nopeuksilla kärsivät tilanteista varmasti. Koirien ulkoiluttajat ja kävelijät aiheuttavat todellisia vaaratilanteita. Ei suksimies saa vauhtiaan pysäytettyä alamäissä, ei mitenkään, jos tessu ykskaks haistaakin koirakaverinsa keltaisen veispuukki-viestin ja ampaisee ladun poikki toiseen reunaan.
Silloin alkavat hiihtäjän kädet käydä kuin myllynsiivet, eikä siihen kannata päätään väliin työntää.

Kävelijöitten ja koirien ulkoiluttajien paikka on silloin aivan muualla kuin laduiksi muutetuilla valaistuilla reiteillä niin Puijolla tai missä tahansa. En ymmärrä, miten tuo asia on niin vaikeaa tajuta.

Onhan se kova pohja, mutta kun on laduksi muutettu, niin se on silloin latu. Lumien sulettua tilanne muuttuu kokonaan ja silloin voi tessunsa viedä kuleksimaan ja etsimään uusia viestejä reittien varsilta.
He, jotka ammatikseen joutuvat vastaamaan ulkoilureiteistä kesät talvet, niin eivät turhaan varoittele jalankulkevia talviaikana. Kun heitä sitten jalankulkijoitten rikkomista laduista jossain vaiheessa syytetään heikoista tai siitä, etteivät kykene estämään jalankulkijoita menemästä latupohjille. Nykyiset olemattomat hiihtimet ovat vain niitä latupohjia varten.

Joku sitten kiirehti tekemään latuja Kallavedelle ja kuka mihinkin. Kun kyse ei ole vesihiihdosta, niin on syytä olettaa, että jään pitää reilusti kantaa, ennenkuin sinne kukaan täysjärkinen laduntekijä koneineen lähtee ajamaan minkäänlaista jälkeä. Tänä talvena oli erityisen hankala alkutalvi jäitten osalta.

Toisaalta, mikä estää tekemästä latua hiihtämällä. Sehän syntyy aina, umpihangessa aina näkyy suksen jälki ja toiset tulevat perästä. Eikä konevoimaa tarvita yhtään pakokaasupäästöistä puhumattakaan.

Itsekin sen takavuosina huomasin Kaavinjärvellä, kun ei vielä koneilla ollut tehty latuja. Miulla kun on vain 250cm pitkät leveät metsäsukset, niin umpihankeen syntyi hyvä jälki ja kun seuraavana päivänä menin järvelle, niin edellisen päivän suksenjälkeä pitkin olivat muutkin hiihtäneet ja hyvin tallattuna palveli järvellä hiihtäviä. Nykyisillä sivakoilla ei ole asiaa umpihankeen, niillä vain sotkeutuu vielä pahemmin sinne. Kannattaakin olla kahdet hiihtimet perheissä: leveämmillä menee joku edeltä ja kapeammilla tikuilla tulevat toiset perästä ja siinä on latu.

Mihin miun ajatukseni perustuvat?

Ne perustuvat omakohtaiseen kokemukseen, kun 1973-96 työhöni liittyen vastasin myös latujenteosta ensin Ylämaalla, Isossakyrössä, Kaavilla ja sitten Juuassa, aivan kuten Ari Savolainen Kuopiossa. Sittemmin tehtäviin palkattiin eri henkilöt ja Juukaan muuttaessani, siellä oli asiat jo organisoitu muulla tavalla. Lähes 25 vuotta kuitenkin ehdin vastaamaan laduista ja silloin oli aivan eri konstit kuin tämänpäivän konekannalla.
Latujen tekijöitä on aina helppo arvostella, mutta kannattaisi ottaa selvää asioista, ennenkuin turpavärkkinsä aukaisee. Varsinkin nimimerkillä kirjoitteleville toivon harkintaa ennen kirjoittamista. Ohjeeksi annan: Jos on todella asiaa, niin käyttäkää omaa nimeänne. Se on reilua kaikkia kohtaan.
Asiat eivät ole niin yksioikoisia kuin miltä ne sattuvat hiihdon harrastajan tai koirien ulkoiluttajan mielestä tuntumaan. Jokainen latujentekijä tekee parhaansa ja varmasti niin hyvin kuin taitaa.

Antakaa hiihtäjille rauha, ennenkuin pahempia tapaturmia laduilla aiheutuu. Onhan niitä reittejä kulkea tessun kanssa muualle auratuilla tiepohjilla. Ei kannata mennä kaivamaan verta nenästään tietentahtoen. Voi nimittäin käydä niin, että hiihtäjä tulee avuksi ja sitten kaksinkäsin kaivatte. Sellaisesta syntyy aivan turhaa kalabaliikkia ja yhteenottoja. Harvoin niistä myös ilman käräjiä selvitään.

Näin se vain on!

Jätä kommentti

*