Lastuista ja puukoista

Juhani Aho aikanaan kirjoitti kuuluisan teoksensa ”Lastuja”. Ne olivat luonnollisesti vertauskuvaannollisia ja sisälsivät erilaisia pieniä kirjoituksia. Lämmittiväthän ne mieltä.

Siitä mie sain aiheen tähän aiheeseen, kun tuossa vuoleksin juuri lastuja uunin sytykkeeksi. Suorasyisiä, kuivia laudanpätkiä ja kunnon terävä puukko. Mitäpä sitä muuta. Sitten kokeilin tekniikkaa, että puut sytytetäänkin päältä eikä alta tai välistä, kuten aiemmin ja monesti on tehty eli perinteisellä tavalla.

Ladoin puita, neljäksisahattuja koivuklapeja, ristikolleen kahteen kerrokseen, kasan lastuja päälle ja hivenen muutakin sälää. Hyvin iloisesti syttyivät. Vei hieman pidempään kuin perinteisellä tavalla, mutta kun jätin ne omine aikoineen palamaan ja innostuin istahtamaan tietokoneen ääreen toviksi, niin eikös mitä: kaikki puut olivat palaneet iloisesti hehkuvaksi hiillokseksi!

Vaikka olen hivenen epäillyt tuota päältäsytyttämistä, niin näkyy toimivan, kun on kuivat puut, hyvät sytykkeet ja arina, mistä käy ilmavirta. Lastujahan ei varmaan aina ole saatavilla, kaupat myyvät sytykepaloja ja ehkä sen kuumuus vielä tehokkaammin sitkeämpänä kuin lastut, pureutuu puuhun. Ja sitten, kun on riittävän hyvä veto, ikkuna auki hetkeksi, niin kyllä puut varmasti syttyvät.

Ulkonuotio on sitten eri juttu, kun tuuli käy kenties koko ajan. Silloin on hyvä kahdesta pikkupuusta tehdä lavetti, minkä päälle puut kahteen tai kolmeen kerrokseen ristikolleen ja siihen alle tyhjään tilaan sytykkeet. Ihanneolosuhteissa ja kuivilla puilla kenties syttyvät päältäkin, mutta kun olen epäileväinen, olen luottanut enemmän altapäin sytyttämiseen. Mutta tästedes ehkä virittelen ajatukseni uudelle taajuudelle tässäkin asiassa.
Rakotulenhan olen tosin joskus sytyttänyt ja että kun kirveellä nakutellaan alemman pöllin yläpintaan sälöjä ja kun toinen samanlainen pölli on päällä ja samanlaiset sälöt, niin siihen väliinhän se tuli asettuu. Olisihan se miun siitä pitänyt ymmärtää. Ei vain tullut mieleen, enkä sitä kokenut uunin sytyttämiseen sopivaksi ennen tämänpäiväistä kokeiluani.
Jos on mahdollista, niin laudankappaleita voisi kerätä milloin mistäkin tai sitten käydä ostamassa kasa joltain sahalta, jätepuuksi tarkoitettuja. Sopiviin parinkymmenen sentin paloihin ja sisälle kuivumaan. Sieltä on sitten mukava vuolaista muutama lastu. Eipä tarvitse käysattää nomalehteä ja muuta ilmaston kannalta haitallisempaa. Paperi muutenkin humahtaa niin äkkiä, ettei puut ehdi muuta kuin vähän ihmetellä, että mikä se siinä kirpaisi.

Terävä puukko, käteen hyvin sopiva, ja nahkahanskat, vaikkapa kirkkokäsineet, niin on tukeva ote puukosta ja laudasta, eikä tikkuja mene sormiin. Lattiaa vasten joko uunin eduspellin päällä tai sitten missä hyvänsä. Mie lasken työtuolini ala-asentoon, laitan lehden lattialle, sen päälle taitellun pahvilaatikon ja sitä vasten vain vuolemaan. Pahvi on sopiva pehmike ja lauta kestää kantillaan paremmin paikoillaan.
Kai se kirveelläkin onnistuu, paitsi sisällä. Entiseen aikaan se oli enemmän yleistä, että uunin edessä kirvestä käytettiin. Lattiat olivat sahattua puuta, joskus aiemmin maalattiat, joten ei haitannut elämistä.

Kokeilin monia puukkoja. Jostain syystä eivät oikein toimineet tai tuntuneet hyviltä käteen. Sitten muistin takavuosilta, käydessämme Ruotsinmaalla Morassa Taalainmaan suunnalla, missä kuuluisia puuhevosia valmistetaan. Siellä oli myynnissä tukevakahvaisia ja lyhytteräisiä veistimiä, joilla sai tarkkaa jälkeä. Silloin siellä ihaillen katsoin mestarin työskentelyä, kun sahatusta hevosenmuotoisesta palikasta syntyi tuokiossa lähes viimeistelty puuhevonen vailla maalausta.

Etsin osoitteen ja tilasin sieltä. Nyt varmaan joku lukija arvelee, että olikohan tuo kannattavaa, kun puukkoja on pilvin pimein saatavissa Suomestakin. Onhan niitä, monet on vain hinnoiteltu käsityönä tehtyinä kokonaan eri kategoriaan verrattuna siihen, millä sain Ruotsista. Ehkä olen luopio, kun en kannattanut suomalaista puukontekotaitoa, ehkä en, mutta tuo puukko oli ja on juuri miun käteeni ja tarkoitukseeni sopiva, hinnaltaan myös. On ollut ilo vuolla lastuja ja saada sytykkeitä toisillekin vaikkapa lahjaksi, varsinkin kun tiedän lahjansaajien tulevan lastuista iloisiksi. Kaikki eivät niitä tarvitse, mutta heille muuta.

Lämmityksestä

Saatuani asuntooni vuolukivinurkkatakan ja kun asuntoni ei ole merkittävän suuri, vajaat 60m2, niin laitoin sähköpatterit ja ilmapumpun käytöstä pois. Kuivaa puuta vain liiteriin ja sitten, kun vilu yllättää tai hivenen ennen sitä, takkaan tuli. Eipä ole tarvinnut värjötellä, eikä sähkökatkoilla ole ollut vaikutusta lämmön riittävyyteen. Sähkölaskukin pieneni dramaattisesti, kun kulutus putosi 75%. Maksavathan puut, mutta huomattavasti edullisemmaksi tulee lämmitys kuitenkin. Ja tämähän on luonnollisesti asennoitumis- ja valintakysymys.

On myös sytyttämisen ilo. Kun on hyviä sytykkeitä, niin mikä on sytyttäessä. Ja elävä tuli, jos sitä milloin istun katsomassa, kuinka se rauhoittaakaan. Siinähän se on miun telkkarini. Pilkkeistä täytyy huolehtia, että puita on aina sisällä sen verran, minkä tarvitsee ja sitten uudet tilalle sopivasti lämpiämään seuraaavaa ja kenties sitä seuraavaakin kertaa varten.

Tulisija on varustettuna myös yläosassa sijaitsevalla leivinuunilla. Silloin, kun sitä erityisesti tarvitsen, laitan siihen ensin tulet ja lopuksi pudotan hiilet takan puolelle. Uuni lämpiää nopeammin. Mutta jos vain lämmintä haluan, niin takan suuremmasta tulisijasta lasiluukun läpi hehkuu lämpöä hyvin pian. Koko tulisija lämpiää myös sitä kautta.

Paljon vahinkoja aiheuttanut kysymys onkin, milloin savupellin voi sulkea. Hiilien on syytä palaa aivan loppuun ja jos on vähänkin epäileväinen, niin ei se miun mielestäni haittaa, vaikka menisivätkin aivan mustiksi. Kivessä ja uunirakenteissahan se lämpö on, eikä suinkaan hormissa. Liian aikaisin ei kannata sulkea, koska häkää muodostuu ja se on koitunutkin monen kohtaloksi.
Muuan tuttavani kertoi, että johonkin paikkaan oli savupelteihin rälläkällä tehty pieni lovi, kun asukkaat olivat pariin kertaan joutuneet lievän häkämyrkytyksen johdosta käymään terveyskeskuksessa tuulettamassa keuhkojaan. Olivat vain sitä mieltä, että ”kyllä sen pellin voi sulkea, eikä tarvitse odottaa liekkien loppumista”. Pelkäsivät sitä enemmän, että uuni jäähtyy, jos vähänkin kauemmin pelti on auki.

Samoin tuhkapesän tyhjentämisessä on omat riskinsä. Tuhkan seassahan pienet kekäleet viihtyvät kauan. Siihenhän perustui aikanaan mm. savupirteissä uunin sytytys, kun jätettiin tuhkan sisään hehkuva hiillos valmiiksi odottamaan seuraavaa aamua. Hiilet esiin tuhkan alta ja pieni puhallus ja siitä taas saatiin tupaan lämpöä ja ruoka valmiiksi.
Varsinkaan pahvilaatikkoon ei kannata vähänkään kuumaa tuhkaa laittaa, eikä jättää lähellekään asuinrakennusta. Mieluummin ne pitää viedä välittömästi asianmukaiseen paikkaan. Kuinka monta taloa ja ihmishenkeä onkaan menetetty tuon edellämainitun tavan johdosta ja aivan turhaan.

Kaiken opppii, mutta parempi opetella muutoin kuin kantapään kautta. Ihmisellä on vain yksi henki, joten kovin montaa erehdystä ei kärsi.

Muihin, Juhani Ahon Lastuihin en tässä nyt sen enempää puutu, mutta sanon vain, että lukemisen arvoinen kirja, todellinen aikansa taideteos. Suosittelen lukemaan. Aikaa varmasti jokaiselta joskus sen verran löytyy. Kannattaa se telkkarin kaukosäädin ja älynäpötin jättää jäähtymään. Ei ne minnekään karkaa.