Laulajan taival

Runollani näkyy olevan ikää reilu kuukausi ja 17 vuotta päälle. Mitähän lie tapahtunut edellisperjantaina, kun siitä runossa mainitsen. Onneksi olen sellaiset unohtanut. Näin se kuitenkin kulkee ja varmaan moni, laulaja tai kuka tahansa äänitaiteilija, yrittäjä, aivan tavallinen kansalainenkin, tunnistaa tilanteet omikseen. Tässä, olkaa hyvät!

Laulajan taival

Minä laulelen hiljaa itseksein,
minä laulelen iloksi heille,
minä laulelen Luojan kunniaa,
laulan lauluja sankareille.

Joskus lauluni soivat kuin leivonen,
joskus soi kuten varis, naakka.
Joskus sointi on vasken helinää,
joka helisee sieluun saakka.

Miksei onnea riitä mulle niin,
että onnistuisin aina.
Joskus lauluni toista ärsyttää,
kuten kävi viime perjantaina.

Murhemielin kulkea saisin ain’,
jos loukkaantuisin siitä,
ettei aina voi kaikkia miellyttää,
eikä kaikkeen mun kykyni riitä.

Olen kyllin vahva kasvamaan,
käännen opiksi kaiken kovin,
kun seuraavan kerran laulaa saan,
sydän mukana, avoimin ovin.

Annan lauluni raikua maailmaan,
sydän mukana loppuun saakka.
Annan lauluni soida kuin se vain voi,
siitä silloin ei tule taakka.

Taival laulajan voi olla tuskainen,
hyvin kuoppainen jalkasi alla.
Älä koskaan sä luovuta kesken työn,
tuskat poistuvat laulamalla.

Anna äänesi raikua maailmaan
soikoon laulus kuin mustarastaan.
Älä välitä kaikista puheista,
syli avoinna maailmaa vastaan.