Liikenneasiaa ja vähän muutakin kotimaasta ja naapurista

Kirjoitin tässä joku aika sitten suojatien huomioimisesta. Nyt olen kiitollisuudella pannut merkille, että kyllähän suomalaiset autoilijat sen säännön tietävät ja pysäyttävät ajoneuvonsa nähdessään jalankulkijan tien reunassa aikoen ylittää tien suojatietä käyttäen.
Olen aivan tietoisesti testannut ja seurannut sivusta kaavilaisten ajoa. Vain yksi autoilija ajoi melkein varpaille, vaikka kyllä näki hyvissä ajoin, että olen ylittämässä Kaavin raittia. Piti kävely pysähdyttää keskiviivalle, muuten olisi voinut käydä huonosti, eikä siinä pelkillä varpailleajosta olisi selvinnyt.
En tiedä, mitä tuo kuljettaja ajatteli, ei ollut nuori kuitenkaan tai liekö ollut nuorempi miuta, mutta … Ehkäpä hän ensi kerralla osaa paremmin väistää ja pysäyttää. Tunnistin automerkin, otin rekkarin ylös, kaiken varalta ja tiedän nyt, kuka oli kuski. Osaanpahan varoa ensi kerralla. Onneksi tuollaisia kuskeja ei ole montaa Kaavin liikenteessä.
Sitten poikkesi ensi kertaa Ruotsin puolella omalla autollani. Pelkkänä jalankulkijana olen aiemmin Tukholmassa ja muuallakin liikkunut, mutta omalla autolla tällä kertaa.
Herkässä tuntui olevan ruotsipojan (tytön) kaasu, kun esimerkiksi kaupunkiliikenteessä ei tahtonut selvitä samaan rytmiin. Luonnollisesti koetin noudattaa rajoituksia, mutta käsitykseni piti muuttaa.
Moottoriteitä myöten tuntui siltä, että rajoitukset on ymmärretty niin, että numero tarkoittaa vähintä ja hiljaisinta nopeutta, eikä suinkaan korkeinta sallittua.
Tuttavan ollessa jossain vaiheessa vänkärinä vieressä, suorastaan yllytti ajamaan kovempaa ja keskustassa vain säntäilemään, tekemään u-käännöksiä ja vaikka mitä. Sanoi vielä, että “vilkun kun laitat päälle, niin kaikki väistävät”. En kokeillut … ainakaan tällä kertaa keskikaupungilla.
En oikein ole tottunut siihen, vaikka voin kirkkain silmin sanoa, etten koskaan ole tuntenut olevani jaloissa. Kyllähän miunkin pirssissäni tehoja riittää aivan hyvin, kun takaisin tullessa Heinolan Paasossa en ollut aivan tarkkana merkkien suhteen. 140 € lävähti OmaPostiin maksettavaa. Ei tosin ollut kuin 8 km ylinopeutta.
Jos tuota vielä jatkan, niin ihmettelen suuresti Heinolan ja Mikkelin välillä olevien, nopeutta osoittavien merkkien määrää. Tuossakin kohtaa oli monen monta kilometriä, että näkyi vain ajokielto- tai muita merkkejä, mutta numeroilla varustettuja ei. Liekö olevan aivan tarkoitushakuista poliisin ja tienpitäjän kesken? Siltä miusta vain tuntuu edelleen.
Käykääpä tarkistamassa Heinolasta päin lentokentän suoralta Mikkelin suuntaan nopeusrajoitusmerkkien määrä ja välit. Lienee paikattavaa.
Tuo oli tietenkin oma vika, mitäs mietin menneitä ja tulevia, enkä aivan niin tarkkana ollut tutulla tiellä. Oli jo toinen kerta samassa, eri vuodenaikana kylläkin. Onneksi niin harvoin tai pahaksi onneksi liian harvoin, että välähti. No, tulipahan selväksi, että kamera toimii. Olisi tullut halvemmaksi käydä kuvauttamassa vaikka valokuvaamossa kuin tuolla tienpäällä, eivät lähetä niitä kuvia kuitenkaan, vaan arkistoivat jonnekin.

Palatakseni vielä tuohon Ruotsin liikenteeseen, siellä tuntuu vallitsevan sellainen menneen ajan Villinlännen meininki, mutta maassa maan tavalla tai maasta pois. Ei mitään, hengissä selvisin ja ilman kolhuja. Nyt osaan ajaa jopa sinne tuttavani luo Vallentunaan ilman, että pitää kierrellä kaikenmaailman kyläpahaset matkan varrella, vaikkakin on syytä todeta tällainen seikka:
“Matkailu avartaa ja tulipahan käytyä sellaisissakin kuntakeskuksissa, missä ei tuttavani ole koskaan poikennut, vaikka on asunut Ruotsissa jo 50 vuotta.
Se, että kyseessä on nainen, miuta 6 vuotta nuorempi, mutta kuitenkin reilut 60 vuotta, niin ihaillen tai ihmetellen hänen omaa ajoaan seurasin yhtenä iltana kyydissä olleena. Maan tavat tarttuvat kaikkiin siellä, kuten täälläkin.
Seuraavalla laulukeikalla naapurimaahan ei tarvitse enää ujostella laivasta lähtiessäni, vaan siitä vaan Sveavägeniä pitkin pohjoiseen parin tunnelin kautta.

Lopuksi pitää vielä kiittää kaavilaisia ja varsinkin nuoria kuskeja ja tuosta suojatie-asiasta. Osaavat nimittäin säännöt paremmin kuin monet iäkkäämmät. Hiljentävät ja pysäyttävät, ei ole kiire ainakaan silloin. Miten muualla, sitä en tiedä, mutta ainakin Kaavin raitilla useitten suojateitten kohdalla osaavat pysähtyä ajoissa ja päästää kaikki tien ylitystä miettivät turvallisesti toiselle puolelle.

Niin, mitä mie tuolla Ruotsissa tein? Kun en muuta keksinyt, niin kävin pyynnöstä laulamassa Tukholman suomalaisessa kirkossa ja siitäkin selvisin kunnialla ja hengissä. Todistajiakin löytyi kirkkoon sen verran, että pystyvät todistamaan tarvittaessa, etten ollut pahanteossa siellä Kuninkaanlinnan naapurissa.
Seuraava kertakin on jo suunnitelmissä, joten ei se tainnut kovin huonosti mennä. Passaakin samalla miettiä, mitä tarkoittavat sanat: hyvä ja huono!
Miun mielestäni ei tuollaisia ole olemassakaan, vaan on eritasoisia suorituksia, ilmoja, mitä tahansa, missä tuollaisia ilmaisuja käytetään. Hyvin menivät laulut. Kiittelivätkin vielä, ei poislähtöäni vaan kuulemaansa.
Heipparallaa vaan.

Jätä kommentti

*