Luonnossaliikkuminen ja jokamiehen oikeus

Talvi alkaa olla jo historiaa yhden vuoden osalta. Ladut ovat lähes kuin muisto vain. Pohjoisessa talvi jatkuu vielä, aina pitkälle kevääseen, ja jopa Juhannukseen saakka.

Onneksi on ainakin etelässä ja tuossa naapurikaupungissa Kuopiossakin ladut sulaneet. Raivohullut kulkijat lienevät jo rauhoittuneet ja koirien taluttajat sekä muu jalanliikkuva rahvas pääsee tekemään rauhassa jälkensä metsäpoluille. Kukaan ei aja pois, eikä häiritse liikkumista, kunnes … maastopyöräilijät ilmestyvät. Sitten alkaa taas kalabaliikki. Se on varmaa. Jokamiehen oikeus kun sallii kaikille vapaan liikkumisen sille varatuilla alueilla ja reiteillä.

Luontopyöräilijät vain ottavat maastoreitit haltuunsa ja mitä uljaampi on pyörä, sitä enemmän vauhtia aivan kuin se ratkaisisi jotain. Kyllä yksivaihteisellakin pystyy pitämään vauhtia. En ymmärrä, mikä tekee vauhdista niin tärkeän asian. Eikö tehokkuutta voi mitata millään muulla keinoin? Eikös tärkeämpää ole polkea vaikka 5 tuntia ylämäet taluttaen, juoksuttaen tai pyörää kantaen kuin yrittää koko ajan tarjota suurempaa tai pienempää vaihdetta ja koettaa vaikka lähes paikallaan ajaen kivuta mäen päälle.

Oikeastaan aika hupaisa näky nuo pikkuvaihteella polkijat: isot miehet tekevät tosissaan työtä, mutta pyörä ei liiku juuri minnekään. Nopeammin kulkisi, kun ottaa pyörän pykälään ja juoksee mäen päälle. Kuntoa saa joka tapauksessa, polki tai kantoi.

No, tehköön kukin tavallaan, kunhan ei vain aja jalankulkijoitten päälle vauhdinhurmassaan. Siitä saa varmasti uuden raivon ja sodan syttymään metsäpoluilla ja teillä. Ei kukaan saa olla niin itsekeskeinen, että tietentahtoen ja jopa tahallaan käyttäytyy hölmön lailla.

Jospa tämä on turhaa ennakointia, mutta Puijon maasto todellakin tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilut niin jalan kuin pyörälläliikkuvillekin.
Jokamiehen oikeus kuuluu kaikille ja jopa marjankeruu siinä kulkiessa, kunhan se aika koittaa. Pitäisi osata olla ylpeitä tällaisesta mahdollisuudesta, mitä Suomi tarjoaa.

Se ei nimittäin ole kaikkialla mahdollista.

Luin juuri tämänpäiväisestä Maaseudun Tulevaisuudesta, millaista Saksassa on liikkua muunmuassa kansallispuistoissa. Tässä lyhyesti:

Samanlaiset jokamiehenoikeudet eivät toimi Saksassa, sillä
– poluilta poikkeaminen on tiukasti kielletty
– puistoissa ei saa pystyttää telttaa,
– ei saa tehdä tulta eikä kerätä syötäväksi marjoja tai sieniä.

Suomessa luonnonpuistoissa on yhtä tiukat normit ja ettei reiteiltä saa poiketa, mutta sen verran annetaan helpotusta, että yöpyminen ja tulenteko on sallittu niillemerkityillä paikoilla.

Kansallispuistoissa on Suomessa luonnonpuistoja vähän sallivammat säännöt, eikä marjojen ja sienten poimimista ole rajoitettu millään lailla.

Miksi Saksassa on noin tiukkaa?

Näin sanoo puistonvartija Max Effenberg: “Emme halua luontoon mitään ihmisen jälkiä. Jo nyt joudumme ajoittain sakottamaan ihmisiä, jotka eivät kunnioita sääntöjä!”

Kyseinen Saksan läntisin kansallispuisto Eifel sijaitsee Belgian rajassa kiinni ja on siksi todella suosittu. Leveät ja hyvin pohjatut leveät reitit tarjoavat mahdollisuuden perheille, urheilijoille, vanhuksille sekä jatkossa myös näkö- ja liikuntarajoitteisille. Leveä kuuden kilometrin pituinen hiekkatie kiertää kansallispuistossa ja on haluttu tehdä jokaiselle helpoksi kulkea.

Suomalaisesta Eifelin kansallispuiston suosituin luontoreitti tuntuu leveine teineen ja puhuvine ohjetauluineen ennemminkin kaupunkipuistolta kuin rauhoittumiselta kaukana sivistyksestä. Siitä huolimatta kaikki mahtuvat siellä hyvin kulkemaan.

Samaa toivoisi Suomessakin ja etenkin Puijolla.

Suomihan on “Pohjolan Yellowstone” – suuri yhtenäinen kansallispuisto, jossa on neuvontapisteitä ympäri maan ja metsässäliikkuminen kaikkialla mahdollista. Luulisi täällä jos missä mahtuvan kulkemaan kaikki sulassa sovussa. Toivotaan, että tulevaisuudessa kaikki raivo jää kotiin ja lähdetään todellakin rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Sen kun vielä muistaisi jokainen, että toisi omat roskansa pois. Ei ole paljon vaadittu. Vain omat roskansa, niin ei tarvitse kenenkään perässä kulkea, oli kyse sitten tapahtumasta tai muusta omaehtoisesta kulkemisesta metsäisessä maastossa. Sitäkään en ymmärrä, miten joku tyhjä käärepaperi tai muovinen purkki tai pullo voi painaa niin paljon, että suuri osa jättää ne sen vuoksi metsään.

Voin sanoa, ettei ne sieltä häviä itsekseen minnekään.

Nyt jokainen, jolla vähänkin on taipumusta heitellä ja kylvää jopa ihan tahallaan suomalaiseen luontoon roskapusseja tai roskia autoista tai taskuista, ottakoon itseään niskasta kiinni. Siitä jos mistä on syytä suuttua ja mainita asiasta. En ihmettelisi yhtään sitä tilannetta, että pahimmillaan joku pakottaa syömään ne roskat, jotka näkee heitettävän maastoon. Voisin jopa hyväksyä sellaisen – “syöt tai itket ja syöt!” – komennon.

Terveydelle voi olla aika hupaa, jos reissussa joutuu kaikki käärepaperit syömään. No, se oli vitsi sinällään, mutta kenen tahansa luulisi ymmärtävän, että roskat on tuotava pois. Kevyempiähän ne ovat kantaa kuin niiden sisällä ollut syötävä aines.
Jonkun biojätteen voi jättää sammalen sisään maatumaan. Kansallis- ja luonnonpuistoissa Suomessa on kuitenkin niin tiukat ohjeet, että roskat on jätettävä levähdyspaikoilla niihin tarkoitettuihin astioihin.

Kun suomalaiset ovat sivistyneenä kansakuntana näinkin etuoikeutetussa asemassa jokamiehenoikeuksineen, luulisi, ettei sellaista asiaa vastaan kukaan haluaisi toimia. Se pitää opettaa jo kouluissa, sillä se kuuluu jokaisen kansalaisvelvollisuuksiin olla roskaamatta ympäristöään.

Ei ihme, että Metsähallitus on vähentämässä ulkoilureittejään ja nuotiopaikkojaan. Suurin epäilykseni johtuu siitä, etteivät kaikki osaa kulkea reiteillä jättämättä jälkiä. Tiedänpä vielä, että joillekin nuotiopaikoille on lopetettu viemästä polttopuita, kun ne ovat lähteneet kulkijoitten matkaan! Porukalla on tyhjennetty polttopuut, ettei toisille jäisi mitään, kunhan vain itsellä olisi puuta poltettavaksi.

No, se taas on sitten johtanut siihen, että hakataan pystyssä olevia puita kansallispuistoissa tai yksityisillä mailla, tuhotaan repimällä tuohta koivun kyljestä tai pilkkomalla lastuja sytykkeiksi, kunhan on ensin revitty pari lautaa laavun seinästä nuotiopuiksi.

Kysyn vaan: Missä on kulkijoitten moraali, kun tuollaista tuhotyötä tekevät kaikille tarkoitetulla metsäreiteillä?!

On todella itsekästä ajattelua, vaikka yleinen käyttäytymissääntö on se, että seuraavalle tulijalle pitäisi olla aivan samat mahdollisuudet nauttia nuotiopaikoilla.

Ei ihme, että Metsähallitus on suivaantunut kansalaisten käytöksestä ja purkaa reittejä ja nuotiopaikkoja. Hyväksyn täysin, mutta en ymmärrä, kuinka tolloja tuollaiset hyvän pilaajat voivat olla. Ja kun vielä kaikenlisäksi ne käärepaperiroskat pystyy polttamaan nuotiossa ja muovi- ym. jätteet voi laittaa seuraavaan roska-astiaan, mikä rakennetuilla reiteillä tulee vastaan aivan vääjäämättä!

Nyt, kun uusi kesäretkeilykausi on käynnistymässä, on parasta muuttaa käyttäytymistään, etteivät kaikki retkeilyreitit poistu valtion mailta, mutta lähtevät, jos retkeilijät sikailevat yhtä paljon tai vielä enemmän kuin tähän saakka. Tai jos reiteilläkulkijat tappelevat verissäpäin raivon vallassa.

Jätä kommentti

*