Melkeinpä hyväksikäytön esiaste?!

Tulipa tuossa saunassa mietiskeltyä vielä tuota tuottajien kohtaloa. Yritystoiminta on aina hyvin riskialtista. Maataloustuottajien elämä varsinkin, kun on suurelta osin kesä aikaa kasvattaa satoa. Millainen se sitten on, siitä paljon riippuu lopputulos.

Etukäteenhän ei voi tietää, millainen sää on tulossa. Periaatteessa Suomessa on lämmin ja hyvä kesä, mutta käytönnössä mitä tahansa. Kaikesta huolimatta on varauduttava sadon tuottamiseen lopputuloksesta tietämättä. Kukaan ei maksa palkkaa siitä, mitä käytetään aikaa ennakkovalmisteluihin tai sadon korjuuseen. Sato on se vasta, mikä on rahanvastiketta.

Nyt kun tuottajat tekevät sopimukset, sopimuksen toinen osapuoli pyrkii saamaan kaiken mahdollisimman edullisesti ja tinkii kustannuksista välittämättä siitä, millainen kasvujakso on ollut ja mitä kaikkea ylimääräistä tuottaja on joutunut tekemään satonsa eteen. Tuntuu siltä, että on lievästä kiristyksestä tai hyväksikäytöstä kyse.

Kenenkään ei kannattaisi antaa tuotoksiaan alle sen kustannustason, joka tuotteilla on kaikki seikat huomioiden. Ei kukaan muukaan kuukausipalkkainen työntekijä halua vähemmän palkkaa kuin mikä on sovittu, eikä joka vuosi niistäkään neuvotella, vaikka kuinka pomo haluaisi. No, ehkä tilanne ei aivan tällainen ole, mutta pääosiltaan kuitenkin.

Kuitenkin tuottaja on aina tyhjän päällä, kun joku tukkuporras ilmoittaakin, ettei kannatakaan maksaa sitä summaa, misät on ollut puhe, kun ”aika on nyt toinen!” Lievää kiristyksen makua. Jokainen tuottaja kuitenkin haluaisi päästä tuotteistaan eroon, vaikka lainaa pitäisi lyhentää ja pitäisi elääkin.
Luopuvat sitten reilusti alihintaan, ettei tuotteet jää pilaantumaan, kun ”saapipahan jotain”, kuuluu yleisin vastaus, vaikka halvemmaksi tulisi ajaa kaikki kaatopaikalle.

Nyt sitten vielä se maataloustuki, josta aiemmin kirjoitin, ei tulekaan ajoissa. Siinä sitä sitten ollaan. Monikaan kuukausipalkalla työskentelevä ei varmasti montaakaan kertaa elämässään ole tuottajien kanssa samassa tilanteessa. Ostetaan kaupasta tai torilta evästä, koetetaan tinkiä vielä vähän ja ollaan tyytyväisiä, kun saatiin niin edullisesti. Jäikö tuottajalle edes vaivan palkkaa, sitä ei edes vaivauduta ajattelemaan.

Kuitenkin luotetaan siihen, että Suomessa on heitä, jotka kasvattavat tuotteita saataviksi. Sitten on se väliporras, jotka tarvitsevat mahdollisimman halvalla raaka-aineita valmistaakseen myytäviä tuotteita edulliseen hintaan meille asiakkaille. Hankkivat raaka-aineensa ulkomailta, jos Suomessa on liian kallista vähät välittämättä siitä, oliko sopimuksia tai ei. Sanotaan vaan, että business is business eli bisnes on bisnestä! Sopimukset raukeavat kesken kaiken ja suuri osa suomalaisia tuottajia onkin tavaroineen ihmeissään, kun on luotettu tehtyihin sopimuksiin.

Kadunmiehenä tulee väkisin mieleen neljä ”rikokseen viittaavaa seikkaa: Uhkailu, sopimusrikkomus, kiristys, hyväksikäyttö”. Olisikin mielenkiintoista antaa jonkun tutkia, esimerkiksi vaikkapa nyt maataloustuottajien kohdalta mainittuja seikkoja. Suuret keskusliikkeet ja vastaavat jyräävät. Olisi selkeästi valtiovallan toimesta määriteltävä ne tasot, missä tukkuportaan olisi pysyttävä, että vältyttäisiin maataloustuottajien hyväksikäytöltä.

Oli kyse sitten muunkin alan yrittäjistä, suuri osa joutuu henkensä pitimiksi urakoimaan alle omakustannustason, kun elääkseen pitää jotain tehdä ja tähän liitän kuljetusportaan. Moni onkin sanonut, että edullisemmaksi tulisi jättää autot seisomaan kuin hoitaa liian kireälle laaditut sopimukset.

Uhkailua, kiristystä ja hyväksikäytön makua on monella alalla. Traktorimarssi Helsinkiin ei ollut varmasti turha, mutta mitä siitä seuraa, se on toinen asia, jota mielenkiinnolla seuraan.

Jätä kommentti

*