Mikä estää?

Vuosi vaihtui, uudet kalenterit otetaan käyttöön. Taas edessä uusi suoran mitta, 365 uutta mahdollisuutta vaikuttaa moneen asiaan, muuttaa käyttäytymistään, huolehtia ympäristöstään jne. Aiheita on vaikka kuinka paljon.

Aamupäivän kävely Kaavin raitilla paljasti yhden asian, mikä on mielestäni ehdottomasti näkyvin: Mikä estää mm. tölkkien ja papereitten heittämisen pitkin pientareita? Miusta käsittämätöntä ja ristiriitaista onkin juuri siitä, että nautittuaan uutta energiaa, niin käärepapereita tai tyhjiä tölkkejä ei jakseta tallettaa ja kantaa mukanaan. Etenkin tyhjät tölkit rahanarvoisina ihmetyttävät. Mielestäni onkin turha naukua monessa tapauksessa taloudellisesta ahdingosta jne. kun mätetään rahaa luontoon. Ja vaikkei kaikki olekaan rahanarvoista palautettavaa, niin miksei voida viedä käärepapereita mukanaan roskiin. Luonnossa ne eivät koskaan häviä. Mikä estää muuttamasta käyttäytymistään? Mikä estää opettamasta lapsille käärepapereitten viemistä roskikseen tai taskuissaan kotiin?

Entäpä jos pahimmista roskajutuista otettaisiinkin dna-näyte ja laitettaisiin lasku perään? Rahalla on joskus maaginen voima. Silloin selviäisi, onko energiajuomista jne. sitä tehoa, mitä niistä haetaan ja jaksetaanko kantaa roskat mukanaan. Varmasti monen mielestä aika radikaali tapa, mutta tuntuu siltä, ettei päänsilityksellä selvitä. Toinen on tietenkin se vanhan kansan tapa: viisisenttiä leveällä ja solkipäisellä nahkavyöllä vähän roimisi ympäri korvia. Tai jos vähän vain ilmassa vonkaisisi?

Elämä on mennyt välinpitämättömäksi, kun kaikkialla tuhotaan ja rikotaan paikkoja. Miksi? Mikä estää tuhoamisen? Mitä särkijöiltä puuttuu ja mikä estää kajoamasta toisen omaisuuteen ja aiheuttamasta tuhoa? Kukaan ei hyväksy sitä, että joku toinen käy hajottamassa itseltään, miksi sitten halutaan tehdä vahinkoa toisille.

Onko liika vapaa-aika tai vuosikymmeniä vallinnut vapaa kasvatus syynä tuhoamiseen ja särkemiseen? Mikä estää elämästä rauhassa ja sovussa? Miksi pitää olla puukko tai muita tappamisvälineitä mukanaan? Heikon ihmisen ja itsetunnon merkkejä, vaikka tekijät itse kuvittelevat olevansa pelottavia ja vahvoja! Vain heikot turvautuvat väkivaltaan ja aseisiin.

Mikä estää muuttamasta käyttäytymistään liikenteessä? Miksei hyväksytä jokainen tielläliikkuja, joka omaa turvallisuuttaan turvaten ajaa hivenen alle rajoitusten? Miksi sitä pidetään pahana?

Mikä estää elämästä niin, että sopu ja rauha säilyvät?

Mielestäni on kyse vain asenteesta! Yleisesti hyväksytyt säädökset ovat helppotajuisia ja täysin jokaisen ymmärrettävissä. Mikä estää noudattamasta?

Kommentit

  • plokkariukki

    Hannu, eikö vain pelkäävä koira pure ja ole äkäinen, mutta mikä koiraa pelottaa? Viittaan tähän agressiiviseen käyttäytymiseen, jota on liikkeellä ja liikenteessä. On tässä kylien tyhjenemisessä se etu, että luonto alkaa pikkuhiljaa korjata meidän paska(aja)sakin jäljet, ainakin täällä periferiassa. Turpaansaannin uhallakin olen huomauttanut roskaamisesta kun olen sattunut näkemään, kommentit voit arvata – mitä pappa paapattaa. Mutta kun meissä vanhemmissakin on samaa vikaa! Joskus huomautin eräälle aikamiessukulaiselle kun hän heitti tupakkatopan auton ikkunasta pihalle, niin vastaus tuli kuin kaupan hyllyltä: Ne on toiset kun täällä siivoo! Mitäs menin neuvomaan, oma vika. Ollaan kavereita tosin vieläkin, mutta tyhjät topat ovat pysyneet jatkossa taskussa minun kyydissäni. Olen monta euroa kerännyt irtopulloilla ja tölkeillä, enkä aio ilmoittaa verottajalle!

    • Hannu Musakka

      Niin se näkyy olevan tuo roskaamisvietti. Kun elämän pitää olla kivaa ja helppoa, niin ei vaivauduta edes sen vertaa miettimään, kun nakataan ikkunasta tai heitetään muuten käsistä pois. No, olenpa miekin kerännyt purkkeja ja pulloja. Sekin raha tulee aina tarpeeseen ja on itseltä pois.
      Muistan kerran Lappeenrannasta, kun muuan poikasakki nälvi ja irvisteli urheilukaveri Tanelle: “Pappa pelkää!” Eivät tienneet kenelle aukoivat päätään. Tane kun oli huippumaileri ja oiva nyrkkeilijäkin vielä ja kun latoi pojat pinoon, ennenkuin sattui poliisi paikalle. Poliisi vei pojat putkaan ja seuraavana aamuna kuulusteluissa, kuulustelija katsoi ensin poikiin ja sitten Taneen: “Tuoko teidät pisti pinoon!? Eipä uskoisi. Ettehän työ olekaan niin kovia kuin kuvittelette. Lopettakaa ajoissa, sillä Tane saattaa todellakin suuttua. Sen verran hänet tunnetaan!” Tane katsoi poikiin ja sai luvan lähteä. Eipä olleet enää kimpussa. Näin ei käy aina, eikä kannata ryhtyäkään moiseen, kun puukot ja puntarit hihassa kulkevat nykyisin, kun niitä “vahvoja” pelottaa. Aikanaan sota sai asiat oikeaan järjestykseen, siellä otettiin tosissaan miehistä mittaa. En toivo sitä, mutta joku keino olisi hyvä keksiä. Ehkä tuo solkipäinen nahkapiiska tekisi terää. Ehkä?! :)

Jätä kommentti

*