Mikä koskettaa vai koskettaako mikään?

Olen useasti kirjoittanut roskaamisesta ja sen ratkaisusta: jokainen omat roskansa eikä muuta. Ei näytä kiinnostavan ja roskaaminen jatkuu ja jotkut hyväntahtoiset selkävääränä keräävät tupakantumpeista alkaen.
Nykyaika on hektistä elämistä, kaiken pitää tapahtua juuri nyt tai ei koskaan. Ihmiset eivät jaksa odottaa saavansa kirjeen, kun sähköpostilla tai tekstiviesteillä on totuttu nopeaan kanssakäymiseen.

Mistä tällainen hosuminen? Eikö todellakaan kirjeet ja postikortit enää jaksa kiinnostaa. Asiat, joita niihin laitetaan, ovat sen ajan historiaa ja talletettavaa. Tekstiviestit ja sähköpostit huitaistaan jonnekin, eikä niitä sen jälkeen mistään löydetä.

Kouluopinnostakin muuan kokenut opettaja kertoi, ettei lapsilla ole malttia enää edes oppimiseen ja vaikeitten asioitten ja tilanteitten ratkaisemiseen. Kaiken pitäisi tapahtua aivan kuin näiden näpöttimien kautta.
Näpöttimillä on paikkansa ja aikansa, mutta henkilökohtaiseen viestintään kuuluvat kirjeet ja kortit. Onhan monesti kansainvälisissä huutokaupoissakin maksettu mansikoita pari laatikollista tällaisista. Etteikö kosketa millään tavalla? Ai ei, no, jokainen tekee valintansa.

Postilaatikkoon jätetty kirje tai kortti kuitenkin koskettaa aina, kun saaja huomaa hänelle itselleen tulleen henkilökohtaisen postin. Varmasti koskettaa ja lämmittää tuntoja, kukaan ei pysty sellaista ohittamaan.

Tämänpäiväisessä lehdessä oli käsitelty myös koululaisten käyttäytymisen muutosta. Jokainen tuijottaa kouluun mennessään ja sieltä palatessaan näpötintään ja aina välitunnilla seurustelee laitteen kanssa. Ei näe eikä kuule mitään. Ei osata edes tervehtiä tuttua vastaantulijaa. Kaikenlisäksi lakki pitää olla päässä sisällä ruokapöydässä ja huppu päässä, ettei vain kukaan näe todellista henkilöä tai hänen tunteitaan.
Pahin tilanne mielestäni oli tämänpäiväisessä hesarissa, kun muuan perhe oli tutustumassa Helsingissä Uspenskin katedraalissa mahtaviin ikoneihin. Niin eikö mitä, mies seistä törötti lakki päässä ja kirkossa! Osaakohan hävetä yhtään? Toivottavasti. Miksei kirkossa sanottu sisääntulijoille, että lakit on otettava päästä?! Tarkoituksella tämän kirjoitin tähän, että vähän edes koskettaisi joku asia.

Tavallisessa elämässä näitä lakkipäisiä kohdataan ihan liian kanssa, mutta eihän sellaista voi mennä tekemään, että silpaisee lakin pois toiselta. Pahoinpitelysyyte tulee automaattisesti. Eikö vanhemmilla ole mitään sanomista lastensa käyttäytymiseen tai eikö ihmisillä ole todellakaan minkäänlaista tajua ottaa se lakki pois sisällä.

Ilmeistä on, että nämä lakkipäiset pelkäävät näyttäytyä kaljupäisinä tai kuka missäkin kampauksessa. Kärsivät varmaan alemmuuskompleksista ja ovatkin todellisuudessa heikkoja ihmisiä. Sääliä pitää! Siitähän tuollaisessa tilanteessa on kyse ja kun lisään vielä hupun käyttämisen, niin vielä pahemmasta tapauksesta on kyse.
Nuo ihmiset pelkäävät. Ja sitten suurilla kirjaimilla kirjoitetaan, että masennuksista kärsivää nuorisoa on paljon ja heitä pitää auttaa. P…t sanon minä.

Ryhtiliike lähtee henkilöstä itsestään. Nostaisi itsensä kerrankin pystyyn, suoristaisi selkänsä, heittäisi sen lakin päästään kauas ja vaihtaisi jonkun muun vaatteen kuin hupparin ja kulkisi kuin ihminen konsanaan. Että näkee toiset ja kaikki näkevät heidät.

Eikö koskettanut yhtään? Varmasti, sillä jotain ryhtiliikettä tarvitaan ihmisten käyttäytymiseen ja pukeutumiseen yleisillä paikoilla ja julkisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa. Tietenkin pukeutuminen on jokaisen oma asia, muttei vaatteilla tarvitse peittää itseään ja piiloutua nurkkaan kuin häpeävä koira tai eläin.

Uskonnot asettavat omia rajoituksiaan naisille. Sekin on säälittävää ja nekin säännöt ovat vain miesten keksimiä. Pelkäävät varmaan, että vieraat miehet ihastuvat puolisoihinsa, joihin heillä on uskonnon kautta ote.

No, nyt lopetan tämän saarnan ja starttaan autoni kohta kohti pohjoista kolmeksi viikoksi. Kierrän Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa lauluilla ilahduttamassa suomalaisia ja suomensukuisia tai vaikkapa puhdasverisiä norjalaisia. 4000 km tulee ajomatkaa, mutta onneksi on lyhyissä pätkissä, niin ei rasita.

Koettakaa kestää. Tavataan ensi kerralla, jos ei ennen, niin viimeistään silloin.
Jospa jotain muutosta on tapahtunut siihen mennessä, kunnes 13.9. palaan tai sitten ei.

Voihan se olla, että on parempi keskittyä vain omiin asioihinsa ja hoitaa ne kunnolla. Voihan se olla myös, että tarmoa ja aikaa riittää tarttua muihinkin yhteiskunnallisiin asioihin ja ongelmiin. Jos ei muuta, niin ottaa kantaa.

Iloista syksyn alkua kaikille! Nyt mie lähen!

Kommentit

  • Hyvät tavat

    Erinomainen kirjoitus, kiitos!

Jätä kommentti

*