Missähän ”se pysäkki” on?

Useimmiten kävellä hilipasen kaupalle ja silloin tapaa mielenkiintoisia henkilöitä. Suurella osalla on mielessä ehtiä seuraavaan paikkaan, kenties on sopineet kin kelloajasta. Joku kiirehtii kaupalle, kun on luvannut vain käväistä, ”eläkä jää sitten suustas kiinni” – toivotuksin. Kenties leipomisessa tai siivouksessa tarvittavia kiireellisiä ja unohtuneita hankintoja.

Tulee takavuosikymmeniltä mieleen muuan kaveri Kuopiosta täkäläisessä kahvilassa, syyskuuta lienee ollut, Aivan ventovieras miulle, mutta istahdin hänen seuraansa. Rattoisa juttumies kaikkineen. Kertoi hänellä olevan sellaisen pirttihirmun, että ”silakatkin syöttää sellaisenaan, ottaa vain leuasta kiinni ja toisella kädellä survoo silakoita kilon, ettei paljon ehdi hengähtämään välillä. On se sellainen voimanpesä, että joskus ihan hirvittää tai on se välillä ihan rakastettava ja mukavakin”. Näin alkoi tarinointi ja ajattelin, että mitähän seuraavaksi.

”No, kuules juttua”, aloitti, ”sattui kerran, kun kaveri soitti ja pyysi piipahtamaan Valkeisen motellilla yhdellä huurteisella. Kerroin vaimolleni ja hän antoi luvan. Lähdin ja otettiin ne huurteiset. Ei se siihen jäänyt, vaan lähdettiin pyörähtämään keskustassa parilla lisää. Soitin kotiin, että käväisen keskustassa ja tulen kohta takaisin. No, käytiin ja vierähtihän siinä aikaa. Sitten oli torin varressa muuan tuttu rekkamies, joka pyysi mukanaan lähtemään käymään Turussa, hänellä kun sinne oli asiaa. Taas soitin vaimolleni ja sanoin, että ”Reiska pyysi lähtemään apumieheksi käymään Turussa, että saa kuormansa nopeammin puretuksi ja ehtisi seuraavana iltana takaisin Kuopioon”. Vaimo hyväksyi, vaikken nähnyt hänen kasvojaan, ääni oli jotenkin vähän kireä. Ajattelin, että kyllä huomenillalla leppyy kuitenkin.

No, päästiin Turkuun ja kun kaveri sai kuormansa purettua ja uuden tilalle, minulle tulikin mieleen, että kun nyt olen näin lähellä Ruotsinmaata, niin voisinkin samalla piipahtaa Tukholmassa, kun ei siinä menisi kuin yksi yö ja pari päivää. Soitin taas vaimolleni, hyväksyi äänetönnä miun ajatukseni. Ajattelin, että turhaan siitä olisikaan riitaa nostanut, kun vain siellä Tukholmassa käväisen.

Tukholman liepeillä oli paljon omenapuita ja kun oli sellaiset ”omenavarkaan verkkarit eli kuminauhat lahkeensuissa”, niin käynpäs vähän vielä matkaevästä, niin aika menee mukavammin Turkuun.

Sitten sainkin kyydin Turusta toisessa rekassa Kuopioon ja torin puhelinkopista soitin kotiin: ”Hei kulta, olen ihan kohta kotona ja minulla on tuliaisiakin”. Kotiin päästyäni ovella henkäisin ja kaivoin omenoita vaimolleni, jotta näkisi, etten olutta kannellut, vaan ihan punaposkisia omenoita. Seuraava muistikuva onkin siitä, kun kaksin käsin survoi omenoita kokonaisina suuhuni”.

Kertomuksen tässä vaiheessa nauru oli miulla jo herkässä, vedet vain valuivat silmistä ja varsinkin, kun kaveri ihmetteli ääneen: ”Sitä minä ihmettelen vieläkin, että mistähän se niin kovasti suuttui ja otti itteensä ja kun minä vain käväisin kaverin kanssa huurteisella ja kun toin vielä hänelle omenoitakin!”

Niinpä niin, mistäpä suuttui, kun aivan vain lyhyesti piipahti ja käväisi vain pikaisesti Tukholmassa.

Meitä ihmisiä on moneen junaan ja osa jää vielä pysäkillekin, kuuluu tuttu sanonta.

Siitä sainkin loppuun pienen arvoituksen: Millekä pysäkille? No, Vaasan ja Seinäjoen välillä Isossakyrössä on junanseisake nimeltään Pysäkki ja sinne ne loput sitten varmaan muuttavat, jäävät tai jätetään, jos sille ratavälille sattuvat. Kylä onkin kuulemma kasvanut vinhaa vauhtia, asukkaita ilmestyy joka päivä lisää. Mistäköhän niitä riittää?

Jätä kommentti

*