Neljä tuntia lisää työpäivään? Hahhah, sanon mie!

Toiset ovat kovia tekemään töitä niin, ettei päivä tahdo riittää. Joku paiskoo oikein urakalla, toinen taas tyytyy normaalirytmiin.
Mikähän on ollut niillä tutkijoilla, jotka ihan vakavissaan ehdottivat työpäivän pituudeksi 12 tuntista päivää?! Onkohan kaikki kotona kyseisillä henkilöillä, ovatko kaikki palikat paikallaan? Ovatkohan vaivautuneet miettimään yhtään järjen kanssa vai mistä tuollainen ajatus syntyy?

Otanpahan vaikka esimerkiksi hierojan: kahdeksan tuntia jyystettyään kipeitä lihaksia ilahtuneenako ottaa vastaan tiedon, että voisi vielä jatkaa päiväänsä neljällä tunnilla ja siitä vastineeksi ei tarvitsisi perjantaina tulla töihin ollenkaan. Hahhah, sanon mie. Tuskin löytyy sellaista hierojaa tältä planeetalta.

Entäs sitten siivooja: On kiertänyt päivän nuohoamassa nurkkia, kantamassa vuodevaatteita ja mattoja ulos telineelle, kopistellut ne ja kantanut sisään. Sillä välin on imuroinut ja pyyhkinyt lattiat ja pölyt, tiskannut astiat, vaihtanut osoitettaa ja taaas kaiken alusta. Hahhah, sanon mie. Ei löydy sellaista ihmistä, joka jaksaisi urakoida, kun vielä kotona odottavat omat askareensa.

No, sitten tietysti joku tutkija, joka uppoutuu mikroskooppinsa kanssa kammioonsa tai tietokonepelien suunnittelija, joka istuu jakkaralla. Kumpikin on niin syventyneitä työhönsä, etteivat seuraa ajankulkua.

Ammatteja ja työtehtäviä on niin erilaisia, ettei niitä voi laittaa rinnakkain. Jollekin käy, toiselle ei. Fyysisessä työsuorituksessa olevalta ei voida enää vaatia päivän jatkamista. Henkisellä puolella ja kravattikaulaisissa sellaisia varmaan löytyy.

Onko ihminen kone? Hahhah, sanon mie. Ei ole, eikä hänestä koskaan sellaista tulekaan.
Mitenkäs se tutkimus menee, jossa ihmisen unenpituudeksi määritellään 8 tuntia? Siihen kun lisätään 8 tuntia = 16 tuntia. Työmatkoihin päivässä 2 tuntia (keskiarvo saattaa olla jotain muuta). 18 tuntia on plakkarissa ja siitä puuttuvat vielä kotona nautittavat ateriat, lasten hakeminen päiväkodista, kotityöt, muut vapaa-ajan riennot. Paljonkos nyt sitten tulee? Taitaa mennä reilusti toiselle vuorokaudelle eli yli 24 tuntia ja se tarkoittaa sitä, ettei ehdi palautumaan edellispäivästä, kun on pakko herätä kesken uniensa ja jouduttavat taas samat asiat hoitamaan kuin edellispäivänäkin.

Tuon 12-tuntisen päivän ehdottajille, sanon vain: Hahhah!

Kyllä sitä varmaan hetkittäin jaksaa, yrittäjä kenties, joka on kaulaansa myöten lirissä, jos ei tee pitkää päivää. Ihminen ei vaan jaksa, eikä häneltä voida sitä vaatiakaan. Urakat ovat asia erikseen, mutta ne ovatkin nopearytmisiä ja suhteellisen lyhyitä. No, voihan siinä käydä niinkin, että jollakin ikää riittää yli 100 vuotta ja toinen tehokkaasti eläen pääsee hädintuskin puoliväliin. Eikä työtehossa ole eroja siitä huolimatta. Toinen vain ei osaa levätä riittävästi ja tuloskunto loppuu ennenaikaisesti.

Ranskassa joskus 1500-luvulla aikoivat tehdä viikosta 10 päivän pituisen ja sen jälkeen yksi vapaapäivä. Kuitenkin jo silloin tulivat siihen tulokseen, että ihminen kuluu loppuun ennenaikojaan ja työtulos ei kuitenkaan vastannut sitä, mitä kuvittelivat. Jos ei silloin, niin ei se ihminen siitä ole sen kummemmaksi muuttunut. Päivän pituus ei ratkaise sitä, mikä on päivän tulos, vaan se, millä teholla työskennellään.

Jos ollaan olevinaan töissä, niin se on aivan eri asia kuin tehdä tehokkaasti. Sosiaaliselle elämälle esimerkiksi perheen sisällä on myös jätettävä aikaa. Tuloskunto heikkenee myös urheilijoilla, mikäli he jatkuvasti nostavat tehoja liian monta päivää peräkkäin.

Hahhan, sanon mie. Lopettakaa ajoissa vouhotukset 12 tuntisesta työpäivästä, sillä ennenpitkää saattavat valkotakkiset tulla ja viedä pehmustettuun koppiin, missä ei ole edes nurkkia. Tuollaiset tutkijat ovatkin hyvää saalista.

Jos joku jossain työpaikassa suostuu, eikä työnantaja pane hanttiin, niin miksipä ei. Onhan niitä jo nyt sellaisia ammatteja, kuten laivojen reittiliikenteessä, että ovat merellä parikin viikkoa putkeen. Ei henkilöstö kuitenkaan ole 24 tuntia, tuskin 12 tuntiakaan, vuorossa, sillä aivotoiminta ja tarkkaavaisuus laskee reilusti 8 tunnin jälkeen.

Kokonaisvaltaisesti ajateltuna tuo ajatus on kuolleena syntynyt. Sitä tutkijat eivät ottaneet huomioon, lienevätkö itse jo siinä vaiheessa, ettei järki enää juokse, korkeintaan konttaa ja vaikeasti silloinkin.
Joten: Hahhah, sanon mie!

Kommentit

  • täysin palvellut

    Näin puhuu tyyppi jolla ei ole kokemusta 12:sta tunnin työvuorosta.
    Työskentelin kuusi vuotta tehden keskeytymätöntä kolmivuoroa joka tällä järjestelyllä muuttuu ”kaksivuoroksi”.
    Tämä oli mielestäni paras uudistus 41 vuotisella työurallani.
    Kuuden päivän vapaa antaa aikaa palautua ja yövuorojaksosta ei tule liian pitkä,jotta sisäinen kello ehtisi kääntyä uuteen asetukseen.
    Ts. Parasta mitä on tapahtunut vuorotyössä vuosikymmeniin.

    • Hannu Musakka

      Kiitos kommentistasi, se on todella painavaa tekstiä. Hieno puolustuspuhe, mutta siinä oli vain yksi pieni virhe jo heti alussa, joka vei parhaimman vaikutuksen: Et selvästikään tunne miun työhistoriaani. Siun on sentään ollut hyvä, kun olet saanut tehdä säännöllistä vuorotyötä. Olet tiennyt aina, milloin pääset kotiin ja milloin voit harrastaa jotain. Mie olen ollut muutamia vuosia Helsingissä teollisuusvartijana epäsäännnöllisessä kolmivuorotyössä, eikä aina päässyt lähtemään kotiin vuoron loputtua, vaan kun tuli tieto, että seuraava on sairastunut ja että ”voitko jäädä?”, niin mitäpä siihen muuta kuin että ”joo”. Oli sitten muutamia ympäripyöreitäkin jaksoja, muttei sitä olisi pidempään kestänyt. Pitkiä vapaita ei ollut muuta kuin kesälomat, joten se siitä siun kirjoituksestasi. Muuten hyvä, mutta kun heti alkuun tökkäsit noin pahan virheen, lopulla ei ollut muuta kuin selittelyn merkitystä. Onneksi sie olet ollut tyytyväinen, mutta uskon, että valtaosa ei ole, eikä jaksa. Kaiken on hyvä olla balanssissa työn, perheen ja vapaa-ajan kesken. Nyt ei tarvitse enää niitä miettiä, kun eläkkeellä voi vain heittää herjaa ja kiusata toisiaan tai olla vaan. Toivotan siulle joka tapauksessa kaikkea hyvää loppuelämääsi, kuin pitkä se sitten itsekullakin on. Olen kuitenkin kiitollinen, että olen saanut pitää terveyteni tasapainossa ja että saan kirjoituksistani palautetta, kommentteja kiitoksin tai ilman. Pääasia, että kirjoittaa silloin, kun tuntuu olevan syytä tai aihetta, eikö vain?! Koeta jaksalla, mie myös!

Jätä kommentti

*