Monenkirjavaa vastuunkantamista tai -pakoilua (-ko)?

Vähän aikaa sitten mainittiin, että poliisille jätettäisiin mahdollisuus tulkintaan pienemmän kuin 0,5 promillen olotilassa olevan kuljettajan kohdalla.
Se on miun mielestäni aivan oikein, koska ei voida edes ajatella, että jokaiseen vaikuttaa alkoholi samalla tavalla. Vähemminkäyttävällä kihahtaa nuppiin jo auringonhattu-uute, vaikka kuinka suostuisi tuotteen mukaiseen käyttöohjeeseen. Jollakin on maksa ja elimet siinä kunnossa ja kenties olotila jatkuvasta tissuttelusta mielestään niin vahva, ettei muka ajotaito muutu miksikään, ei ainakaan huonompaan suuntaan. Tämähän ei pidä tietenkään paikkaansa.
Alkoholi vaikuttaa aina päihdyttävästi. Eikä se, että ajaa mielestään taitavasti parin tuopin jälkeen, kerro koko totuutta. Vaikka itselleen aiheuttaisi tapaturman, siinäkin on riittävästi, mutta kun nuo puolenpromillen taitoajajat delaavat täysin viattomia tienpäällä tai missä tahansa. Sehän siinä on se raskauttavin tekijä.
Sen johdosta jokainen alkoholia nauttinut pitää laittaa samalle viivalle rangaistuskäytännössä ja aina olisi raskauttava seikka, oli lukema sitten 0,1 tai enemmän. Vain puhdas nolla pelastaisI. Tätä mieltä olen ehdottomasti, enkä tingi tippaakaan, ovat toiset sitten mitä mieltä tahansa.

Alkoholilla kun ei ole olotilan ja elämisen kannalta mitään hyötynäkökohtia, ei pienintäkään. Väittävät ihmisillä olevan hauskaa pienessä tai yhden oluen jälkeen, mutta se on ihan huuhaata. Jos ei pysty nauramaan tai keskustelemaan aivan selvinpäin, parasta olla hiljaa mökissään. Muttei ainakaan millään tavalla pidä lähteä tien päälle, ei ainakaan ajoneuvolla polkumoposta suuremmilla. Tosin useampi törttöilee liikenteessä jalankulkijanakin, kun valtaosa autoilijoista ei ole ennustajia, selvänäkijöitä, eikä voi tietää, minn suuntaan toikkaroija aikoo seuraavaksi.

Talvi- ja kesärenkaat ovat tapetilla joka syksy talvea odoteltaessa ja sitten vähän kun aurinko alkaa lämmittämään ja ”pari metriä asfalttia on paljaana”. Nopeimmat ovat jo siinä vaiheessa vaihtamassa kesäkiekot alle ja syksyllä kuvitellaan säätieteilijän valehtelevan, kun kesäkelit jatkuvat vielä omasta mielestään pitkälle marras-joulukuulle.

Suomi sijaitsee kuitenkin sillä vyöhykkeellä, jolla ei kannata pelehtiä renkaitten kanssa. Siksi esimerkiksi kitkat ovatkin hyvä vaihtoehto ja voihan niillä ajaa ympärivuotisestikin, vaikka jotkut rengasexpertit väittävät niiden ajo-ominaisuuksia heikoiksi kesällä ja sadekelillä. Kenties niillä on jotain eroa, muttei lähellekään sitä, mitä väittävät, mutta kun nämä tietoviisaat ovatkin jonkun renkaanvalmistajan agentteja, niin tottapahan puhuvat omaan pussiinsa.

No, mennäänpäs taas asiaan.

Nämä kiireiset renkaanvaihtajat aiheuttavat aivan samoin kuin nuo puolenpromillen kuskit vaaratilanteita liikenteessä. Jos härskisti vetäisen, niin en tippaakaan välitä, mitä heille itselleen tapahtuu, mutta kun se yleensäkään ei jää siihen. Aivan kuin rattijuopot, samalla tavalla rengaskikkailijat vaarantavat toisten liikenteessä liikkujien hengen. Ja kun tuolla vaihdolla ei saavuteta yhtään mitään hyötyä … tai sen verran, että rengasfirmoilla menee paremmin, ei muilla. Rahastahan he vaihtavat renkaita vaikka joka päivä.

Pitäisi olla itsestäänselvää, että Suomessa talvikuukausina on talvimaisia olosuhteita. Jos ei niin lunta, mutta vähäinenkin pakkanen saa varjopaikoissa ”mustaa jäätä” ja sitten se on menoa. Turha valittaa ja itkeä sitä sitten, kun mopo karkaa käsistä metsähallituksen puolelle tai jonkun jalankulkijan päälle.

Teitten kulumisen estämiseksi ja polttoainekulujen vähentämiseksi kuulemma toimivat. Säästöjä ei kyllä kerry sitä määrää, mitä väittävät.

Kesärengaskikkailijat ja alle puolenpromillen kuskit rangaistavuudessa tuleekin laittaa samaan kategoriaan eli luokitukseen ja aiheutetussa tilanteessa kyseinen toimenpide pitää ottaa aina raskauttavana seikkana tuomioissa ja korvauksissa. Ehkä se sitä onkin jo, mutta kun miulla ei ole niistä kokemuksia.

Oikeastaan vielä yksi asia, joka liittyy tavalla ja toisella autoiluun. Tämänpäivän uutisista luin muuan omankokoisensa naisihmisen olevan tyytyväinen ja ihmetteli, miksi pitää laihduttaa jos kerran on itse itseensä tyytyväinen.
Mutta niinhän ovat naukkailijat ja rengaskikkailijatkin. Ei tuosta painosta sinällään, mutta jos liikkuminen alkaa aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia yhteiskunnan järjestelmälle ja jos pitää hoitolaitosten hankkia sen vuoksi erikoislaitteita ja kuljetuskalustoa, niin se kustannus pitää mielestäni kohdistaa henkilöön, joka on itsensä sellaiseen sairaalloiseen tilaan saattanut.
Jos onnistuu välttämään tilanteet, niin ok, ei siinä mitään, mutta jos vähänkin alkaa huutelu yhteiskunnan suuntaan, niin silloin se ylimääräinen kehonpaino tulisi olla kokonaan omavastuun piirissä, sillä sehän on suurelta osin itse ja tietoisesti hankittu olotila. Jokaisen pitää pystyä elämään niin, että jaksaa kantaa elopainonsa viimeiseen saakka vaikka keppien ja rollaattorien avulla, jos vain haluaa. Mutta jos tietentahtoen aiheuttaa itselleen ja ympäristölleen ylimääräisiä ongelmia, sen tulee olla myös ”rangaistavaa”, kuten alkoholin ja renkaitten kanssa kikkailevillekin.

Tätä mieltä mie olen. Reilusti kukin voi olla eri mieltä, mutta mitä siitä tulisikaan, jos aina oltaisiin yhtämieltä ja nyökyteltäisiin kuorossa kaikkialla.

Onhan nyt taas se aika vuodesta, että niitä nyökyttelijöitä etsitään kunnalliselämään. He, jotka ovat jo nähneet kylliksi, jättäytyvät sovinnolla ja keskittyvät omaan elämäänsä ensisijaisesti. Riittäähän ihmisiä joka junaan, pysäkillekin jää riittävästi. Mikä kenelläkin on sitten se ratkaisevin peruste, niin ei sillä ole merkitystä. Kunhan istuu penkkiin, avaa kokouskutsun ja on samaa mieltä, mitä toisetkin. Sehän se riittää, vaikka päätös olisi mikä hyvänsä.

Puhutaan itsenäisistä kunnista, mutta missähän ne ovat? Suomen kunnat on niin tiukasti sidottu valtion lakeihin ja säädöksiin, että asialista jää todella lyhyeksi niistä päätöksistä, jotka kunta itsenäisesti voi vaikuttaa. Lait ja asetukset ohjaavat joka tavalla kuntien elämää ja toimintaa, jos vähänkin vaivautuu miettimään.

Ehkä katujen auraus on sellainen ja virastojen valojen sytytys ja katkaisu, jotka pystyy tekemään itsenäisesti. Mitähän niitä muita olisi? Ei äkkiä tule mieleen, mutta jospa vaikka nuo ovatkin jossain kunnassa hyvinkin tärkeitä ja keskeisiä asioita.

Ai että heitän pahaa herjaa kunnalliseen järjestelmään. Ehkäpä sen teenkin ja ihan huvikseen, kukapa sen tietää muut kuin mie itse. Ja että miksikö? Ehkäpä vain siksi, että maailma on liian vakava ja kunnallispoliitikot ovat liian tosikkoja tai vakavia tai …

Kommentit

  • Kaunis

    Rakastan seksiä. Minun yhteyshenkilöni täällä room.info Hauskaa tiedossa!

Jätä kommentti

*