Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan?

Vaalit lähestyvät, kiistellään milloin mistäkin ja tuomitaan toiset valehtelijoiksi ja kuvitellaan itsensä paremmiksi kuin muut. Sitä samaa laulua joka kerran. Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, kertoo otsikko. Kannattaa lukea tämä blogi loppuun saakka, niin on helpompi ymmärtää toinen toistaan, ennenkuin lähtee tuomitsemaan.

Käsiini sattui kirja omasta hyllystä: Mika Waltari – Isästä poikaan. Helsinki trilogia, painettu v. 1942, kertoo 1860-luvun nälkävuosista kolmen sukupolven tarinaa aina sodan uhkaan 1930-luvulle.

Aivan huikeaa kerrottavaa, mielenkiintoista ajan kuvaa silloisesta pääkaupungista. Henkilökuvauksina mennään ja kun saavutin sivun 179, nousi esille yhden sukupolven edustajan eli Eliaksen mietteet:

“Elias tunsi äkkiä katkerana, että aika oli sivuuttanyt hänet. Uudella polvella oli omat haaveensa ja aatteensa. He olivat vieraat niile ihanteille, joista hän oli nuoruutensa uskon imenyt. He näkivät ruman rumaksi ja kurjan kurjaksi ja uskoivat aatteittensa johtavan uuteen maailmaan. He olivat ylimielisiä entistä kohtaan, isänmaa ei enää ollut heille tärkein ja pyhin asia, he nauroivat niitä, jotka metsistä ja korvesta olivat etsineet kansansa muinaista viisautta, ja viskasivat romukoppaan muinaiset runot ja lorut.

He julistivat tätä päivää, yhteiskunnallisia uudistuksia, ihmisen oikeutta yksilölliseen onneen. He hakivat ulkomaista viisautensa ja puhuivat vieraiden suulla, jotka eivät tätä kansaa tunteneet. Hänen poikansa olivat astumassa tähän uuteen maailmaan, jota hän ei sisimmässään osannut hyväksyä”.

Vahvaa puhetta ja ajatuksia sadanvuoden takaisesta Suomesta ja Helsingistä. Mika Waltari oli tajunnut, että jokainen sukupolvi rakentaa omannäköistänsä maailmaa. Ottaa oppinsa sieltä, mistä tuntuvat parhaiten saavansa.

Ihminen kaiken keskiössä ei muutu. Vain elämäntavat ja tekniikka.

Muistan omalta lapsuusajaltani miettineeni joskus sitä, millaista elämä on vuonna 2000. Kuvittelin luonnollisesti mielessäni 1950-luvulla kaikenmaailman avaruusaluksia, avaruusolioita ja jos vaikka mitä.
Kun aika tuli täyteen tuo vuosi 2000, niin mikä oli muuttunut. Tekninen kehitys oli ollut huimaa ja se kaikki oli noussut aivan eri tasolle. Ei kuitenkaan näkynyt avaruusolioita. Sen jälkeen joitakin robotteja on kehitetty teollisuuden käyttöön, viimeisimmät vanhusten apumiehiksi.

Mutta mitä on ihminen? Se ei ole muuttunut. Hän joutuu joka päivä tekemään samoja virheitä omassa elämässään kuin Elias tuossa kirjassa. Kantapään kautta. Työstä on pulaa. Ihmisen pitää syödä, levätä välillä ja käydä kovaa kilpailua toisten kanssa.

Onko ihminen viisastunut? Väitän, ettei ole. Tekninen kehitys on antanut apuvälineiksi muitakin kuin mikroskoopin. Väkimäärän lisääntyminen on tuonut useimpia tutkijoita, jotka yhteistyössä tekevät löytöjä ja siitä joukosta aina joku nousee korkeammalle kuin joku toinen. Kunnes taas tulee joku ja sysää edelliset alemmas.

Samaa kilpajuoksua vuodesta, vuosisadasta toiseen ansioitten, toimeentulon, asumisen, työpaikkojen välillä. Jotkut valveutuneemmat haluavat päästä päättämään ja korjaamaan yhteiskuntaa. Sama ruletti jatkuu päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen.

Aiemman sukupolven tekemisiä arvostellaan aivan samoin kuin sata vuotta sitten. Niin se on ollut, on ja tulee olemaan. Onko muna viisaampi kuin kana? Joskus tuntuu jokaisesta siltä, että on, mutta kun tulee taas uusi sukupolvi, niin on vain tunnustettava tosiasiat kertomuksen Eliaksen tavoin.

Elämä kulkee eteenpäin. “Muuttuko ihminen ja mihin suuntaan voi viedä huomispäivän tie”, kyselee laulaja Georg Ots Rauno Lehtisen säveltämässä ja Tuula Valkaman sanoittamassa laulussa.

Lopputoteamuksena mainitsen, että vaikka uusi sukupolvi tunteekin olevansa viisaampia kuin edelliset, niin olkaa sen verran armollisia ja tunnustakaa tosiasiat.

Jokainen on elänyt omaa aikaansa niillä eväillä ja ajatuksilla, mitkä silloin ovat olleet vallalla. Jälkipolvien ei pidä lähteä tuomitsemaan ja syyllistämään, sillä jos ei ole itse elänyt sitä aikaa, ei voi tietää, miksi kyseisiin ratkaisuihin on päädytty. Vain he, jotka ovat eläneet ja ottaneet vastuuta tästä Suomenmaasta, ovat tehneet rehellisesti päätöksiä olosuhteitten parantamiseksi.

Nyt, kun vaalit taas lähestyvät, on syytä muistaa tuo kaikki edelläkerrottu. Silloin kun ottaa historian apuvälineeksi ja pohjatiedoksi, silloin pystyy parantamaan asioita ja elämäntilanteita. Muuten ei. Syyllistää ei kannata, sillä se on pohjaton suo, eikä johda mihinkään.

Jätä kommentti

*