Onko byrokratia ylimitoitettua?

Mielenkiintoinen sana – byrokratia – eli kansanomaisemmin ”herrojen itsesuojelua ja määräämisvaltaa”, ettei vain kukaan pystyisi syyttämään mistään milloinkaan ja ettei tulisi virkavirhettä. Vai onko se sitä, että on tarve hyppyyttää ja pompottaa tavallisia ihmisiä, jotka ovat heidän armoillaan.

Tämä on tullut monesti esille. Entisajan koulussa, kirkoissa, armeijassa, päätöksenteossa kunta- ja valtakunnan tasolla. Pelätään jotain kummallista ja halutaan näyttää mahtipontisemmalta ja pelottavalta.

Antikkalan rinteen kehityshanke on viimeisin osoitus tästä Kuopion seudulla. Avi antoi päätöksensä nojautuen luonnonsuojelullisiin arvoihin, jotka eivät kestä päivänvaloa kokonaisuutenaan. Samat asiathan oli selvitetty jo Kuopion kaupungin toimesta hyvinkin seikkaperäisesti.

Tämä on yksi monista tapauksista, missä käytetään yksinomaan byrokratiaa, toimivaltaa, perustamatta päätöstään mihinkään todella kestävään asiaan.
Sienet, jotka kesäisin nousevat, lakastuvat talveksi. En ole koskaan nähnyt talvella sieniä tuoreina muualla kuin kauppojen pakastealtaissa. Sienirihmasto säilyy maan alla varsinkin, kun lunta on päällä lähes puolimetriä. Kun pälviä ilmestyy, niin toiminta keskeytyy silloin jatkuakseen taas uusien lumien tultua.

Onkohan Avin päättäjillä jäänyt luonnonoppiläksyt aikanaan lukematta, samoin kuin Kuopion Luonnonystävien edustajilla? Pitäisiköhän tarkistaa tietoa, milloin sienet ovat esillä ja milloin ei?!

Tämä asia on todella vallankäytön huippujuttuja perusteluineen. Ei siis mitään tolkkua. Eihän rinteen kehittämisellä ole mitään tekemistä luonnonsuojelullisten seikkojen kanssa. Rinteet perustetaan talvella lumelle, ympäröivä luonto on jo valmiina olevien urien ulkopuolella täysin luonnontilassa. Kesäkukat ja sienet tulevat joka vuosi esille vain kesällä välittämättä talvesta. Sieltä ne nousevat, oli millainen kesä tahansa.

Kasvoton Avi antoi päätöksensä kestämättömälle pohjalle. Uskon vakaasti, että se päätös tulee kumoutumaan.
Vuosikymmenet Antikkalan rinne on palvellut laskettelijoita. Jos siitä olisi ollut haittaa, niin johan se olisi näkynyt, eikä näitä kyseisiä sieniäkään olisi ilmaantunut ilahduttamaan kulkijoita.

En vain ole koskaan ohikulkiessani kesäaikana nähnyt sellaista kansanvaellusta kuin mitä Kuopion Luonnonystävät ja Avi tuovat julki mm. näitten harvinaisten sienten myötä. Jos ne todella olisivat harvinaisia, ehkä ovat, ehkä ei, niin miksi ne sitten juuri nyt ovat niin harvinaisia, etteivät kestä lumen alla tulevia talvia, jos ovat tähän saakka kestäneet. Naurettavampia selityksiä en ole aiemmin kuullut. Mikä vitsi- tai kaskukirja siellä byrökratian temppelissä nyt on käytössä, josta tuollaisia löytyy? Ei edes Speden laatima Papukaija G.Pula-ahon tarinat sisällä sellaisia!

Epäilen vahvasti, että päätöksentekijät ovat ennalta asennoituneet asiaa vastaan. Ovat kenties joutuneet loukatuiksi kyseisen yrityksen taholta ja nyt haluavat kostaa. Ovat kenties Kuopion Luonnonystävien jäseniä ja tuovat oman henkilökohtaisen kantansa päätöksensä perusteeksi!? Vai onko heillä ollut omassa elämässään huono ajanjakso, eläkkeelle odottelua, kotona sanomista, koiran jätöksiä matolla kenkien pohjista tai mitä tahansa. Kenties joku naapuri on jättänyt huomenet toivottamatta virastokankeille virkamiehille, joitten selkä ei taivu, kun solmion kiristää liian tiukalle.

Syitä voi olla monia, joilla ei ole tämän asian kanssa todellakaan mitään tekemistä. Kunhan vain halutaan sitä valtaa käyttää ja näyttää.
Nyt äkkiä luontokirjat esille tai netistä googlettamalla tietoa, mihin vuoden aikaan sienet nousevat esille ja milloin lakastuvat!

Tämä Antikkalan hanke on pilannut nyt omalla tavallaan ihmisten hyvän uskon oikeudenmukaiseen päätöksentekoon ja saanut byrokratian kukoistamaan ja maistumaan vielä pahemmalta, mitä tähän asti.

Jätä kommentti

*