Onko kritiikki paikallaan?

Miusta on tainnut tulla aika kriittinen kaikkien niitten asioitten suhteen, jotka hivenenkin ärsyttävät. Tietenkin kuvittelen tai paremminkin ajattelen, miksi ihmiset eivät osaa elää rauhassa, noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, käyttää maalaisjärkeä, huolehtia luonnosta, hyväksyä toisia sellaisina kuin ovat. Poliitikkoja, jotka ovat jatkuvasti kaiken arvostelun kohteena ja poliiseja, jotka tekevät työtään niillä resursseilla kuin heille on säädetty.

Nuo asiat kieltämättä ärsyttävät.
No, mitkä asiat sitten tuottavat mielihyvää? Ainakin ne, kun saan laulaa ja lauluillani poistaa ihmisiltä edes hetkeksi arkiset asiat, kuten taannoin Kaustisella tai tulevassa viikonvaihteessa ensin täällä Kaavilla tuttavani hautajaisissa ja sitten viikonloppuna Taivalkoskella lauantaina ensin yhteislaulutilaisuudessa ja sunnuntaina kirkossa, minne kokoontuvat samalla kertaa kaikki lomalaiset. Ja niin monta kertaa aiemminkin.

Onhan miulla omasta mielestäni hauskoja tarinoitakin, aivan elävästä elämästä noukittuja, joilla voin viihdyttää kansaa. Kuten sekin muuan tuttava Kaavin palvelukeskuksessa kysyessäni häneltä, osaako hän nämä laulut. Vastaus kuului: ”Kuule Hannu, mie osaan kuunnella sujuvasti ulkoa kaikki maailman kappaleet”, tai sitten toinen mies, kun kysyin, miksei hän laulanut:” Ei laalata, kun anoppia ei naarata!” Siinäpä sitä ihan kylliksi kevennystä mihin tilaisuuteen hyvänsä.

Luonnossa liikkuminen antaa aina voimia ja mikä on taas mustikkakauden alkaessa, kun saa metsässä päästellä vaikka tuttua Aleksis Kiven ”Metsämiehen laulua”, joka alkaa sanoilla: ”Metsän poika tahdon olla, …!”

Jospa nuo ikävät ja ärsyttävät asiat jäävät hetkeksi taka-alalle tässä viikonvaihteessa, kun iltapäivällä lähden ajelemaan kohti Koillismaata. Niin, ja onhan tietenkin ajatuksissa positiivisina myös tuleva Pohjois-Norjan laulukierros elokuun lopusta pari viikkoa, kun saa virittää teltan tunturin katveeseen tai vuonojen rantamille. Siellä on tilaa hengittää ja arkiset asiat kovin kaukana. Täällähän ne odottavat, jos joku jää puolitiehen. Maailma ei ole koskaan valmis.

Ja kun tulen sunnuntai-iltana Taivalkoskelta, niin jo heti torstai-aamusta polkaisen menopelin kohti Savitaipaletta ja uusia lauluja. ”Käyn monta tietä matkallain, päivästä päivähän ja monta myöskin lauluain vie tuuli häipyvä”. Niin se elämä menee.

Siirrän nyt kaikki muut ajatukset taka-alalle ja keskityn vain tuleviin lauluihin. Mikään, mikä ei koske henkilökohtaisesti miuta, niin saa olla kaikessa rauhassa. Rallia ajavat, uimarit kauhovat, Sauli miettii eilisen Savonlinnan juttuja ja kuka mitäkin. Soromnoo!

Jätä kommentti

*