Perinteisestä potkurista rullille ja ennätyksiin

Hivenen historiaa

Potkuri tai potkukelkka, kuka sitä mitenkin miettinee, on iänikuisen vanha kulkupeli, joka tietämän mukaan kehitettiin Ruotsissa vesikelkasta ja oli varsinkin rannikoilla meren jäällä kalastajien ja muitten liikkujien käyttämä. Tieurille kelkat tulivat seuraavaksi. Entisajan tiet suosivat paremmin kuin nykyisin, jolloin massiivinen hiekoitus on hillinnyt jalaksisen menopelin luiston. Edes muovilisukkeet eivät kovin lisää vauhtia. Potkurin valmistusta on pääosin Suomessa ja Pohjoismaissa.

1970-luvun lopulla potkurille haluttiin ympärivuotista käyttöä. Istuimensa johdosta se oli etenkin huonojalkaisille erinomainen kulkuväline, kun sai välillä levähtää ja kevyt liikutella. Kun pyörät ilmestyivät potkureihin, niitä alkuun kummeksuttiin, mutta pian havaittiin niiden edut ja potkurit tulivat jäädäkseen ympärivuotisiksi. Perinteiseen potkuriin kiinnitettävät pyörät osoittautuivat kuitenkin välivaiheeksi hivenen hankalan asentamisen vuoksi. Sittemmin katukuvaan ilmestyivät, rullapotkurit ja potkupyörät ja niistä onkin iloa niin monessa tilanteessa.

Vauhdinhurmaa rullapotkurilla

Elettiin vuotta 1982. Silmiini sattui muuan ilmoitus Pirkka-lehdestä. Työskentelin silloin samaisessa tehtävässäni Kaavin liikuntasihteerinä, kuten aiemmissakin jutuissani on tullut esille ja virtaa ja ideoita täynnä koko mies.
Lehti-ilmoituksessa mainostettiin ME-rullapotkuria. Seinäjoella oli kierretty toria ympäri vuorokausi eli 24 tuntia yhtäsoittoa. Kyseessä oli nykyäänkin Suomen johtavimman potkukelkkojen sekä -pyörien valmistajan väline. Vuorokaudessa olivat ajaneet 303 km.
Sattumoisin täällä Kaavilla oli paikallinen keksijä-”pellepeloton” Karsikkovaarasta Jaakko Keinänen kehitellyt oman versionsa. Tästä innostuneena järjestin liikuntatapahtuman Kaaville, nykyiselle sisääntulotielle, johon oli valmistunut myös silta ja opastelevike. Silta ja levike olivat keskuspaikkoina ja yhtenä lajina kylien ja yhdistysten välinen rullapotkuriviesti. Kansa otti uuden lajin heti suosioonsa ja lukuisa määrä joukkueita ja vauhtia riitti.
Siitä jäi kipinä kytemään. Ja sitten …

Uusi maailmanennätys näki päivänvalon 09.-10.09.1983

Kehitin suunnitelmaa ajaa Jaakon rullapotkurilla niin kova tulos vuorokauden eli 24 tunnin aikana, ettei sitä kovin nopeasti kukaan rikkoisi. Jos Seinäjoella olivat ajaneet kuka tahansa ehti ja kun potkuri oli koko ajan liikkeessä, niin mie tein omat sääntöni: On suljettu joukkue 22 miestä ja 3 naista. Kukin vuorollaan ajaa oman osuutensa niin usein, kunnes 24 tuntia on täynnä. Paikaksi löysin lähes tasaisen tieosuuden Kaavin ja Juankosken väliltä. Lähtöpiste oli silloisen Koillis-Savon Betonin kohdalta ja 1165 metriä Juankosken suuntaan. Se haittapuoli tuossa oli, että vauhti pysähtyi aina, kun määränpäässä kelkka pyöräytettiin takaisin ja siitä sitten kiihdytettiin vauhtiin. Paikallinen linja-autoyhtiö antoi lepopaikoiksi autot, joissa sai levättyä ja aterioida seuraavaa vuoroaan odotellessaan.

Olihan se sikäli aika rankka suoritus, kun 1h 12 min sai levätä ja taas polkemaan. Jokaisen kunto kesti. Sää suosi, yleisöäkin oli muulloin paitsi yöllä. Kun vuorokausi oli ajettu perjantai-illasta klo 18 lauantai-iltaan klo 18, tuli aika epätodellinen olo. Vanha ja Seinäjoella ajettu ennätys oli jäänyt jalkoihin jo aamupäivällä ja kun peli vihellettiin poikki, niin uusi Vuorokauden ajon ME kirjattiin lukemiin 467 km! Sen verran jäi jossiteltavaa, kun jouduttiin pysäyttämään ja käynnistämään vauhti uudelleen. Varmasti olisi viisisatanenkin rikkoutunut yhtämittaisella ajolla. Keskinopeudeksi saatiin 3.05,00/km. Kovimmat keskinopeudet olivat 2.26,00/km. Valtakunnan maileritkin olisivat olleet tiukilla. Kaikeksi onneksi mitään tapaturmia eikä haavereita sattunut, mitä nyt sitten Jaakko välillä vaihtoi potkurin. Onneksi oli varakapine mukana.

ME-joukkueessa potkivat: Asikainen Pirjo, Hallikainen Ahti, Happonen Pekka, Hirvonen Pasi, Jokinen Martti, Kekäläinen Heikki, Kekäläinen Pauli, Kokkonen Juha, Kolari Ari, Koponen Eevä-Liisa, Koponen Hannu, Koponen Lauri, Koponen Sulo, Kuusalho Erkki, Kuusalho Seppo, Kärkkäinen Unto, Leppänen Kari, Miettinen Mika-Pekka, Musakka Hannu, Pitkänen Tapio, Räsänen Seppo, Räsänen Yrjö, Tirkkonen Vesa, Turunen Jaana ja Vartiainen Seppo.

Jatkoajatuksia ja muuta mukavaa

Saman illan Kympin uutisten kevennyksenä nähtiin pätkä urakastamme. Hannu Koponen – sittemmin hiihtosuunnistuksen maailmanmestari – pääsi tässäkin lajissa televisioon. Tämä juttu kirvoitti sitten keskustelua seuraavan maanantain kahvitunnilla kunnantalolla, kun Kaavin kunta pääsi näin julkitulemaan. Mie siitä sitten mainitsin, että ”onhan se hyvä, kun tietävät muutkin, että on olemassa sellainen paikkakunta kuin Kaavi. Eihän sitä muutoin kenties kukaan tietäisi” ja jatkoin siihen vielä, että ”enhän miekään tiedä, missä esimerkiksi on Läyliäinen”. Kas kummaa, kun tuon saman maanantain iltakevennyksenä Kympin uutisissa nähtiin ”SAHANSOITTAJA LÄYLIÄISISTÄ!”

Sitten mie heitin ajatusta porukalle, että jos pantaisiin vieläkin paremmaksi ja ajettaisiin seuraavana kesänä 1984 Nuorgamista Helsinkiin, 1342 km. Asia jäi muhimaan, mutta mie sen verran ajatusleikkiä jatkoin, että ajankohta olisi elokuussa, jolloin Helsingin Olympiastadionilla käytäisiin yleisurheilumaaottelu Suomi-Ruotsi. Maaottelun lämmikkeeksi olisi ollut hyvä tulla maratonportista sisään ja jotta yleisö saisi tuntumaa rullapotkurin vauhtiin, niin joku kansallinen maileri voisi siinä juosta samalla kertaa kierroksen – pari.

Otin puhelun Suomen Urheiluliittoon Rolf Haikkolalle. Hän kuunteli asiaa kiinnostuneena ja sitten sanoi, että ”Eltsuunhan sen voisi lopettaa eli Eläintarhan kentälle”. Mie vastasin hänelle: ”Mie kun ajattelin, että stadionille, jotta saataisiin yleisö hereille ennen varsinaista maaottelua”. Haikkola oli hetken hiljaa ja sitten sai sanotuksi: ”Mutta eihän se käy.” No, mie siihen, että ”miksikä ei, kun on teidän järjestämä tapahtuma. Avaatte vain maratonportin ja laitetaan homma toimimaan. Eihän siihen muuta tarvita!”

Rolf Haikkolan huumorintaju ei riittänyt ja asia jäi toteutumatta. Olishan se ollut urakka, mutta medianäkyvyydeltään melkoinen juttu kaikkineen. Sponsoreita olisi kyllä löytynyt ihan yhtä lailla kuin tuohon em. ME-kokeeseenkin.
Tässäpä olisi valmis sapluuna jollekin toteuttaa juttu. Ensiksi tuota ajamaamme ME-tulosta ei ole vieläkään rikottu, saati sitten Suomen päästä päähän ajoakaan. Ei tuohon tarvita sen kummemmin siviilirohkeutta, kun vain laittaa toteen. Olen sitä mieltä ja voisin lähteä yhdeksi mukaankin. Olenhan hyvin harjoitellut.

Potkurista on siis moneksi. Silloisia rullapotkureita enää harvemmin näkee, kun pyöräpotkurit ovat vallanneet ympärivuotisesti väylät. Kumpi on parempi, siihen en mene sanomaan mitään. Se on henkilökohtainen asia.

Sen vain sanon, että nykyiset kevyenliikenteen väylät voisi jättää osin hiekottamatta. Kunhan sää lauhtuu, niin potkurit ilmestyvät katukuvaan. Puolet urasta kävelijöille ja toinen potkuri-liikkujille, kiitos! Silloin on potkuriajelijoillakin hymy herkässä ja vauhti huipussaan.

Jätä kommentti

*