Professori kyykyttää suuria ikäluokkia

Sunnuntaisuomalaisessa viime pyhänä oli iso, monen sivun pituinen artikkeli käsitellen aihetta ”Tungosta tarhassa”. Siitä sainkin aiheen kirjoittaa paperi-SS:n lukijansanomiin, saa nähdä, julkaisevatko.

No, joka tapauksessa siinä professori emeritus Liisa Kelttikangas-Järvinen kantoi suurta huolta sydämellään mainiten mm.:”Suuri ryhmäkoko nostaa lapsen stressitasoa, joka taas haittaa aivojen kehitystä ja heikentää oppimistuloksia”.

Mie sitä heti ajattelin, jotta missähän maailmassa professori itse on elänyt oman lapsuutensa ja nuoruutensa ja kuinka viisas hänestäkin olisi tullut, jos hänen ja meidän muiden suuriin ikäluokkiin kuuluvien opetusryhmät olisivat olleet nykyisen kokoisia eli 10-14 lasta?!

Ei voi kuin ihmetellä emerituksen lausumaa. Hän unohtaa ainakin yhden tärkeän seikan: Eivätkö suurten ikäluokkien koululaiset sitten olleetkaan viisaita ja mistä hyvästä kaikenmaailman nobeleita ja muita on jaettu, kun olemme joutuneet käymään koulua yli 40 oppilaan luokissa. Kuinka viisaita meistä olisikaan tullut? Olisiko avaruus valloitettu ja jokapäiväiset retket Marsiin olisivat arkipäivää? Olisiko kaikki syöpäsairaudet ja niiden syntyhistoria selvitetty ym. ym.?

En voi ymmärtää sitä lausumaa, että jokainen lapsi tarvitsisi lähes yksityisopetusta menestyäkseen elämässä. Väitän, että suuremmissa ryhmissä oli parempi oppimisilmapiiri ja särmät hioutuivat. Liian pienet eivät anna riittävästi impulsseja kenellekään!

Tämänpäivän luokat ja ryhmäkoot kertovat vain siitä, että ohjaava henkilöstö ei nykyajan mukavuuksiin ja ylenpalttiseen hoivaamiseen tottuneina yksinkertaisesti jaksa työskennellä ison ryhmän kanssa!

Miten jaksoivatkaan silloin 1950-60 – luvulla ne yksittäiset opettajat suurien ryhmien kanssa selviytyä? Silloin kaikki perustui kuriin ja opettaja oli auktoriteetti. Siitä kun piti sitten lähteä antamaan löysiä, niin hepo karkasi otteesta ja tässä on tulos. Kukaan ei hallitse edes pientä ryhmää, kun jo valitetaan väsymystä.

Suitset pitää saada takaisin, kuri ja järjestys ensin koteihin ja siitä lähtee vasta oppiminen uudelleen käyntiin, kun on työrauha kotona, päiväkodeissa ja kouluissa. Liian mukava koulu ja oppimisympäristö aiheuttaa levottomuutta, kun ei elämässä tunnu olevan minkäänlaisia rajoja. Kunhan vain lepsuillaan.

Jos tuo emerituksen väite pitäisi todellakin paikkansa, niin hän halunnee sanoa sen, että nykyiset lapset ja nuoriso ovat tyhmempiä kuin suurten ikäluokkien koululaiset, kun jo pienistä asioista stressaantuvat. Eihän tuo muuten ole käsitettävissä, kun otetaan huomioon se, mitä kaikkea kehitystä on viimeisinä kymmeninä vuosina tapahtunut maailmassa kaikilla sektoreilla.

Liisa Kelttikangas-Järvinen haluaa vain miellyttää, ei muuta, vedotkoot vaikka minkälaisiin tutkimuksiin tahansa. Kädestä kiinnipitelijöitä on aivan liikaa. Lasten ja nuorten pitää saada työskennellä paljon suuremmissa yksiköissä. Siellä ne särmät hioutuvat ja luonnollista oppimista tapahtuu.

”Joukossa tyhmyys tiivistyy” kuuluu perinteinen sanonta, mutta se tarkoittaa vain sitä, että on paljon yhden asian ihmisiä riekkumassa. Suurissa kouluryhmissä sitä ei tapahdu!

Jos miekin olisin saanut käydä kouluni pienemmässä kuin 42 oppilaan luokassa, niin eihän viisaudella olisi silloin mitään rajaa! Eikä kukaan silloin kärsinyt traumoista, ei tunnistanut stressiä. Tuskinpa aivotkaan siitä surkastuivat ja mihin kaikkiin tehtäviin suurten ikäluokkien koululaiset ovatkaan yltäneet.

Nykyinen tehtävissä oleva sukupolvi taitaa olla yhden tai kahden lapsen mukavuudenhaluisissa perheistä ja kun siellä on totuttu tekemään miten sattuu, niin sieltähän ne todelliset syyt löytyvät. Ovat joutuneet menemään mukavuusalueen ulkopuolelle ja kun ei ole kivaa, niin sitten tulee uupumus. Kyllä ne lasten aivot edelleen ottavat oppia vastaan, kun ryhtiliike saa aikaan muutoksia ensin kotona ja sitten kodin ulkopuolella.

Kyllä ne stressiperäiset ongelmat ovat lähtöisin kaikenmaailman laitteista ja toinen toistaan älyttömimmistä tietokonepeleista ja televisiosta. Sieltä se aivojensurkastuminen käynnistyy, eikä mistään suuresta ryhmäkoosta. Professori Kelttikangas-Järvisen pitäisi ensin perehtyä nykylasten elämänmenoon ja jättää syyttämästä nykyistä hallitusta leikkauksista ja ryhmien suurentamisista.

Jätä kommentti

*