Puolustusvoimistako julkinen makuulaitos ja viihdekeskus?

SS 18.11.2018 kertoi sivulla A6 hätkähdyttävän uutisen: Maavoimien entinen ylilääkäri, lääkintäeversti (evp) Matti Lehesjoki ehdottaa:
”Mitä jos alokkaat otettaisiin oikeasti oikein kivasti vastaan? Annettaisiin heidän olla ensimmäiset kaksi viikkoa siviilivaatteissaan, kehotettaisiin liikkumaan ja kehittämään kuntoa, olisi säännölliset neljään päivät ja illalla voisi lähteä kaupungille. Mitä me siinä menettäisimme?”

Voi hyvät hyssykät? Nytkö pitäisi alkaa paapomaan entisestään nuorukaisia, jotka tuota ovat harrastaneet jo koko elämänsä eli eläneet ja tehneet vain kivoja asioita ja illat on maleksittu kaupungilla ja ties missä!

Tuolla ei ole mitään tekemistä varusmieskoulutuksen kanssa, ei pienimmässäkään määrin. Jos nuorukaiset eivät ole tehneet mitään sen eteen, että tietävät joutuvansa tiettyyn aikaan vuodesta inttiin, niin ei sitä enää kahdella viikolla valtion laskuun tarvitse tehdä.

Kutsunnoissa on tehtävä asia niin selväksi kuin vain mahdollista.

Lehesjoen mielestä ”varusmiespalveluksen alku on monelle yksinkertaisesti liian rankka. Univaje on ensimmäisen viikon jälkeen niin suuri, että alokkaat ovat kuin käveleviä zombeja!”

Höpöhöpö tuon tason henkilöltä! Univajetta ei synny, kun käy klo 22.00 nukkumaan ja herää klo 6. Kahdeksan tunnin yöuni riittää vallan mainiosti. Onhan päivällä mahdollisuus nukkua ruokailun jälkeen, kun eivät alokkaat mihinkään metsäreissuille lähde ensimmäisen viikon aikana. Jos vähän käyvät haistelemassa, niin siitä ei väsymystä tule. Missähän maailmassa tuo Lehesjoki on oikein elänyt?

Univaje syntyy siitä, kun kaikenmaailman näpöttimet on auki pitkin yötä, eikä nukuta. Näpöttimien eli älyttömien puhelimien käyttökielto pitää olla todellinen. Silloin nukkuvat kuin ellunkanat, eikä kukaan valvo varmastikaan öitään.

Kun aikanaan koulumaailmaan otettiin käyttöön tuo ”kiva koulu”, silloin hävisi sieltäkin todellinen tekeminen. Kaiken piti olla kivaa ja tuossa maailmassako Lehesmäki on elänyt myös?!

Elämässä kaikki ei voi koskaan olla kivaa. Ei siitä silloin mitään opi, jos on olevinaan vain aina hyvä mieli helppojen asioitten tekemisestä. Hyvä mieli tulee siitä, kun selvittää vastenmielisiä ja vaikeita asioita ja tehtäviä. Silloin onnistuminen tuo hyvän fiiliksen ja se kantaa paljon pidemmälle kuin Lehesmäen hyssyttelylinja.

Kyllä nuoret miehet jaksavat. Heidät on laitettava jaksamaan ja ensimmäinen viikko alokasaikana ei ole sen rankempi kuin mikään muukaan. Se on vain erilainen ja eritavalla ohjelmoitu kuin kotonalojuminen, jollaista Lehesmäki ilmeisesti haluaa varusmiespalveluksen olevan.

Oma varusmiesaikani sijoittui vuosille 1964-65, olin 18-vuotias mennessäni, eikä silloin kukaan jättänyt kesken varusmiespalvelusta sen vuoksi, ettei olisi kunto kestänyt. Jokaisella nousi kunto kohisten ja tyytyväisin ilmein ja mielin lähtivät siviiliin, kuka 8 kuukauden tai kuka 11 kuukauden päästä.

Nuoriso on vain laitettava tekemään asioita jo ennen varusmiespalvelusta. On vaadittava kutsunnoista alkaen vaikka joka viikko raporttia tekemisistään ja valvojaksi määrätyn henkilön allekirjoituksella.

Eihän tuollaisesta aloituksesta, että kuppelehditaan kaupungilla illat, saavutetaa yhtään mitään. Kuri ja järjestys on saatettava jokaisen elämään ja tuon palvelusajan selvittää kuka tahansa. Jos ei selvitä, niin sitä pitää jatkaa niin kauan, että tulee kaikki asiat hoidetuiksi.

Nyt liian helposti annetaan periksi ja sanotaan vain: ”Mene vain kotiin, siellä sinusta varmaan pidetään parempaa huolta, eikä tarvitse tehdä mitään!”

Jos tuo Lehesmäen ehdottama malli tulisi viralliseksi Puolustusvoimien ohjenuoraksi, niin samalla voisi lakkauttaa koko asepalveluksen. Lehesmäen ehdottama malli viittaa valtion rahoilla toteutettavaan julkiseen makuulaitokseen ja viihdekeskukseen, ei muuhun.

Kommentit

  • Sepe

    Juttu hyvä.Olen samaa mieltä.Mulla varusmiespalvelus 1969-1970 KarJp.En pahoittanut mieltäni eikä jäänyt traumoja.

  • plokkariukki

    Oma palvelus v. 72–73 ja silloinkin lähetettiin muistaakseni kolme ”poikaa” kasvamaan kotiin takaisin KarLsto:sta. Aika muuttuu 40–50 vuodessa melkoisesti ja muistan 30 vuotta sitten Lähi-Idässä kun sinne tuli nuoria miehiä melkein suoraan armeijasta, he olivat jo aikuisen tuntuisia tullessaan rt-hommiin. Helppous meidän ikäisten äijien näkökulmasta kuulostaa ja näyttää tänä päivänä olevan tavoite niin armeijasta kuin työstäkin, kun annetaan mahdollisuus valita helpon ja vaikeamman väliltä, ennen ei ollut tätä mahdollisuutta. Meidän ikäluokkamme on kasvattanut tämän päivän nuorison; valitettavasti osin epäonnistuen.

Kommentointi on suljettu.