Retkeilykausi käynnistyy, millaiset varusteet ja millainen valmius?

Aloitanpahan jalkineista, kun jalkojen päällä tapahtuu kaikki liikkuminen. Jalkineet ovat sen vuoksi todella tärkeät:

Viime vuosikymmeninä retkeilyjalkineet ovat kokeneet valtavan muutoksen. Anatomisesti suunniteltuja varrellisia tai varrettomia jalkineita ilmestyy saataville joka vuosi ja mielestään toinen toistaan parempia. Niinpä, ovathan ne varmaan hyviä, tosin lesti ratkaisee sopivuuden.

Jalkine ei saa yhtään painaa, eikä hiertää mistään. Kovin monilla sukilla ei niitä kannata täyttää. Ovathan ne tarkoitettukin keväästä syksyyn. Vedenpitäviksi on ainakin mainostettu, mutta kun miettii varren mittaa, niin eipä kovin kosteisiin paikkoihin ole asiaa.

Parhaimmillaan ne tietenkin ovat valmiilla reiteillä, mutta auta armias, kun ja jos poikkeat polulta umpimetsään, missä voi suot ja vesiojat yllättää, niin ei muuta kuin etsi vain sellaista kuivaa kohtaa tai paikkaa, missä pääset turvallisesti kosteikon yli.

Jostain syystä vaellusjalkineet eivät ole miun kävelimiini osuneet. Ei edes ajatuksissa ole käyneet siten, että olisin langennut ostamaan. Pitkävartiset kumisaappaat huopavuorella ovat omasta mielestäni kaikkein parhaat. Sattui millainen kostea suo eteen tai muu märkä paikka, niin kovin saa kahlata ilman, että varresta menee vesi sisään.

Kun kumisaappaaseen laittaa anatomisen pohjallisen ja jalkaan sellaisen nk. pörrö- tai villasukan, niin eipä jalkineet paremmiksi voi muuttua. Irrallisen huopavuoren saa pois kuivahtamaan ja varsinainen kumisaapas on myös nopea kuivumaan.

Olen kolunnut erilaisia paikkoja pohjoisessa vuodesta 1976 alkaen, enkä vielä ole kyllästynyt hakkupohjaiseen kumikkaaseen. Ilmeisesti kuulun sarjaan ”miehet, jotka kulkevat omia polkujaan” ja sen johdosta minkäänlainen vaelluskenkä ei ole pystynyt kilpailemaan kumisaappaan kanssa. Onhan saappaissa painoa, mutta se kompensoituu vauhdin tasaantumisessa sekä voimien lisääntyessä. Kylläpä reissun jälkeen tavallinen tennari tuntuu lähtevän lentoon.

Makuasiahan se tietenkin on, mutta esim. lähestulkoon kaikkialla Suomen luonnossa on sellaisia yllättäviä kosteikkoja, joihin ei lyhytvartisella jalkineella ole asiaa. Varsinkin, jos poikkeaa reitiltä. Mainoskuvauksetkin on suoritettu kuivilla mailla, tunturien huipuilla, missä ei näy muuta kuin laajaa aukeaa tunturiylänköä tai vastaavaa. Mainoskuvien tarkoituksenahan on luoda mielikuvia luonnossaliikkumisen ihanuudesta ja valtavasta nautinnosta. Siinä ne iskevät oikeaan kohtaan.

Sen sijaan taitojen ja kokemuksen karttuessa, oma ajatus ohittaa useimmiten mainosten ja esitteitten mielikuvat. Silloin, kun itse kiinnostuin luonnossaliikkumisesta, ei ollut muita kuin kumisaappaita. Niitten kehittyessä ne tuntuivat ”kasvavan jalkaan kiinni”, eikä ole tarvinnut vaihtaa sen jälkeen. Olo on turvallinen aina tunturiin tai metsään lähdettäessä.

Pääasia on kuitenkin, että kun oppii kuuntelemaan hiljaisuutta kaukana hälystä; kun oppii jättämään nykyajan musiikkihärpäkkeet autoon, elämäntaso nousee aivan huikeisiin atmosvääreihin. Sitten, kun pääsee Pohjois-Norjan tunturilakeuksille, puuttomille alueille, missä silmä lepää ja kiire on jäänyt kauas taakse, silloin … Enpä pysty kuvaamaan millään sanoilla sitä tunnetta, se on vain itse koettava. Siitä huolimatta kumisaapas jalassa on edelleen oiva vaellusjalkine, ainakin omissa jaloissani, koska koskaan ei voi tietää kosteikkoja, jotka sattuvat yllättäen eteen.

Retkivaatetus ei ole aiheuttanut samanlaista tilannetta kuin nuo jalkineet. Hyväksihavaitut, kosteutta pitävät ja hengittävät retkeilyvaatteet ovat ostamisen arvoisia, eikä niissäkään kannata roikkua nk. merkkivaatteissa, vaikka tosiasia on, että laatu maksaa aina, eikä halvalla saa yleensäkään samanvertaisia. Alusasuna kannattaa käyttää ihoa myötäileviä sporttikerrastoja. Ne hengittävät ja kuivuvat hyvinkin nopeasti ja ovat lämpimiä. Niitä on monenlaisia, mutta merkkien välillä käytännössä ei suuria eroja toimivuudessa.

Makuupusseissa ontelokuidut ovat lyöneet itsensä läpi varsinkin, kun höyhenten saanti aiheuttaa monesti hyvin kyseenalaista lintujen käsittelytilanteita. Ensimmäinen ostamani pussi yli 40 vuotta sitten oli höyhenillä tai untuvilla täytetty. Vanhemmiten suuri osa on pujottautunut ulos pussista, mutta varasellaisena sisäkäytössä vielä hyvin toimiva.

Teltoissa on tapahtunut suurin muutos. Ympärivuotiseen käyttöön tehdyt majoitteet ovat todellakin hintansa arvoisia. Itse suosin tunnelimaista 3-h telttaa varustettuna eteistilalla eli absidilla. Onpa käyttökelpoinen. Eteistilaan mahtuu retkipöytä, tuoli ja maahan tulenpalavalle alustalle sijoitettu trangia. Hyvä on tehdä evästä suojassa tuulelta ja sateelta. Sitten kun avaa makuuosan väliseinän ja jättää trangian säästöliekille, niin eipä aikaakaan, kun teltan sisällä on +15-20 C lämpötila. Nukkumaan käydessä on vain muistettava sammuttaa. Retkituolin kun nostaa suljettuun makuuhuoneeseen ja laittaa esim. nuottitelineen valon tuolin reunaan, onpa mukava rauhoittua jonkun kirjan avulla. Tällaisia omia patentteja, joita on hyvä kokeilla. Suosittelen.

Pari kesää sitten löysin Kaustisella laulureissuillani retkipyyhkeen, joka lyö laudalta kaikki froteiset ja pellavaiset. Erittäin pieneen tilaan menevä, nopeasti tuulessa kuivahtavana on aivan mielettömän hyvä. En ollut ennen sellaisia tiennyt olevankaan, mutta nyt en muita edes kuvittele ottavani mukaan. Kannattaa retkeilykaupoissa käydessä kysyä niitä. Voihan niitä pyyhkeitä käyttää muuallakin kuin retkillä, mutta mikä on epämiellyttävämpää kuin pitkään märkänä oleva froteepyyhe. Sen varmasti tietää suuri osa retkeilijöistä.

Keittimissä olen edelleen turvautunut vanhaan kunnon trangiaan. Nyt kun ovat kehittäneet lähes nokeamattoman polttonesteen, niin mikäpä on tehdessä ruokaa teillä tietymättömillä tai vaikkapa pihassa!

Tässäpä pääosiltaan tulikin kerrottua mielestäni tärkeimmistä varusteista. Tai rinkka eli kantolaite. Kotimaiseen hiilikuiturunkoiseen rinkkaan olen mieltynyt, mutta todella hyviä on niin paljon, etten sen tarkemmin halua niihin puuttua. Joku sopii toiselle paremmin värinsä, teknisten ratkaisujensa yms. varustelujensa ja tarkoituksenmukaisuutensa johdosta. Miun selässäni istuu parhaiten kotimainen.

Hyvää retkeilykautta kaikille!

Kannattaa laajentaa reittejä uusille alueille ja tiettömille taipaleille. Sitä varten suunnistustaito ja erityisesti kartanlukutaito on oltava niin hyvä, ettei eksymisen vaaraa ole. Muuten kannattaa pidättäytyä rakennetuille reiteille. Tai lähdettävä joskus vain taitavan oppaan johdattavana tieltä pois ja kun saa varmuutta sekä opettelee kartan ja kompassin käytön, niin siitä se lähtee. Ilman karttaa ja kompassia ei kuitenkaan saa koskaan edes lyhyttä matkaa taivaltaa tuntemattomassa paikassa. Sen olen oppinut yli 50 vuoden suunnistuskokemuksella. Ja siitä pidän edelleen kiinni. Olenpahan aina osunut siihen paikkaan, mihin olen aikonutkin.

Jätä kommentti

*