Riemu vaihtuikin itkuksi

Kuten eilen arvelinkin, niin Kanadan vapauttama viihdehuume ei ollutkaan niin vapaalla käytöllä kuin kansalaiset kuvittelivat.

Poliisi oli nimittäin tunti vapautumisen jälkeen kirjoittanut ensimmäisen sakkolapun, koska huumeen käyttöä koskevat samat rangaistukset kuin alkoholin käytössä autoa ajettaessa. Kaiken lisäksi huume paljastui laittomasti maahantuoduksi Kaiken lisäksi. Siis tuplapahamieli, mutta aivan oikein!

Elämä ei siis voi olla pelkkää viihdettä. Kaikesta näkyy olevan seuraamuksensa, jos ei ole tarkkana.
Eikä tarkkana pysty olemaan, jos on jotain pöllytellyt tai nauttinut miestä väkevämpää. Samaa rataa näkyy asiat kuitenkin kulkevan, vaikka Kanadan hallitus ei pystynytkään pitämään päätöksiään, vaan lähti mielistelyn tielle.

Mielenkiintoista nähdä, mikä on kanadalaisten viihdekäyttäjien terveys esim. 5 tai 10 vuoden päästä! Veikkaan, että paljon huonompi, eikä kaikki nyt riemuitsevat ole enää kertomassa tuntemuksiaan. Mieto vaihtu väkeväksi, annokset suurenevat, kun ei vähäisestä ja miedosta saakaan enää irti sellaista menoa kuin alussa. No, jokainen taaplaa tyylillään. Tehkööt sen, omapahan on asiansa.

Mutta hyvä, että kärysi ratista ensimmäinen, jospa se tapaus kiertää kulovalkean tavoin, ennenkuin Kanadan liikenteessä pahempaa pääsee tapahtumaan.

Jätä kommentti

*