Sähköistä

Sähköä ilmassa, kuten edesmennyt urheiluselostaja Paavo Noponen asian ilmaisi aina tärkeillä hetkillä.
Nyt se luonnollisesti tarkoittaa sitä, kun tuulivoimalat valtaavat alaa kasvavan sähkön tarpeen tyydyttämiseksi. Mistä tämä moinen vimma sähkön käytölle? Kuvitelaanko, että kun kaikki toimii sähköllä, niin on niin vaivatonta ladata auto, painaa katkaisijaa, kirjoittaa viestejä.

Eniten mietityttää autojen muuttuminen sähköllä toimiviksi. Entäpä jos ei huomaakaan ladata akkua riittävän ajoissa ja jää tien päälle. Voi tietenkin käydä tuuri, että on joku puronen, mistä saisi virtaa, jos vain olisi voimala kohdallaan. Kaupunkimaiseen ajoon on ihan sopivaa paitsi, ettei kuulu enää autojen ääntä. Huonokuuloisille tulee vielä enemmän ongelmia. Entäpä näkövammaiset, kun ääntä ei kuulu, eikä näkö pelaa. Kuinka voi turvallisesti ylittää katua?

Eihän se ennenkään ole pelkästään ääneen perustunut, vaan näköhavaintoihin, mutta jonkinlainen pörinä on jonkinlainen pörinä paljastanut tulevan ”pirssin”.

Jos nyt sähkön tuotanto on huipussaan ja kaikin mahdollisin keinoin vastustetaan tuulivoimaloitten rakentamista, mistä virtaa yhä lisääntyviin sähköautoihin, kysyn vaan.

Risto Asikainen tämän päivän lehdessä toi esille toisen ongelman sähköisessä toiminnassa: Missä ovat ihmiset, jotka asioita hoitavat? Kasvokkain hoidettuna asiat selviävät paremmin kuin tietokoneitten jne. avulla. Ihminen vastaan ihminen on paras. Ihminen vastaan kone on selvästi heikoin. Kaikilla ei ole laitteita, eikä tule olemaankaan. Kuinka heidän käy? Putoavat kuin eno veneestä.

Puhelin, olkoonpa vaikka kännykkä, mikseipä seinäpuhelinkin, ja paperiset lomakkeet ovat edelleen tärkeitä. Niistä ei tule luopua koskaan. On asioita ja yrityksiä, jotka pystyvät, ja on järkevääkin, hoitaa sähköisten viestimien kautta, mutta suomalaisen yhteiskunnan ei pidä lähteä sille tiellä, että jokainen pystyy henkilökohtaisia asioitaan hoitamaan kaikenmaailman vempeleitten kautta. Muutosprosessi on valtava, mutta siitä huolimatta paperinen lomake, seteli ja kolikko tulee olla jatkuvasti käytössä sekä ihminen, joka vastaa puhelimen kautta tai silmäkkäin.

Ilmankos ihmisistä on tullut umpimielisiä ja kantavat kaikenmaailman ongelmia mukanaan, kun seurustelevat mykkien laitteitten kanssa ja pelkäävät silmästä silmään kohtaamista. Sitten tarvitaan joka puolelle valtava määrä kädestä kiinnipitelijöitä, psykiatreja, psykologeja, terapeutteja, personal trainereita, kun ei saada ilman heitä edes kengännauhoja kiinni.

No, sen verran otan takaisin, että vanhus-, vammais- ja lapsityössä työskentelevien tulee osata kaikkea napituksesta alkaen. Mutta että terve ihminen!

Sähkö sen on saanut aikaan, kun kaikki pelaa sähköllä. Kaiken pitää olla helppoa ja kivaa ja vaivatonta! Ei sellainen elämä ole minkään arvoista! Elämisen eteen pitää nähdä vaivaa. Ilmankos kaupungeista on paluumuuttovirrat voimistuneet. Ihminen elää tekemällä käsillään, ajattelemalla omilla aivoillaan ja tarvittaessa käyttää apulaitteita, jotka toimivat sähköllä. Ilmankos on paljon turhautuneita, masentuneita, muunlaisia ongelmallisia, kun liian helppo elämä näivettää hyväkuntoiset jo keskenkasvuisina.

Robotit ovat sitten merkillinen ilmiö: Ruoan jakelijana, seurustelijana, siivoojana, jne. Ilman sähköä sekään ei toimi. Taas yksi merkki laiskuuden lisääntymisestä. Laittakaa ihmiset auttamaan ihmistä, seurustelemaan jne. Sillä valtaosa pysyy järjissään.

Sama ilmiö on teollisuudessa havaittavissa, kun robotit on otettu hoitamaan ihmisen tekemää työtä ja sitten työttömät elävät hädässä ja köyhyysloukussa. Kone kun vei työt. Ahneusko sen saa aikaiseksi? Ilmeisesti, vaikka onkin myönnettävä, että teollisuusrobotit ovat hyviä apuvälineitä, mutteivät ne koskaan korvaa ihmistä. Ihminenhän nuokin hirviöt on kehittänyt. Ja taas puhutaan sähköstä, kun ilman sähköä ei robotitkaan päästä inahdusta. Siinä seisovat kuin hoomoilaset ja tuijottavat kaukaisuuteen. Kun robotin tilalla on ihminen, niin sen virtaa pystyy jatkamaan vaikka ruisleivällä.

Ihminen omassa nokkeluudessaan on tuhoamassa seurustelun, kanssakäymisen, itsensä ja omat aivonsa, kun kaikki tuijottavat olemattomia, älypuhelimia ja ties vaikka mitä, mutta pelkäävät vaihtaa katsekontaktia, kätellä, heittää pari ilosta tervehdystä ilmoille jne.

Kansanedustaja Antero Vartia toi julki muutama päivä sitten, että koko autokanta pitää muuttaa sähköllä toimiviksi. Ilmeisestä hän haluaa olla se mesenaatti, joka rahoittaa kaikkien kohdalla autojen uusimisen. Lahjoittaa tukun seteleitä ja sanoo, että: ”Tällä saat itsellesi sähköisen ajoneuvon!” Tuskinpa vaan. Bensat ja muut polttoaineet ovat osa energialähteitä ja polttopuut hyvä korvike, mikäli sattuu pahemmanluokan katastrofi. Pitää osata tehdä tulet ja valmistaa ruokaa. Puulla lämmittettävät uunit ja takat pitäisi edelleen olla jokaisessa asumuksessa varalähteenä.

Kaikki ei voi olla pelkästään yhden energialähteen varassa. Sähkö on vain yksi, vaikkakin tarpeellinen, mutta entäpä sitten katastrofitilanteessa, kun joku ulkopuolinen taho sattumoisin tai vahingossa saa aikaan pitkän sähkökatkon. Kuinka saadaan lämmintä, ruokaa tehdyksi, miten eläimet hoidettua jne. Maataloudessa tutut agrikaatitkaan eivät toimi sähköllä, vaan polttonesteellä. Mitenkäs Antero Vartia sen asian ratkaisee? Tuleeko pörisemään ja puhumaan höpöjä, että ilmapiiri hänen ympärillään sähköistyy niin paljon, että kaikki toiminnot alkavat taas pelata.

Nykyihminen on lisäksi keksinyt luonnossaliikkumiseen moottoroituja ajoneuvoja. Pitäisikö nekin sähköistää ja mistä virta? Ai niin töpseli vain seinään. Ai mutta, nythän on sähkökatko. Myrsky hieman pöllytteli metsiä ja voimalinjat mykistyivät kuljettamaan. Eipä pörähtäisi mönkijäkään käyntiin. 

Joku raja Vartiankin esityksissä pitää olla, jos ei hänellä, niin ympärillä olijoilla. Pitää pysähdyttää tuollaiset yhdenlaiset ja yksinkertaiset kansanedustajat, jotka ovat menettäneen suhteensa todellisuuteen.

Sähkö on hyvä apuväline, muttei sen varaan pidä liiaksi tekemisiä valjastaa. Ihminen on joka tapauksessa numero YKSI!