Saivatko sen, mitä halusivat?

Eduskunta oli eilen huutokilpailun näyttämönä. Ei mitään järjestystä, eikä paljon järjenhiventäkään siinä näytelmässä. Mannerheimintietä ajoi aikanaan turistibussi ja opas kertoi Eduskuntatalon kohdalla: “Vasemmalla maailman suurin teatteri, 200 näyttelijää ja venäläinen ohjaaja!”

Nyt ei sentään ole ulkomaista teatterigurua vetämässä ohjelmaa ja se onkin sen näköistä. Kurkkusuorana huutoa kaiken aikaa ja Pekkarinen nuijan varressa koetti saada tolkkua milloin kenenkin syytöksiin ja välihuutoihin.

Kun sivusta seurasi tuota hölmöä näytelmää, ei voinut olla ajattelematta, että kaikki ovat Suomen kansalaisia, hyväosaisia, mielestään järkeviä ja valveutuneita sekä sivistyneitä.

Melkeinpä näytelmä oli kuin jääkiekkoliigan ottelun katsomosta, missä fanit ottavat yhteen mailoin ja nyrkein. Ja kova huuto ja rumba päälle!

Muuttuiko jokin asia eilispäivän humoreskissä? Ei niin mikään, mutta onpahan tänään sitten vähän hiljaisempaa, kun kurkku on käheä vajaalla puolella näyttelijöistä. Unohtivat ressukat, että esitys jatkuu vielä.

Ei tuollaisella älämölöllä mitään saavuteta. Ei edes oman puolueen kannatus lähde minkäänlaiseen nousuun, eikä toisen puolen laskuun.

Suomalainen yhteiskunta on näillä näkymin yhtä teatteria koko ajan ja he, jotka tuntevat jääneensä vähemmälle huomiolle, pitävät hillitöntä huutoa julkisuudessa, mutta sitten sivummalla naureksivat ja hupailevat kuin parhaimmissakin pörssiyhtiöitten hallituksissa: “Pitäähän sitä vähän joskus näytellä huono-osaista, etteivät liikaa kysele, rahassahan me täällä pyöritään kuitenkin!”

Julkisuus ja kulissientakainen elämä ovat kaksi eri asiaa. Kaikki pelaavat tuota julkisuuspeliä ja sitten toisaalla naureksivat, kun pääsivät lööppeihin ja kun saivat heitettyä herjaa naapurista ja hänen tekemisistään.

Siellä Eduskunnassahan on juuri tällainen naapuri-leikki menossa. Sovitaan jo etukäteen, että “älkää sitten hermostuko, kun myö vähän revitellään!”
Eihän siitä voi hermostua, kun sitten syömään ja kahville lähdetään, kenties Eduskuntatalon uima-altaalla vietetään viini-iltaa ilman käpälöintiä. Pidetään hauskaa, kun pahimmat vuorosanat on päästelty pois median edessä. Niin se menee.

Mutta mitäpä siitä! Tavan kansalainen on joko kiinnostunut tai sitten ei. Elämä jatkuu joka tapauksessa, kukaan ei jää hoitoa vaille. Antaa poliitikkojen mellastaa, kunhan eivät vain tule huutamaan tänne miun kotiini. Täällä saa olla rauhassa ja varsinkaan, kun ei ole telkkua, enkä radiotakaan muista aukaista. Lehdistäkin sivuutan nuo suureen ääneen kerrotut asiat sivua kääntämällä, kevyesti ja luen päivän tärkeimmät asiat Viivin ja Wagnerin tai Fingerporin uutisten sivuilta.
Sitten menen ulos metsään ja nautin hiljaisuudesta tai pilkon tai sahaan polttopuita varastoon tai vaikkapa lauleksin tulevia tilaisuuksia varten. Laulujen avulla pääsee aina erilleen sellaisista asioista, jotka eivät itseäni hetkauta suuntaan tai toiseen. Eikä se sitä tarkoita, etten olisi kiinnostunut tai etten seuraisi maailman tapahtumia, vaan että kun ne asiat eivät henkilökohtaisesti aiheuta mitään normaalisti sujuvaan elämään. Eikä niihin tilaisuuksiin, joihin olen lupautunut laulamaan.

Summasummarum: Vaalit ovat tulossa ensi keväänä ja siihen liittyvää näytelmäähän he siellä Eduskunnassa ja ammattiliitoissa harjoittelevat. Ei vielä ole löytäneet yhteistä säveltä, kun varsinainen ohjaaja, Sauli, antaa näyttelijöitten päästellä suurimmat höyryt pois. Ja jos harjoitukset alkavat menemään liiaksi pois varsinaisesta aiheesta, silloin tulee esille ja sanoo kovan sanan, aivan kuten aikanaan meidän koira, Ressu, kun sitä yllytettiin, niin se sanoi aina vain kovemmin ja kovemmin: “Vuff, VUFF ja lopuksi H A U!”

Jätä kommentti

*