Selittämättömyyksiä kehyksissä

Paljon on aikaa hurahtanut siitä kuin viimeksi kirjoittelin vai onko sittenkään. Vain kolme viikkoa.

Kävin taas haistelemassa pohjoisen ilmapiiriä, lauleksin kirkoissa ja kappeleissa sekä laulatin vanhuksia palvelutaloissa reitillä Ylläs-Enontekiö-Alta-Karigasniemi-Utsjoki-Båtsfjord-Vadsø-Vardø-Utsjoki. Mitä nyt sitten jäi käteen tai mieleen, tässä hieman tuntumaa. Voisi kuvata muutamaa tässä esilletuomaani tilannetta otsikossa mainitulla tavalla. Kehyksinä musiikki ja laulut.

Ensiksikin Ylläksellä keskiviikkona 30.8. Kappelissa päivystänyt pariskunta oli Kouvolan liepeiltä ja kun hetken siinä vaihdoimme ajatuksia, niin karjalaisuushan sieltä nousi esiin. Lumivaarasta kertoi olevansa syntyisin ja muisti vielä, miltä tuntui lähteä ja jättää koti kokonaan.

Tällaiset asiat ovat tulleet jo tutuiksi, mutta kun sitten hän, miespuolinen, heitti ilmoille kysymyksen: Oletko nähnyt tai tavannut UFOA?! ”Enpä ole, enkä osaa ajatella niitä olevankaan. Jos olisin tavannut, niin vastaus olisi toisenlainen”, vastasin.
Keskustelukumppani sanoi: ”Mie olen ja kahdesti, molemmilla kerroilla Levin ja Kittilän välillä. Jouduin vielä pysähtymään. Siinä seisoi keskellä tietä!”

Mie olin huuli pyöreänä. Niin selkeästi kertoi tapahtuneista tilanteista, ettei ollut mitään syytä olla uskomatta ja luulla mielikuvitukseksi. Mielenvikaiseksi viimeksi. Oli monta tuomiota jo tuttaviltaan saanut ja passitusta psykiatriseen hoitoon. Tervejärkinen mies.

En mie voinut alkaa väittämään vastaan, koska en ole itse tavannut missään. Tosin olen monesti kuvitellut maailmankaikkeudessa mahdollisesti olevaa elämää. Siitähän tiedetään hyvin vähän. Mars ja Saturnus, kuu ja joitakin muita taivaankappaleita on tullut tutuksi avaruustutkimuksen kautta. Mutta että elämää?!

Miksipä sitä ei voisi olla. Ei kai ihminen voi niin itsekäs olla, että kuvittelee vain maapalloksi julistetulla taivaankappaleella olevan elämää.

Kertomus jäi mieleeni. Ei se nyt sinällään vaivaa, mutta vahvisti omaa ajatustani, että mikä tahansa on mahdollista maailmankaikkeudessa, koska siitä ei tunneta kuin murto-osa.

Keskustelukumppanini oli selvästi helpottunut, kun en tuominnutkaan häntä. Miksi oisin, koska ei sellaisesta voi väitellä, mitä ei ole itse kokenut. Se oli hänen kokemuksensa ja sillä hyvä.

Tiistaina 5.9. levitin teltan Båtsfjordfjelletin laen tuntumaan. Oli uusi telttasänky testattavana. Lämpötila oli yli +10 C, kova tuuli. Sänky oli hyvä, teltassa oli raikas ilma ja lämmin makuupussissa. Ei mitään vaikutusta lauluääneen. Båtsfjordissa vierailin Paltamosta kotoisin olevien Kirsi ja Tommi Rantalan luona. Pitkäaikaisia tuttuja Jäämeren rannalla.
Torstaina 7.9. tulin Vesisaareen (Vadsø). Etsin teltalleni paikan linkkimaston juurelta. Korkein mäki, huljakat näkymät Barentsinmerelle ja Varangin vuonoon. Vastarannalla näkyi iltamyöhäisellä Pykeän valot. Matkaa vesitietä 9 km ja maanteitse n. 100 km.

Tuuli puhalsi navakasti. Paikalliset kertoivat tuulennopeuden olevan n. 14 m/s. Kirveellä oli töitä, kun naulitsin teltan maastoon. Hyvin kesti ja tuulettui. Pituussuuntaan päästä jalkoihin käyvä kevyt ilmavirta teltan sisällä huolehti hyvin tuuletuksesta. Porotokka aterioi tuntumassa, lentokone lähti ja saapui läheiselle kentälle. Rauha vallitsi, vaikka luonnossaliikkujat kulkivat muutaman kymmenen metrin päästä. Telttaturisteihin olin jo tottunut. Olihan tämä 7. syksy peräkkäin, kun tuolla suunnalla liikun.

Seuraavana päivänä kirkkolaulujen jälkeen muuan mies, Timo Häyrynen, Haukiputaalta lähtöisin, pyysi yövieraakseen. Asui aivan kirkon vieressä ja oli yksin kotosalla. Teltan kävin purkamassa. Siinä olikin melkoinen urakka tuulen vuoksi. Piti oikein miettiä, miten päin sen saa, ettei lähde tuulen mukaan. Onnistui, kun aloitin jalkopäästä ja kun viimeisen kiilan irroitin, niin äkkiä syliin ja nyytissä pussiin. Tuuli kävi Barentsin mereltä ja aallot kuohuivat rantaan huminalla.

Timo Häyrynen osoittautui jutuniskijäksi. Mielenkiintoisia yksityiskohtia hänenkin elämässään liittyen Kaaviin. Muistelen, että äitinsä oli evakossa mm. Kaavilla, anoppinsa oli ollut vanhimman sisareni työkaverina Oulussa. Mutta mikä merkillisintä, hänellä, Timollakin oli nk. yliluonnollisia kokemuksia.

Oli joskus vieraillut talossa, jossa sanottiin olevan henkiä. Joku ei tuntenut mitään, joku oli tuntenut olonsa ahdistuneeksi, mutta Timo kertoi yöllä heränneensä siihen, että joku siveli hänen olkapäätään. Naisihmisen hahmossa ja vaimonsa nukkui. Oli havahtunut siihen, mutta hahmo poistui. Vaimonsa nukkui sikeästi, eikä varmastikaan ollut hän.

Aivan uskottava kokemus kerrottavaksi, enkä edelleenkään voinut alkaa kiistelemään tapahtuneesta. Eihän miulla itselläni ole sellaisestakaan kokemuksia. Samalla reissulla kaksi tällaista, joista olen lukenut vain lehdistä.
Tietenkin on ihmisiä, skeptikkoja, jotka eivät usko mihinkään ennenkuin itse kokevat. Sittenkin vähättelevät. Miulla ei ollut mitään syytä vähätellä tässä kuin tuossa edelläkerrotussakaan Ufo-jutussa.

Vesisaari on sikäli kaavilaisille käynnin paikka, koska paikkakunnan yksi merkittävimmistä kotiseutumuseoista, Tuomaisen talo – Tuomainen gården, on saanut nimensä Kaavin Maarianvaarasta hiihtämällä Vesisaareen kulkeneesta nuoresta miehestä, Kalle Tuomaisesta, norjalaisittain Karl.

Ensi kosketus Kallella oli jo v.1914 ja kun hän silloin oli henkikirjoittautunut Vesisaaren asukkaaksi, pidettiin Museolla pienimuotoinen juhla v. 2014 syksyllä. Sikäläinen lehti, Finnmarken, teki asiasta tabloid-kokoisen aukeaman jutun.

Nyt sitten, kun kiinteistön omistus oli vaihtunut Karoline ja Karl Tuomaisen nimiin, tulee ensi vuonna 100 vuotta. Museon tilanteen johdosta juhlaa ei kenties ole silloin mahdollista järjestää, mutta lähivuosina jokatapauksessa.

Kalle Tuomainenhan oli viimeisimpiä maahanmuuttajia Vesisaareen siihen aikaan ennen Suomen itsenäistymistä.

Mielenkiintoisia muistikuvia jäi itselleni tästä reissusta. Varmaan monella muullakin on samankaltaisia Ufo- tai yliluonnollisia kokemuksia. Itselläni ovat nämä, vaikken ole niitä itse nähnyt. Enkä osaa edelleenkään väittää niitä huuhaa-jutuiksi.

Jätä kommentti

*