”Sydämen kodit – Siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä Savossa”

Oheisella nimellä avattiin 12.10.2017 näyttely Kuopion museossa ja se on saanut jo tähän mennessä erittäin hyvän vastaanoton. Näyttely kuuluu osana Suomi 100 – juhlavuoden tapahtumia.
Näyttelyn käynnistäminen syntyi museonjohtaja Merja Heiskasen aloitteesta ja ajatuksista. Hänellä itsellään on suojärveläis-tausta luovutettuun Karjalaan. Sen myötä kun tieto kiiri Karjalaisseurojen Kuopion Piiri ry:lle, niin käynnistettiin yhteistyö.
Museolla olisi itsellään ollut melkomoinen urakka, mutta tämä piirijärjestö tarjosi näyttelyn toteuttamiselle lähes 1000 karjalaisyhdistyksen jäsenten ja heidän jälkeläistensä tietämyksen, muistot, erilaisia tarvekaluja, haastatteluja ynnä muuta. Se osaltaan auttoi näyttelyn pystytystä. Kiitos, että saimme olla mukana toteuttamassa tuota näyttelyä, joka edelleenkin avaa koko näyttelyn olemassaolon ajan uusia ja mielenkiintoisia näkökulmia monine teemapäivineen. Museon nettisivuilla kannattaa käydä jo ennakkoon tutustumassa teemapäiviin.

Näyttely kertoo omalta osaltaan Savoon sijoittuneitten kokemuksia. Samanlaisia kokemuksia oli varmasti kaikkialla, minne loput yli 400 000 karjalaisesta sijoitettiin. Osa sijoittui muita teitä ja omia aikojaan, kuten esimerkiksi miun vanhempani. Isäni tapasi äitini Lappeenrannassa talvisodan jälkeen ja kun äitini kotipaikka sijaitsi Lappeenrannassa, niin siihen ei tarvittu Vennamon tehokasta asutustoimintaa.

Savoon sijoittui iso osa Impilahden, Salmin ja Suistamon asukkaista. Toki myöhemmin tapahtuneen muuttoliikkeen myötä myös luovutetun Karjalan Kannaksen pitäjistä, mm. Viipurista, Pyhäjärveltä, Lumivaarasta, Säkkijärveltä, kenties lähes kaikista, on Savoon saatu karjalaissiirtolaisia.

Kun tuota materiaalia kerättiin, sitä todellakin kertyi runsaasti. Kun kyse on sekä siirtolaisista ja heidän jälkeläisistään, Karjalaisseurojen Kuopion Piiri ry päätti tuottaa juhlajulkaisun ”Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi 2017” kytkeytyen osaksi näyttelyä ja laajentaen sitä kuvaa, mikä näyttelystä jää katsojille. Lehden kansikuvaksi otettiin näyttelyn julisteen kuva yhdistävänä tekijänä.

Sisällysluettelo avaa näkymiä hyvinkin laajasti ennenjulkaisemattomien haastattelujen, kirjoitusten, kuvien, laulujen ja runojen myötä. Lehti on myynnissä mm. Kuopion museon kaupassa sekä Kuopion piirin kaikilla jäsenyhdistyksillä: Iisalmen seudun Karjalaseura, Juankosken Karjalaiset, Keiteleen Karjalaseura, Kuopion Karjalaiset, Kuopion Kyykkäseura/Savon suojärveläiset, Lapinlahden Karjalaiset, Pielaveden Karjalaiset/Salmi-Seura, Siilinjärven Karjalaseura, Suonenjoen Karjalaseura, Varkauden Karjalaseura ja Vesannon Karjalaiset.

68-sivuinen nelivärijulkaisu on monellakin tapaa merkittävässä asemassa Suomessa. Lehti on ensiksikin jaettu kaikkiin Kuopion piirin karjalaisyhdistyksiin jäsenmääränsä mukaan. Sen lisäksi Kuopion piiri haluaa muistaa Karjalan Liiton kaikkia yhdistyksiä kaikkialla Suomessa yli 300 lehdellä. Ja mitä ilmeisimmin, kiitos Merja Heiskaselle näyttelyajatuksesta, se on ainut Karjalan Liiton alaisten piirijärjestöjen juhlalehti tänä Itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Suosittelen käyntiä Kuopion museossa. Näyttely on avoinna 31.08.2018 saakka. Tähän liittyen Lapinlahden Alapitkän kesäteatterissa viime kesänä nähty ja Minna Kettusen kirjoittama näytelmä ”Jaetun maan lapset”, on ohjelmassa myös tulevana kesänä 01.-15.07.2018 yhdeksän esityksen verran. Tarkemmat tiedot selvinnevät lähiaikoina Alapitkän nuorisoseuran nettisivuilta. Näytelmä oli todella suosittu, sillä kaikki 13 nähtyä esitystä olivat loppuunmyytyjä ja kun katsomoon mahtuu monta sataa kerrallaan, voi vain kuvitella sen merkitystä. Juhlalehdessä muunmuassa piispa Jari Jolkkonen sekä maakuntajohtaja Marko Korhonen palaavat aiheeseen hyvinkin syvällisin tuntein ja ajatuksin.

Kun yli 400 000 karjalaista sijoitetaan eri puolille Suomea, se ei voi olla näkymättä ja kuulumatta. Sen myötä monet karjalaiset tavat ruoka- ym. perinteestä ovat osa tätä päivää siten, että aivan kuin ne olisivat aina olleet suomalaisten saatavilla. Karjalanpiirakka ja karjalanpaisti sekä laulu ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu” ovat olleet ”aikojen alusta” kaikille suomalaisille tuttuja.

Sitä kautta saatu tartunta on jättänyt moneen pysyvän ”vaivan”: ”Tahtoo lisää!” : Karjalaisia perinneruokia, käyntiä luovutetun Karjalan entisillä asuinsijoilla ja montaa muutakin asiaa.

Olen monesti miettinyt sitä, mitä olisi Suomi ilman sota-aikojen traumoja. Kukin maakunta eläisi rauhassa omilla alueillaan, kenties vierailtaisiin toistensa luona, kun ainahan on muuttoliikettä ollut suuntaan ja toiseen. Mitä olisi Viipuri, mitä Laatokka, entäpä Valamon ja Konevitsan luostarit ja paljon muuta? Siinäpä sitä pohtimista. Entäpä pohjoisempi osa luovutettua Suomea: maayhteys Pohjoiseen Jäämereen? Ja missähän miekin olisin syntynyt, kun kirkonkirjoissa mainitaan Ruokolahti, vaikka olen käytännössä syntynyt Valkealan Tuohikotissa neiti Lempi Salmen talossa evakkoreissujen viime hetkillä. Lappeenrantaa kun edelleen uhkasi pommitukset v. 1945, niin asukkaille annettiin mahdollisuus siirtyä uhka-alueelta kauemmas. Siitä se johtui.

Sitten jos sotaa ei olisi syttynyt, isäni olisi palvellut eläkkeelle pääsyyn saakka Kiviniemen kasarmilla Kannaksella, äitini olisi elänyt Lappeenrannassa. Miun vanhempani olisivat olleet aivan eri kuin mitä nyt. Kiitollinen ja ylpeä olen karjalaisista juuristani. Se taitaa kuvastua monesti kirjoituksistani ja saakin tehdä sen. Karjalaisuus on iloinen asia, kuten juhlalehdessä Immo Kuutsakin antaa haastattelussaan ymmärtää ja moni, moni muu.

Nyt Suomi on ”käpertynyt” länteen ja etelään, Itämeri välissä ja manner-Eurooppa sen takana. Ruotsiinkin pitää pääsääntöisesti lentää tai matkustaa laivoilla. Yhteydet on kutistuneet. No, Eurooppa on niin suuri talousalue kaikkineen, että yhteydet sinne ovat olleet varsin luonnollisia. Suomen itsensä kannalta yhteys Jäämereen olisi ollut monella tapaa merkittävä ja Laatokka osana Suomen järviä sekä Saimaan kanavan kautta Viipuriin matkustaminen ilman viisumia aivan kuin linja-autolla Kaavilta Kuopioon esimerkiksi. Nyt Suomessa ei pääse muualle ilman viisumia kuin Kivennavalle, siis Juankosken Muuruvedellä sijaisevaan matkailukohteeseen. Luovutetulle Kivennavalle tarvitaan edelleen viisumia.

Mutta: historia on historiaa, sodat on käyty, sotien seurauksia kannetaan tavalla tai toisella edelleenkin mukana. On vain mentävä eteenpäin ja elettävä jokainen hetki täysillä, ettei tarvitse jälkikäteen jossitella.

Ennen edellämainitun juhlalehden tekoa sattumoisin kohtasin 100-vuotiaan karjalaismiehen ja kysyessäni häneltä pitkän elämän salaisuutta, hän vastasi: ”Ei miull oo mittää sallaisuuksii, mie oon vaa elänt!”
Voisiko sen sattuvammin sanoa. Pitää siis muistaa elää! Suosittelen todellakin käyntiä Kuopion museon näyttelyssä ja onhan siellä monta muutakin näyttelyä. ”Sydämen kodit – Siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä Savossa” – näyttelystä jää muistoja, joita on hyvä kerrata kotona Itsenäisyyden juhlavuoden julkaisusta.

Olkaa hyvä!

Jätä kommentti

*