Syksy

Joskus takavuosina syksy oli tulossa. Näin mustarastaan lentelevän vielä sinne tänne. Silloin tuli tällainen ajatus mieleen, joka piti pukea riimitellen runon muotoon.

Kas kummaa: Huomasin kirjoitettuani, että sehän istuu hyvinkin tutun kappaleen rytmiin. Wesslinin ja Hietasen säveltämä Eino Leinon runo “Lapin kesä”, jonka Vesku Loiri on maineikkaasti levylle tulkinnut.

Lukiessanne huomaatta varmasti sen, kuinka runo lähteekin yllättäen soimaan päässä. Niin se kävi miullekin. Mutta nyt, kun syksyn merkit ovat jo selvästi ilmassa, olkaa hyvät. Toivottavasti nautitte kuulemastanne ja lukemastanne runosta nimeltä “Syksy”. Jos joku haluaa levyttää ja ottaa ohjelmistoonsa oheisen kappaleen, niin kaikin mokomin, kunhan tekijätiedot tulevat julki.

Syksy
Säv. Wesslin/Hietanen
San. Hannu Musakka

Nyt nuokkuu hiljaisina niityt, pellot,
on usvan peittoon kääriytyneet pois.
Myös kaikki elämä, vain kissankellot
säveltää uutta, syömmeen kuulla vois.

Kun metsään kuljin, hiljaisuutta soitti
vain tuuli, surullista lauluaan.
Se kaikki, vaikka sydämeni koitti
niin uutta luoda siellä kulkeissaan.

Näin taivahalla linnun, mustarastaan
ja hältä kysyin: “Missä pesäpuu?”,
mutt’ vastasi hän mulle ainoastaan:
“Sen syksy riipi, laula nyt ei suu”.

Mä hälle lausuin:” Syksyyn älä suutu,
vaan lennä, liidä maihin lämpöisiin
ja laula, muu ei muuksi täällä muutu,
viel’ talvi viipyy kauan, eikös niin?”

Niin lensi rastas, lauloi hetken, lähti,
vei mukanansa kesän muistoineen.
Vain taivahalla syttyi iltatähti,
jäi metsä kaunis, Luojanpuistoineen.

Mutt’ onnellisempi ei koskaan oisi
nyt mustarastas, eikä kukaan muu,
kun kevät taasen ystäväni toisi
laulamaan laulun – lehtii pesäpuu.

Käyn yksin hiljaa. Syksy sateen myötä
näin varastoi jo kesä varten tään
ja kunnes lausun monta hyvää yötä,
niin kevät sulattaa jo maasta jään.

Jätä kommentti

*