Sytyttääkö?

Pikkupoikien vaarallisimpiin leikkeihin tai kokeiluihin liittyy niinkin helppo asia kuin tulitikkujen sytyttäminen. Niitä on raavittu ja saatu isojakin vahinkoja. Voisiko vahingoksi lukea salaa tapahtuneen tupakoinnin, ehkäpä, muttei niistä ole muuta syntynyt kuin huono olo. Tai joskus tietenkin, kun natsa on jäänyt sammuttamatta ja aikansa kytenyt ja sitten roihahtanut.

Tulitikut olivat parempia, ne jopa kestivät raapaista ilman, että katkesivat. Ihan yhtälailla tikun sytytyspää sekä tikkuaskin raapaisupinnat olivat paljon parempia ja tikut syttyivät herkemmin. Siinä oli omat hyvät ja huonot puolensa. Varsinkin pikkupoikana sitä säikähti, kun tikku räsähti palamaan. Nykyiset tikut aiheuttavat yllätyksiä. Eivät heti meinaa syttyä, mutta sitten ykskaks syttyykin palamaan. Entäpä, kun samantien tikku saattaakin katketa ja tikku syttyy lattialla tai maastossa. Kuiva kanervikko on äkkiä tulessa. Ilmankos metsäpalojakin syttyy aivan olemattomista aluista. Sopiva tuuli kaikenlisäksi ja hivenen huolimaton tikun tai tupakan sytyttäminen, niin kulo on valmis. Eikä niin helposti sitten sammukaan, kun alun saa. No, vahinkoja tietenkin sattuu kaikille.

Jos taas ajattelisi asiaa toiselta kantilta eli esimerkiksi lämmityksen, ruoanlaiton, juhannustulien, ulkotulisijojen, näkövinkkelistä. Lasten tuskin annettiin sytyttää tulia, jos aikuisia oli paikalla. Olosuhteista johtuen varmaan tuostakin käytännöstä poikettiin, mutta valvottiin samalla, ettei vahinkoja pääse syntymään.

Vanhaan savupirttiaikaan lämmityksen loputtua, hiiliä ei vedetty pois, vaan ne peitettiin tuhkalla. Aamulla herättyään hiilet kaivettiin esiin, laitettiin jotain sytykettä, tikkuja tai tuohta ja puhallettiin hiiliin eloa ja siitä se tuli taas syttyi. Tavallisestihan talvisaikaan tulta pidettiin melkeinpä koko päivän. Talot eivät olleet tiiviitä ja kun oli isot perheet ja monta sukupolvea, niin ruoanlaittokin oli taidetta ja vei luonnollisesti aikaa. Ja kun ei ollut tikkuja, niin hiiliä pidettiin arvokkaina, eikä annettu niiden aivan kokonaan sammua. Oli sitten valmiina seuraavaa päivää varten.

Puiden sytyttämisessä oli ja on yhä omat niksinsä. Miten päin puut laitetaan, mitä käytetään sytykkeenä, paljonko puita tulipesään, sytytetäänkö päältä vai alta?

Muistan ainakin itse silloin joskus pikkupoikana, kun saunaan ja padan alle piti laittaa tulet, isä neuvoi, että pienillä puilla ja hyvillä sytykkeillä ensin ja raapaise tulipesään päin, sen vuoksi, että jos tikku katkeaa, niin se lentää valmiiksi oikeaan suuntaan. Äkkiä sitä oppi. Useimmiten sytytys tapahtui kuitenkin altapäin. Puut laitettiin ristikolle ja kun liekki lähti ylöspäin kohti hormia, niin samalla syttyivät kaikki kunnolla. Sen jälkeen vasta, kun oli hyvä tuli, laitettiin isompia puita.

Tämäkin on syytä muistaa: Jos esim. kolme pesällistä polttaa, niin ensikikin pienillä puilla sytytys, sen jälkeen lisätään isoja ja kolmannella kerralla pieniä sen vuoksi, että isot palavat joskus tuskallisen kauan. Pienillä puilla saa ne palamaan nopeammin loppuun, ettei tarvitse jatkuvasti kopsutella ja kohentaa. Kantapään kautta mie tuon opettelin ja niin on hyvä.

Tuosta isäni neuvosta on ollut iloa koko ikäni. Kuinkas tämän päivän nuoret, kuka heille opettaa, kuinka kannattaa sytyttää takkaan tai uuniin tuli, entäpä nuotio tai keittokatos ulkona? Toivottavasti tulenteko-ohjeet kulkeutuvat sukupolvelta toiselle. Onneksi nykyisin on takkasytkäreitä, joten näppejään ei tarvitse polttaa tikkuja raavittaessa.

Oikeastaan olisikin hyvä neuvoa jo koulussa oikea tapa sytyttää ja käsitellä tulta. Harrastuspuolelta partio tai muut kerhot voisivat myös toimia hyvänä opettajana oikeanlaisessa tulenkäsittelyssä. Vältyttäisiin monilta vahingoilta.

Ei ole aivan sama, miten sytytetään, onhan se jo huomattu. Esimerkiksi uunikauppiaitten tai muurarien olisi hyvä antaa seikkaperäiset kuvalliset ohjeet oikeasta tavasta täyttää tulipesä ja kuinka tulta kohennetaan, milloin laitetaan pelti kiinni jne.

Kyllähän mie sen tiedän ja olen kuullutkin, että jotain kaasuja vähentääkseen puut pitäisi sytyttää päältäpäin, mutta ei se vain tahdo luonnistua kuitenkaan. Olen yrittänyt, mutta aika hitaasti ja heikosti puut lähtevät palamaan. Kenties em. ohjeitten laatijat käyttävät jotain sytytysnestettä tai – paloja, jotka laitetaan siihen päällimmäisiin puihin ja sitten tuli pureutuu kiinni. Näin olen ajatellut sen tapahtuvan. Puut varmaan pitää laittaa tasalleen ja ristikolleen ja sitten siihen päälle sytykkeitä, olkoonpa vaikka tuohta tai lastuja. Pääasia, että ne ovat kuivia ja niitä on paljon. Muutama lastu tai tuohi palavat liian nopeasti, eikä tuli ehdi tarttua alla oleviin puihin.

Sen sijaan, jos tuo tuohi ja lastu laitetaankin puitten alle, niin silloin tuli lähtee ylöspäin kohti hormia ja heti vetämään. Jos on vähän epävarma, niin ikkuna tai ovi kannattaa sytytyshetkellä avata varmistaakseen vedon. Varsinkin matalapaineella tuo konsti auttaa. Syttymisen jälkeen ikkunan tai oven voi laittaa huoletta kiinni. Jos ja kun puut ovat kuivia, niin varmasti syttyy.

Laudankappaleita kannattaa tuoda kesällä jo sisään kuivumaan ja sitten, kun uunia ja takkaa tarvitaan sytyttää, niin laudoista on hyvä vuolla lastuja. Helpoimpia ovat tietenkin oksattomat laudat. Oksaiset ovat viheliäisiä, kun ei tahdo oikein kunnon lastuja syntyä. Jos voi valita, niin mieluummin oksattomia parinkymmenen sentin mittaisia. Sitä kun kääntelee suuntaan ja toiseen vuollessaan, niin hyvä tulee.
Eipä muuta sytykettä tarvita, eikä maksa kuin sen vuolemisen vaivan. Lastuja kannattaakin vuolla vähän ”varastoon” ja pitää siinä uunin lähellä. Kuivat lastut syttyvät helposti ja palavat kauemmin kuin paperi, joten puiden syttyminen on varmempaa.

Lastuja voi antaa lahjaksikin. Mikäpä sen mukavampaa kuin saada lastuja iso säkillinen sellaisille, joilla on mökki tai tulisija kotonaan. Isosta kassillisesta on iso ilo pitkäksi aikaa. Näin mie olen tehnyt muutamana vuonna. Viime vuonna keräsin yhdeltä halkolaanilta maasta tuohia. Toin ne kotiin uunin päälle ja kun olivat kuivia, niin revin ne valmiinkokoisiksi sytykkeiksi. Olipa mukava katsoa lahjan saajien ilmeitä, kun pussukkansa avasivat. Eikä maksanut tuohet sen paremmin kuin lastutkaan muuta kuin keräämisen ja vuolemisen vaivan tai ilon. Vuolemisessa tuli toki lämmin, mutta ei lämmin luita riko. Olipahan jonkin asteista liikuntaa. Lattialle pahvilaatikko avattuna kaksinkerroin ja lautakapula siihen. Hanskat käteee, ettei rystyset aukene, kun vauhtia on, eikä aina ehdi varomaan. Käsine pehmittää mukavasti.

Nyt kun itse olen lämmittänyt huushollia puulla, niin sekin on ollut oma opettelunsa. Vuolukivinen nurkkatakka varustettuna uunilla, sisältää omat niksinsä. Alkuun arvelin, etten viitsi yläosassa olevaa uunia lämmittää, kun se kerran lämpiää takan avullakin. Huomasin kuitenkin sen vievän paljon enemmmän puuta ja takan ison luukun kautta lämpöä levisi pieneen asuntoon aivan liikaa. Sitten kokeilin siten, että ensin lämmitin uunia sopivasti, pudotin hiilet takkaan ja jos tarvitsin lisää lämpöä, niin sinne valmiiksi laitetut puut syttyivät uunista poltetuista hiilistä. Sain tällä tavalla tasaisemman lämmön, eikä tarvinnut välillä käydä jäähyllä ulkona.

Senkin kokeilin, kuinka on parasta sytyttää ja huomasin, että kun alkuun laittaa pieniä ja kuivia puita, saa niillä hyvän tulen alun, niin sen jälkeen voi laittaa jo reilun kokoisia, kuivia puita. Viimeisimmäksi taas pienempiä ja sen vuoksi, että isot puut saa lopulta palamaan loppuun saakka nopeammin ja tehokkaammin. Ei tarvitse siten kauan kytätä, milloin pellin saa kiinni.

Nuotion sytytyksessä on samat niksit. Ensin aluspuita kolme siten, että jää vähän väliä sytykkeille, seuraavat puut toisin päin ristikolleen ja ne voivat olla tiiviimmin, ei aivan kiinni, mutta siten, että tuli pääsee kulkemaan välistä. Sitten kolmas kerros puita taas toisin päin ristikolleen. Enempäähän ei kannata laittaakaan, sillä tuostakin tulee jo sopivan iso roihu. Tosin jos käyttää pieniä puita, kuivia risuja tai oksia, niin ei siitä silloin liian suurta tule.

Nuotion pohja on hyvä ainakin kesällä puhdistaa aluskasvillisuudesta. Tietenkin parasta olisi käyttää valmiita tulisijoja retkeilykohteissa tai reittien varsilla. Muutoinhan on kysyttävä lupa maanomistajalta nuotion pidosta. Entisiä tulisijoja tosin Suomen luonnosta ja rannoilta kyllä löytyy, ettei tarvitse uusia perustaa.

Jos kuitenkin tulee tilanne, niin silloin on hyvä todellakin repia kaikki kasvillisuus mullokselle saakka ja etsiä jostain reunakiviä, että tuli pysyisi niitten sisällä. Liian usein olen retkilläni törmännyt nuotioihin, jotka on perustettu aivan kuiville kankaille ilman raivausta. Kunhan on vain vähän tallattu. Se ei riitä. Tietenkin, jos on hiekkamonttu tai soramaata ilman kasvillisuutta, siihen voi tienkin nuotion perustaa turvallisesti. Eikä nuotiota tarvitse hillittömän suureksi juhannuskokoksi heti rakentaa, vaan vähän kerrassaan lisätä siihen puita. Tarpeen mukaan.

Nämä miun ohjeeni ovat tietenkin vain yksi tapa saada puut syttymään ja lämmintä. Sen verran olen kuitenkin säästänyt, että sähkökustannukset putosivat 75 %, kun aloin lämmittämään huusholliani puulla ja laitoin samalla sähköpatterit kiinni. On tässä ilmapumppu, jonka kytken ollessani useamman päivän poissa ja kun on syytä olettaa, ettei uunin lämpö kestä useita päiviä. Syksyllä ja talvella varsinkin. Puita pitää hankkia jo hyvissä ajoin ja tuoda sisälle aina tilalle uudet puut lämpiämään, kun entiset on poltettu. Silloin on aina lämpimät puut, jotka syttyvät herkästi.

Samoin on sytyttämisen ilo, vaivaa ei ollenkaan. Kun aamulla herää ja tuntuu viileältä, niin mikäpä sen mukavampaa, näin eläkkeellä ollessa, kuin laittaa uuniin tuli, istahtaa aamiaisen kanssa tulen ääreen, hakea laatikosta päivän lehdet ja aloittaa nautiskelu. Kuivat ja lämpimät puut sekä hyvät sytykkeet, siitä se lähtee elämä hymyilemään ja tuli palamaan.

Kenties joskus pitää kokeilla näillä tavallisilla sytykkeillä tuo päältäsytytys, jospa sekin vielä onnistuu. Onhan se sikäli looginen juttu, että jos kipinä lennähtää piipusta päre- tai tervapahvikatolle, niin siitähän se syttyy, päältä. Miksei sitten miunkin uunissa tai takassa. Se vaatii vain vähän enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä. Jospa sillä miekin saan jotain säästettyä tuolla ilma-alassa.

Kun vielä jostain löytyisi sellainen tulitikkujen valmistaja, että tikut kestäisivät katkeamatta raapaisun ja ettei tarvitsisi tikkua montaa kertaa raapia syttyäkseen.

Kun sitten puut ovat palaneet ja hiillos hehkuu sinisellä liekillä, silloin voi tietenkin vähän kiirehtiä tulta ja kohentaa hiiliä kasaan. Hyvä veto hiillokselle, niin nopeasti palavat ja hiipuvat ja pellin voi sulkea turvallisesti. Mie olen kenties vähän liiankin tarkka, kun annan hiilien lähes tummua, ettei hehkua ole yhtään. Ajattelen omaa henkikultaani, ettei häkää kulkeutuisi sisätiloihin. Turhan ikävä tilanne on koettu monesti, kun on kiirehditty pellin kanssa ennen aikojaan. Ei siinä odottamisessa ole monesta minuutista kyse, mutta turvallisuudesta ennenkaikkea on syytä huolehtia varsinkin, jos pellin kiinnilaittamisen jälkeen jää samoihin tiloihin oleskelemaan.

Retkikeittimien kanssa on hyvä myös olla varovainen ja varsinkin silloin, kun käytetään sytytysnestettä. Jos vähänkin loiskahtaa maahan siihen äärelle, sytytintä paikalleen laitettaessa, niin tuli löytää kyllä tiensä. Jos vielä ei ole keittimen alta kasvillisuutta raivattu, niin kylläpä iloisesti hulmahtaa variksenmarjat ja kanervat.
Viime syksynä löysin Varanginvuonon rantapenkereen alta rannasta litteitä kiviä, joita ensin asettelin keittimen alle. Eipä ollut maaperän syttymisvaaraa. Otinkin suurimman kiven auton kyytiin, niin onpahan aina mukana. Silleen sopivasti reilumpi kuin keittimen pohja ja aivan tasainen linttakivi.

Trangiasta oli teltassakin iloa, tosin tarkkana piti luonnollisesti olla. No, miulla on kolmenhengen vaellusteltta putkimallia ja siinä on reilun kokoinen absidi eli eteistila, johon mahtui retkipöytä ja -tuoli sekä trangia maahan. Keitosten aikana teltan sisus, kun väliverho oli auki, lämpeni ja kun sitten jätin polttimon säästöliekille tasaiselle alustalle, niin kylläpä mukavasti sisus. Lienee ollut +15-20 astetta, vaikka ulkona oli vain parikolme. Nukkumaankäydessäni kuitenkin sammutin keittimen turvallisuussyistä. Suljin väliverhon ja sukelsin ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuun makuupussiin. Eipä viluttanut ja paleltanut yhtään. Hetkessä lämpeni ontelokuitupussi. Eikä nukkuessa tarvinnut edes yöpukua, oikeastaan lähes ilkosillaan. Se on parasta. Sen vuoksi mahdollisimman vähissä vaatteissa, että kehon (ei ruumiin) lämpö lämmittää pussin sisällön tehokkaasti. Vaatteet päällä nukuttaessa lämpö jää vaatteisiin, eikä pussin sisus lämpene. Siitäkin olisi yksi mehevä juttu, mutta jätän sen toiseen kertaan.

Aamulla herättyä teltassa oli kuitenkin reilusti + 10C ja vaatteet päälle, keittimeen tulet ja taas oli teltassa lämmintä. Kaikki olin hakenut jo illalla valmiiksi teltan sisään, niin olivat jo valmiiksi käsillä.

Keittimen polttimen sammutuksen jälkeen se kannattaa aina jäähdyttää, ettei survo kuumana pussiin. Eipähän sitten sytytä muuta herkästi syttyvää ympärillään.

Tulen kanssa ei koskaan ole liian varovainen. Aina kannattaa tehdä asiat pitkän kaavan mukaan ja huolella.

Kynttilät ja ulkotulet ovat luku sinänsä. Onneksi steariinikynttilät ovat lähestulkoon historiaa, mutta ulkotulet eli kaikenlaiset roihut ovat todella vaarallisia. Pienimmätkin niistä eli tuikkukynttilät sisätiloissa ovat sytyttäneet monta surullista tilannetta kuumentaessaan pohjan kautta pöydän pinnan ja roihu on valmis. Ohjeissa tosin sanotaan, että tuikut pitää laittaa aina selkeästi palamattomalle alustalle kuumentumisen vuoksi, mutta ohjeita ei aina jaksa lukea. Arvelevat, että mitenkä se nyt tuollainen pieni voisi mitään aiheuttaa. Pienetkin ovat aiheuttaneet yhtä lailla kuin isot ulkoroihut, jotka on joskus jätetty puurapuille ulos. Kun koko roihu palaa täysillä, niin astia on todella niin kuuma, että sytyttää varmasti puuraput, oli se sitten jäässä tai puhdas.

Senpä vuoksi roihutkin kannattaa polttaa aina kauempana asumuksesta. Sammuttamisestahan niissä on ohjeensa, s.o. tukahduttamalla. Muutoin tapahtuu vahinkoja. Roihu kannattaa jättää jäähtymään ihan reiluksi aikaa, mikäli sen on kesken palamisen sammuttanut.

Tuuli on sitten ulkona yksi sellainen tekijä, jota ei aina mietitä tarpeeksi ulkotulia laiteltaessa. Tulee mieleen muuan tapaus Lapin reissulta Lemmenjoelle. Meitä oli useamman kunnan nuorisoa Koillis-Savosta. Tämä taisi sattua Vehmersalmen nuorille. Porukka oli jättänyt nuotion palamaan yöksi ja kosteat saappaat siihen lähelle, mielestään sopivan välimatkan päähän. Illalla ei tuullut, mutta kun uni maistui pitkälle aamuun, tilanne olikin aivan toinen.

Ensimmäinen teltasta ulostullessaan katseli unenpöpperöisillä silmillään saappaita. Nuotio oli jo sammunut. Päässä vähän raksutti. Muisti jättäneensä saappaansa kuivumaan nuotion äärelle ja ääneen ajatteli: ”Missäs minun saappaani ovat?” Sitten naksahti:” Eihän tässä ole muittenkaan saappaita!” Herätti äkkiä toiset. Lenkkarit jalkaan rinkasta ja lähemmäs nuotiopaikkaa. Oli alkanut tuulemaan eri suunnasta ja nuotio oli ottanut saappaisiin. Onneksi teltasta poispäin.
Kaikkien saappaat yli 10 paria oli iloisesti palanut yön aikana. Vain soljet olivat maassa saappaitten paikalla. Onneksi tuli ei levinnyt maastoon.

Hämmennys oli melkoinen. Vaellusviikko vasta alussa. Toivoivat kuivaa viikkoa ja onneksi sellainen tuli. Tosin joutuivat vähän tarkemmin katsomaan kulkureittiään kuivempia paikkoja. Hyväksi opiksi oli se, ettei koskaan pidä jättää nuotiota palamaan nukkumaan mennessään, eikä saappaita eikä muitakaan vaatteita kuivumaan tulen äärelle. Mitä tahansa voi sattua. Tuolla kertaa selvisivät vähillä, vain saappaat paloivat, henki säilyi. Lopultahan se jo nauratti, muttei silloin yhtään. Eipä tarvinnut paljon nuhdesaarnoja. Tajusivat tilanteen vaarallisuuden ja se riitti.

Ei tästä tarkoitus ollut mitään nuhdesaarnaa kaikille. Muistelinpahan vain omia kokemuksiani sytytyksistä. Toivottavasti tästä on iloa ja oppia toisillekin. Joko sytyttää?

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Hannun ohjeisiinpa ei ole paljoa lisäämistä. Kuitenkin pieni lisävinkki vielä meille vanhemmille. Nuorten kanssa paljon touhunneena ja retkeilleenä olen havainnut, että vahinko tapahtuu monesti jo ennen nuotion, uunin, takan tai kamiinan sytyttämistä puiden ja sytykkeiden etsintä- ja tekovaiheessa. Kirves, saha ja puukko ovat tuiki tuntemattomia välineitä monille nuorille. Olen vienyt mm. Saariselältä Tievalla isäntänä ollessani pojan tikattavaksi Ivaloon, uudella, juuri ennen reissua lahjaksi saamallaan puukolla hän veti kämmenensä halki. Nuoren tytön säären olen sitonut, kun se puun turkale väisti juuri ennenkuin hän pamautti kirveellä pöllin päähän. Ei ole yksi kerta, kun leirikeskus tai kirkko on meinannut syttyä kokemattoman roihunpolttajan takia. Pelti unohtuu avata, ennen tulen takkaan sytyttämistä. Viikon Savon sanomat ja muut sytykkeet roihahtavat komeasti, valitettavasti vain lieskat ja savu tulevat tupaan päin ja palokunta on kohta paikalla. Harjoitus tekee mestareita!

    • Hannu Musakka

      Kiitos Ari!
      Näköjään pidin itsestään selvänä uunipellin aukaisua. Rutiiniasioita tehdään usein ilman ajatusta. Onhan se miullekin käynyt muutamia kertoja, että olen sytyttänyt puut ja sitten vasta älynnyt avata pellin, kun savua on pölläyttänyt sisään niin, että sireeni katossa ulvahtaa.
      Kaikkeen pitää keskittyä joka kerran.

      Tuo puukon ja kirveen käyttö näkyy olevan itselleni myös itsestäänselvyys ja onpahan sen johdosta useimpia rukkasia saanut merkkejä siitä, pieniä lovia reunat täynnä. Siis läheltäpiti – tilanteita monia.
      Ja miten arvaamaton tuo puukkokin voi olla, olet oikeassa, että ennenkuin lastuja tehdään, on opetettava teräaseitten käyttöä. Niillä voi tehdä vahinkoa itselleen ja juuri silloin, kun kontrolli herpaantuu. Ja milloin se sitten herpaantuu? Silloin, kun ajattelee, että onneksi tämä urakka on jo melkein tehty, enää pari puuta tai lastua. Silloin on ajatus jo seuraavassa asiassa ja kontrolli tekemisestä aivan muualla. Kenties siinä hyvänolon tunteessa, kun syrjäsilmällä katselee pilke- tai lastukasaa.

      Onneksi ei ole käynyt pahemmin, vain pieniä pintanaarmuja, kirveestä vähän isompi jälki jalkaan, kun olin kaatamassa haapoja ja leppiä kirveellä silloin joskus, kun Saimaan Kanavaa rakennettiin ja piti tehdä linjauraa lähellä Viipuria Suomenlahden pohjukassa ja joka tunnetaan Suomenvedenpohjana. Ensin kirveet teräviksi Lavolan tukikohdassa ja sitten töihin vesistön toiselle reunalle.. Kolmas puu ja vauhti päällä. Terä ottikin vain puoleen sitä kolme tuumaista ja siihen se vasempaan jalkaterään lipsahti. Sopivasti irvistävä avohaava, josta kaverit eivät pitäneen yhtään, kun heille sitä moottoriveneessä esittelin ajellessamme kesken työpäivän Juustilan tukikohtaan rajapuomin taakse Suomen vuokra-alueelle. Lappeenrannassa keskussairaalassa vetivät kiinni. Silleen karvan päässä jalkaterää kiertävästä isosta verisuonesta. Teräaseet ovat siis vaarallisia myös polttopuitten teossa. Kiitos Ari, että otit tämänkin puolen esille.

Jätä kommentti

*