Tähistä näkköö laturaevvoomisen merkit!

Hiihtäjiä on monen sorttisia: hiihtelijöitä, hiihtäjiä, suksijoita ja “ei kiinnosta pätkääkään”- ryhmät.

Suurin osa on hiihtelijöitä, jotka laulelevat ja nautiskelevat talvisesta luonnosta. Hiki tulee jossain vaiheessa, muttei se ole pääasia, vaikka päästä se hiki pulppuaakin. Heillä on päässä kuitenkin kaikki palikat oikeilla paikoillaan ja antavat tilaa ja latua kaikille ulkoilijoille. Hymyilevät toisille ja tervehtivät tuttuun tapaan: “Heihei!”
Väliin pysähtelevät, kaivavat kännykkäkameran taskustaan ja ottavat kuvia. Näkevät ympäristössä olevat jäniksen tai ilveksen jäljet, kenties ketunkin. Eivät laske kilometrejään, eivätkä kirjoittele kultakirjaimin hankeen mitään terveisiä.
Hiihtelijät ovat siten kaikkein tyytyväisimpiä latujen käyttäjiä ja metsissä samoojia.
Jopa eväsreppu on mukana, kenties jakkaralla varustettu pahempaa väsymystä varten. Rapsuttavat ladulle eksyviä koiria ja haastelevat mukavia koirien omistajille.

Hiihtelijät eivät aseta itselleen tulos- kuin aikatavoitteitakaan, vaan ovat säätäneet lähtiessään saunan sähkökiukaan lämpiämään reilun ajan päästä ja kaikessa rauhassa rentoutuneina siirtyvät kävelytaipaleen tai auton myötä saunan lämpöön. Hermotkin ovat saaneet levätä ja palautua arki- ja työaskareista.
Hymyillen kenties edelleen ottavat piristejuomaa, sohvalta rennon pituusasennon ja hetken päästä nukahtavat avoimena olleen television ääreen. Kenties sitten joskus, kun muistavat, kirjaavat kalenteriin maininnan: pari tuntia hiihtelyä, ei kilometrimääriä. Heille riittää tieto siitä, että on tullut käytyä ulkoilemassa eli hiihtelemässä. Kenties järvellä tai maastossa.

Toinen ryhmä, hiihtäjät, jotka asiallisesti suhtautuvat toisiin, näkemättä sen enempää ympärilleen. Vain latu, mutkat, ylämäet, alamäet muna-asennossa. Heille on tärkeintä aika. Jokaisen lenkin tekevät testinä. Vilkuilevat jatkuvasti ranteessa punaisena hehkuvaa sykemittaria sekä kelloa. Aikaa ei saa mennä yhtään enempää kuin aiemmillakaan kerroilla, muuten testi menee poskelleen ja jää pahasti harmittamaan. Hiihtäjä ei kuitenkaan näytä sitä ulospäin, eikä menetä malttiaan. Ainakaan ensimmäisellä kerralla. Ehkä toisella saattaa jokin sisäänpäin kääntynyt kirosana nielaistessa mennä ruoansulatuselimistöön.

Takana vyössä killuttaa pari juomapulloa, ottaa vauhdissa huikat. Ei kuitenkaan heitä arvokasta pulloa ladun varteen, vaan sen verran on aikaa, että pujottaa pullon takaisin vyöhönsä.
Sauna on laitettu lämpiämään juuri tietyn ajan päästä, joten kiire on kova ladulla ja että ehtii sitten katsomaan tietyt tv-viihteen ohjelmat hyvin rentoutuneena kotisohvaltaan.

Kilpahiihtäjän varusteet sen vuoksi, että muut hitaammat suovat kateellisen katseen hänen peräänsä, vaikkei itse olekaan mikään sen kummempi kuin puulaakiviestijoukkueen varamies kunnan kisoissa. Varusteurheilija samalla kertaa. Onhan se aivan eri asia kuin anorakissa tai löysissä kevyttoppa-pukimissa kulkevat retkihiihtäjät tai hiihtelijät.

Ja ainakin silloin, kun on muita näkyvillä, koettaa vetää viimeisen päälle sujuvalla ja luistavalla tekniikalla, kenties viimeiset voimansa käyttäen, haluten antaa itsestään kilpahiihtäjän vaikutelman viimeisen päälle. Sitten, kun ei ketään ole näkemässä, tekniikka pettää, vauhti hiipuu, pysähtelee ja puuskuttaa. Ei kuitenkaan ehdi ihailla talvista luontoa. Nenäliinakin on unohtunut ja hiihtokäsine korvaa nenästä valuvat. Ja taas, kun on joku näkösällä, ryhti korjaantuu ja kilpahiihtäjä-look on taas ryhdikkäästi päällä sauvomassa hillitöntä vauhtia.
Koiran kanssa kulkevia ei ehdi tervehtimään, tosin eivät ne häiritsekään, kun kaikille on tilaa. Kenties itsekseen ja taas sinne ruokatorveen valuvat pienet mielenilmaisut.
Hiihtäjäkään ei ole pahimmasta päästä. Raivokohtaukset hän hoitaa saunassa heittämällä kolme täyttä kauhallista vettä kiukaalle niin, että selkää polttaa. Siinä sitten pahimmat keljutukset helpottavat.

Mutta sitten nämä suksijat!
Heille ei riitä mikään. Hiihtävät kuin yksityisellä ladulla, eivät voi sietää ketään muita, ei varsinkaan hitaampia lapsiperheitä ja koirat ovat heille kauhistus. Ehkä joku tessu on näyttänyt pienenä hampaitaan ja siitä on ikuinen pelko. Huitovat ja hosuvat koko latu-uran täydeltä ja kiroavat ja melskavat niin, että metsä raikaa ja oravatkin kaikkoavat kilometrien säteeltä.
Hiihtohan heille ei ole pääasia, vaan oma ego. Varusteet ovat tietenkin parhaasta päästä, senhän pitää tietenkin näkyä. Henkinen kehitys on jäänyt sinne keskenkasvuisen tasolle. Ehkä ovat ainoita lapsia ja saaneet kaiken haluamansa. Voivathan mielestään olla herroja ja hidalgoja tai sitten kreivittäriä tai prinsessoja, jotka saavat raivareita ja kiukunpuuskia vaikka siitä, että lunta sattuu putoamaan niskaan. Menevät ja potkivat puuta kostaakseen, mutta puu ehtii ensin ja pudottaa loputkin lumet alas potkijan kiusaksi.

Koirat ovat todellakin kauhistus ja kaiken syy, jos oma hiihtorytmi rikkoontuu. Olemattoman kokoiset tessut saavat sauvakäsittelyn, samoin omistajat. He haluavat hallita hiihtämäänsä reittiä ja heidän ehdoillaan pitää kaikkien toimia, vaikka tilaa olisi kuinka paljon.
Jos yrität saada keskustelukontaktin tällaisen suksijan kanssa, niin ei puhettakaan. “Suksi kuuseen” tai mihin tahansa hävyttömin sanoin varustettuihin paikkoihin, on hänen vastauksensa. Saa kaikki muutkin ladunkäyttäjät hermostumaan.

Sen mukaan suksijat pitäisikin ohjata Kuopiossa Kallavedelle ja umpihankeen, missä ei ole näköpiirissä ketään muita. Siellä he saavat sitten melskata mielinmäärin.

Puijolla pitääkin olla sen vuoksi portteja eri puolilla mäkeä ja testipisteet, missä on tarkoitus saada kaikkien henkinen vireys ja henkinen tasapaino selville, ennenkuin portti ladulle aukeaa. Jos siellä joku saa raivareita, niin portti pysyy itsepintaisesti kiinni niin kauan, kunnes kohtaus on mennyt ohi.

Mikäli tuollainen kohtaus kestää useamman minuutin ja siinä ajassa portti on saanut vihaisia sauvaniskuja ja äänitelaitteet kirosanojen tulvan, hälytyskeskukseen on mennyt viesti mielenhäiriöön joutuneesta suksijasta. Eikä aikaakaan kunnes tämä häirikkö on haettu rauhoittumaan pehmustettuun ja pyöreään koppiin. Miehen ollessa kyseessä sen vuoksi pyöreään, ettei pääse nurkkaan tarpeilleen ja sen vuoksi pehmustettuun, että saa rauhassa hakata ja takoa itseään ilman vahinkoja. Sinne saa ottaa mukaansa myös sauvat ja sukset.

Sitten ovat lopuksi tietenkin “eipä kiinnosta pätkääkään”-henkilöt, jotka liukkain pikkukengin kiertävät pubista toiseen, ettei vain ulkoilmamyrkytys iskisi. Heille se suotakoon mielihyvin.

Kaikille pitää löytyä paikka, missä viihtyy ja missä ei voi vahingoittaa ketään. No, promillehöyryt voivat aiheuttaa väkivaltaisia reaktioita, mutta niihinkin tilanteisiin ovat omat lääkkeensä.

Nämä tähtien merkit näkyivät taivaalla lauantai-iltana ja sen vuoksi täysin tuore astrologinen näkemys. Kannattaa pitää silmät muualla kuin niissä kaikenmaailman läpysköissä, niin näkee, mitä ympärillä tapahtuu. Läpysköissä menee vain silmät kieroon ja aivot solmuun ja se viimeinen järkikin, jota tarvitaan oman henkisen hyvinvointinsa tasapainoittamiseksi.

Näihin näkemyksiin olen haastatellut astrologian erityisasiantuntijaa Säde of It’s a long Way to Tipperary‘a.

Jätä kommentti

*