Takaperinjuoksusta kauneusleikkaukseen

Ikääntyessään ihminen menettää aina jotain. Jos ei muuta, niin kontrollin. Kaikkeen ei rutiini, eikä elämänkokemus riitä. Mistä sitten on kyse? Hippasillaolosta pikkulasten kanssa ja varsinkin silloin, kun koetetaan olla nokkelia ja väistellä takaperinkulkien kosketusta.

Ehkäpä se ei kaikille ole kohtalokasta, eikä varsinkaan joka kerran. Tuskinpa sitä tulee edes ajatelleeksi. Poikkesin hyvin menneitten laulujen jälkeen Mikkelin liepeillä Hirvensalmella. Lähtöä tehdessäni käytiin vielä hippasta. Alkuun meni oikein hyvin ja hippa vaihtui ahkeraan, kunnes … miuta jahdattiin ja lähdin etenemään takaperin sorapihalla. Luntahan ei tänä talvena vielä ole kovin ainakaan eteläisessä Suomessa.

Lähdin väistelemään karkeapohjaisissa talvikengissä takaperin, kunnes ykskaks’ mätkähdin selälleen maahan ja iskin pääni jäiseen maahan silleen, että ihan losahti. Se vain kävi, soramaa ei ollut liukas. Kenkä otti soraan kiinni ja siinä sitten pitkällään. Lakki lensi kauemmas, rillit myös. Kyllä se nuorempana kenties olisi kaatuminenkin onnistunut tyylikkäämmin kuin nyt “vanhalta” judomieheltä, uskon näin.
Jäin pitkin pituuttani hetkeksi kuulostelemaan, mitä kävi, kuten miulla on ennenkin ollut tapana. Olin siinä lyhyen tovin aivan liikkumatta ja tyttäreni ja lapset tietenkin säikähtivät, kunnes aloin nousta siitä ja selvittelin, sattuiko vaiko ei.

Pääni ei siis ollut umpipuuta, ikihonkaa, keloa, vaan ihan täydessä (!?) iskussa olevassa kunnossaan ja verta alkoi työntymään. Ei siis ollutkaan mikään pikkujuttu. Pyyhettä päähän ja kohti Mikkelin keskussairaalan päivystystä. Kymmenen tikkiä melkein takaraivoon. Varmaan pieni aivotärähdys, kun uskon, että nupissa todellakin on vielä jonkinlaista liikettä.

Onni onnettomuudessa tällä(-kin) kertaa. Selvisin vähällä. Miten tämä sitten liittyy yllämainittuun kauneusleikkaukseen, jotka tuntuvat olevan taas suosiossa: ryppyjä, kaksoisleukaa, rintoja jne. Miehillä ja naisilla omansa.

Arvelin peiliin katsoessani, että joku ryppy oli silinnyt ja se varmaan johtuikin siitä, kun vetivät siellä Mikkelin sairaalassa haavan reunoja vähän limittäin ja lomittain niskan puolelta. Etupuoleltahan se luonnostaan silloin suoristuu, eikö vain?

No, tätä tapaa en suosittele, helpompiakin ja kivuttomampiakin ehkä.

Ikä tuo kuitenkin jokapäiväiseen elämään iän myötä tilanteita: liukastumisia, kompastumisia, virhearviointeja, hitaampia refleksejä. Niistä ei selviä kukaan. Kenties vain kuvitellaan, ettei ne koske kuin niitä kömpelömpiä. Kontrolli pettää aivan rutiiniasioissa, postilaatikolla käymisestä alkaen ja jopa kotioloissa. Kun ei ennenkään, niin mitenkä nyt sitten.

On se vain miunkin uskottava, kun näin vähällä selvisin, että varovaisuutta tarvitaan ja liukuesteitä.

Oikein hyvää Uutta vuotta 2016 ilman kumpsuja!

Jätä kommentti

*