“Tämä peli ei vetele!”

Jalkapallon MM-kisat Venäjällä antavat hyvää osviittaa siitä, kuka on milloinkin pelipäällä. Onko joukkue yhtenäinen, mitä tekee Messi tai Ronaldo?

Ihminen on ihminen, yhtälailla urheilussa kuin muillakin elämänaloilla. Jalkapallo-ottelussa on yhtä aikaa kentällä 22 pelaajaa ja harvoin yksi pääsky tekee kesän. Millä päällä sattuu olemaan, kun ei ole yhteenkään otteluun kuin vain suunnitelma siitä, miten pitäisi pelata. Kuitenkin toinen, kenties ennalta heikompi joukkue on enemmän pelipäällä ja tekee sensaatiomaisesti toisen joukkueen pelaajien avustuksella maalin, joka sitten ratkaiseekin koko ottelun.

Onko ottelu sitten ratkaistu päällä vai jaloilla ja tarkemmin ajateltuna suomenkielen rikkautta käyttäen onko peli päällä ratkaistu vai oliko joukkue muuten vain paremmalla pelipäällä!

No, jääköön jalkapallo, pelata voi muutenkin. Näilläkin blogisivuilla muuan helsinkiläinen liikemies-poliitikko on pelipäällä haratessaan vastaan kaikkea, mikä on olemassa, saadakseen itselleen kannattajia ja pistääkseen koko yhteiskunnan sekaisin kuin Trump rapakon takana. Ei yksi pääsky kesää tee eikä yksi Hartwall-areena tai maailmanympäripurjehdus.

Mihin pyrkii Harkimo omalla projektillaan? Ilmeisesti kuolemattomien politiikan haraajien joukkoon, legendaksi, joka haluaa hajoittaa koko Suomen ja demokraattisen järjestelmän omaksi huvikseen, kun on sellaisella pelipäällä. Mitenkä kävikään Otto Wille Kuusisen omassa pelissään? Niin, saihan hän hautapaikan Kremlin muurista. Sekö olikin elämänsä tarkoitus: pelata niin, että pääsee suurien poikien joukkoon. Miten lie Hjallis oman pelinsä rakentanut ja mihin muuriin pääsee ikuisiksi ajoiksi. Tuskinpa ainakaan Eduskuntatalon rakenteisiin. No, itsepähän pelaa omaa peliään, mihin se sitten johtaakaan, ehkäpä bermuda-shortseissa Bermudan kolmioon purjeveneellään tai avaruuden mustaan aukkoon.

Ei hyvältä näytä monella muullakaan samalla rintamalla. Taustalla käydään melkoista peliä ja kyseessä on aina, näin väitän, oma lehmä ojassa ja naapurin lehmä traktorin kyydissä. Se, mikä on itselle tulossa on toiselta pois, oli sitten kyse henkilötasolla tai joukkuepelaamisessa puolueitten välillä.

Nuoriso pelaa omaa peliään omalla ja toisten hengellä. Millaista oppia autokouluissa jaetaan, jos heti kortin saatuaan alkaa peli liikenteessä. Joka vuosi kuolee viattomia kyydissäolijoita vain sen vuoksi, että kuvitellaan olevansa kaikentaitavia ja mutkat suoriksi tai kilpa-ajoa moottoritiellä tai missä tahansa. Tuollaista peliä ei katsota hyvällä varsinkaan niissä perheissä, joiden jälkikasvut eksyvät kyytiin ja kun pahin mahdollinen tapahtuu.

“Mitäs peliä tämä on?” on monesti kuultu lause julkisuudessa, kun poliisi sattuu paikalle nuorison polttaessa kumia eli mustaa raitaa asfalttiin luvattomasti ja yleisessä liikenteessä. “Tämä peli ei vetele!”

Samanlainen peli näyttää vallinneen myös tämänpäivän juhannusliikenteessä, kun toisilla on kuvitteellinen kiire jonnekin ja kun sitten “mopo karkaa käsistä” ja kolhitaan muita autoja. Siihen ne kiireet loppuvat, juhannussauna saa odottaa aivan samalla kun auton kyydissä olijat hinuria. Onko se sen arvoista? Tuskinpa vaan, mutta kun kuski sattuu olemaan sillä pelipäällä, että pitää ehtiä jonon kärkeen, kun toiset maleksivat. Miten ehtisikään perille, jos aavistuksen kaasujalkaa helpottaisi. Varmempaa ainakin olisi. Ja säästyisi ajoneuvokin korjauksilta.

Kansainvälisessä politiikassa pelataan myös ja siitä ovat osoituksena muunmuassa Trump ja Pohjois-Korean Kim. Jäbät pelaavat korkeimmalla vaaravyöhykkeellä peliä, joka ei tule kummankaan kohdalla päättymään hyvin. Donald – ressukka koetti siistiä jälkiään tekemällä äkkipäätöksen olla hajoittamassa perheitä. Jäi muka odottamaan kiitosta, mutta tuolla pelillä ei sitä varmasti saanut, eikä tule saamaankaan. Trumpin peli olisi pitänyt viheltää poikki jo heti alkuunsa, on se jäbä niin paljon sekoittanut maailmanrauhaa, että saisivat teljetä hänet sinne omaan kotilinnoitukseensa pelaamaan Unoa. Siinä hänellä olisi tekemistä yllinkyllin.

Kim koetti kepillä jäätä halutessaan pelata itsensä ja valtionsa suosioon ensin talviolympialaisten aikaan ja nyt sitten “huippuneuvottelujen” osalta, missä lupasi, etteivät pojat hänen valtakunnassaan enää saa koskaan leikkiä ydinaseilla. Onneksi se peli loppui vai loppuiko sittenkään? Onkohan joku tuomariksi siihen peliin, mitä nämä kaksi, Kim ja Trump pelasivat ja pelaavat edelleen.

Jos joku on pelipäällä, niin ainakin Erdogan Turkissa, jonka peli on jatkunut jo 16 vuotta, eikä loppua näy. Jos et hymyile, joudut linnaan, näkyy olevan pelin henki.

Lopuksi vielä jalkapalloon. Kyläreissullani Kouvolaan viime viikonvaihteessa isäntä oli niin vihkiytynyt pesäpalloon, että osasi joukkueitten pelaajien nimetkin ulkoa, mutta siitä huolimatta katsoi toisella silmällä jalkapalloa ja siitäkin teki tyhjentävää selvitystä miulle.

Miehän en itse ole pelannut muuten kuin ihan huvikseen ja lasten kanssa silloin työssäollessani tai nyt lastenlasten kanssa Mikkelissä, mutta kova lajihan se on huipputasolla.

Joskus olen syrjäkorvalla seurannut keskusteluja siitä, mikä joukkue on eniten pelipäällä ja millä taktiikalla parhaiten pärjää. Ihan huvittaa. Sitten, kun mie olen yhtynyt siihen keskusteluun ja heittänyt ajatuksen: “Mitä niistä taktiikoista, kunhan vain tekee yhden maalin enemmän kuin vastustaja, ei siihen muuta tarvita. Tuli se maali sitten millä tavalla tahansa”, keskustelu vaimenee ja vaihtuu aivan muuksi. Olenko ollut ilonpilaaja? Ehkä, ehkä en.

Miksikä ne pelit siitä muuttuvat väiteltiin sitten vaikka kuinka, kun ei itse olla pelaamassa. Eikä se sitä tarkoita, ettenkö olisi pelipäällä, sillä miehän olen aina. Voitti tai hävisi, ei siihen maailma kaadu. Pääasia, että tekee parhaansa, mihin se sitten riittää, urheilussa se on selvää kilpailun tai ottelun päätyttyä.

Politiikassa kun ollaan pelipäällä, niin siinä ei ole loppua, kun aina joku tulee sorkkimaan ja härnäämään. Kovat pelimiehet vallan huipulla eivät siitä pelistä ole kuitenkaan millänsäkään. Nähtiinhän se jo aiemmin Lipposen, Sorsan, Koiviston, Kekkosen, Paasikiven ja ketä niitä lieneekään, osalta. Nämä pojat kun olivat pelipäällä, niin ei siitä ottanut selvää Erkkikään, paitsi sokea-Reetta, jolla oli kaikki muut aistit huipussaan ja tajusi kaiken aikaa, mitä peliä pojat pelaavat ja pisti heidät ruotuun.

Pelataan, mutta reilusti. Harkimon ja Pave Väyrysen peli on kaikkea muuta kuin reilua ja rehtiä, mutta omapahan on pelinsä. Joku tulee kuitenkin ja kun viheltää pelin poikki, niin tulee suru puseroon ja loputkin pelimerkit häviävät, vaikka kuinka olisi pelipäällä.

Iloista, aurinkoista ja lämmintä Juhannusta kaikille ja pelataan reilua!

Jätä kommentti

*