TE-toimistot sekoilevat nuorten asioissa

Jatkuvasti saadaan lehdistä lukea mitä eriskummallisimpia ratkaisuja nuorten työllistämiseen liittyvien tapausten käsittelyssä.

Kuinka se on mahdollista? Samat ohjeet kaikkialla, yksiselitteisiä, mutta siitä huolimatta joku aina keksii aivan omasta päästään vaihtoehtoisen ratkaisun ja josta nuoret sen toimiston asiakkaina ihmettelevät ihmettelemästä päästyään.

Aivan kuin tietentahtoen halutaan tehdä kiusaa tai sitten TE-toimiston työntekijät ovat äärettömän epävarmoja päätöksiä tehdessään, että aivan hätävarjelun liioittelu tulee mieleen.

Ei tuo ole tätä päivää!

Jopa Opetushallitus on puuttunut asiaan, tosin sielläkin vain toivotaan selkeitä sääntöjä. Toivomus on täysin turhaa, sillä TE-toimisto on täynnä itsepäisiä ja epävarmoja työntekijöitä, jotka eivät yksinkertaisesti uskalla päättää nuoren henkilön edun mukaisesti, vaan kaikenmaailman pykäliin vedoten päätös on aivan muuta.

Tämänpäiväisessä Hesarissa sivulla A 12 käsiteltiin Lasse Huotarin tapausta. Yksi puhuu yhtä, toinen toista, eivät ole ilmeisesti kavereita keskenään, kun eivät malta kuunnella tai kysyä viisaammilta. Ja Lasse kärsii siinä välissä.

Aivan käsittämätöntä! Suorastaan naurettavaa, niin naurettavaa, ettei sanotuksi saa.

Mitä tekee tuollaisella TE-toimistolla ja sen työntekijöillä, jos eivät osaa tehdä selkeitä päätöksiä, vaan peloissaan vetäytyvät pykäläviidakon turviin ja sieltäkäsin sitten koettavat hädissään perustella, miksi päätös on aivan erilainen kuin mitä olisi pitänyt olla tai miksi Lasse Huotari sen kuvitteli olevan. Kun kerran oli jo väläytelty oikeaa päätöstä, niin lopullinen olikin aivan muuta!

Ei ihme, että suuri osa nuorisosta ei halua kapulaksi TE-toimiston rattaisiin, vaan haluavat elää jouten tai innokkaimmat työllistävät itsensä ilman jonninjoutavan TE-toimiston apua. Haittaahan tuollaisista kaikenmaailman tulkinnoista on, sehän on selvää. Asiat eivät rullaa, päätöksiä saa odottaa ja lopputulos voi olla aivan mitä tahansa riippumatta asiasta.

Kuitenkin sitten työ- ja elinkeinoministeriön Timo Meling on asiassa yhtämieltä siitä, “ettei ulkomaan matkoja rajoiteta, kunhan hakija on työmarkkinoiden käytettävissä”.

Kuitenkin TE-toimisto tulkitsee asiat omalla tavallaan, kun eivät uskalla tehdä myönteistä ratkaisua Lasse Huotarin tapauksessa.

Systeemi pitää korjata ehdottomasti ja jättää kaikki tulkintamahdollisuudet pois. Vain yksiselitteinen ratkaisu nuorten ja tässä tapauksessa Lasse Huotarin hyväksi. Vaihtoehtoja ei saa olla, niillä ei ratkaista yhtään mitään.

Nyt vauhtia töppösiin ja järkeä päätöksiin. Asiat pitää saada rullaamaan. Jos TE-toimisto ei kehoituksista huolimatta pysty hoitamaan tehtäväänsä, vaan tulkitsee ja tulkitsee ja tulkitsee asioita, niin sellaisen toimiston on syytä laittaa lappu luukulle.

Kommentit

  • Tessulandia

    Taitaa olla nuoret meitä viisaamoia eikä anan kusettaa itseään joka käänteessä HYVÄ nuoret!

  • Hannu Musakka

    Valitettavasti se ei aina onnistu, kuten tässäkin tapauksessa. Vasta pitkän prosessin jälkeen. Toivottavasti tulevaisuus on valoisampi näissä työllistämisasioissa, jotka pitäisi olla aivan itsestäänselvyyksiä ilman tulkintoja.

Jätä kommentti

*