Telluksen sietokyvyn rajat?

Päästöt ovat kova sana! Niin kova, ettei siitä kukaan selviä. Jopa hernekeiton ystävät joutuvat kiipeliin ja päästörajoitteisiksi, saati piimän juojat.

Leikki leikkinä. Tosiasia on tietenkin se, että maapallon pinnalta huokuu tällä hetkellä valtavasti nokea ja kaikkea saastetta ilmakehään. Suomessa ovat takat ja uunit joutuneet tutkijoitten tulilinjalle. Ei sen vuoksi, että lämmitetäänkö niitä vaiko ei, vaan sen vuoksi, käytetäänkö kuivia puita.

Kostea puu palaessaan muodostaa nokipölyä, mikä sitten aiheuttaa kuormitusta hengitysilmassa ja maapallon lämpötilassa omansa verran. Pohjoismaisittain Suomen päästöt oheiselta osin ovatkin selkeästi korkeampia kuin mitä Ruotsissa ja Norjassa.

No, tarkastellaanpa hieman asiaa: Suomalaiset ovat kautta aikain eläneet metsästä. Talven tullen on tehty tulet nuotiolle tai saatu pirtti lämpimäksi asua ja oleskella. Peseytymiseen sauna on osoittautunut parhaimmaksi tavaksi. Mitenkäs sitten esimerkiksi Norjassa? Siellähän on tulisijoja, mutta vähemmän puuta poltettavaksi. Siellä pelataan öljyllä. Saunojahan on hyvin harvassa, suomalaisten vieminä, tuskin muuten kovinkaan montaa.

Väkiluvut ovat hyvin lähellä toisiaan, reilut 5 miljoonaa invoonaria eli asukasta.

Onko tämä suomalaisten takan ja saunan lämmitys puulla sitten kaiken pahan alku ja juuri. Tuskinpa vaan. Valtaosa polttopuista on kuivia. Mistä sitten johtuu, että suomalaisten päästöt ovat reilusti korkeampia kuin Ruotsissa ja Norjassa?

Teollisuus on yksi suurin tekijä, vaikka tehtaat parhaansa mukaan varustavat järjestelmiään hyvinkin saasteettomiksi, mutta siitä huolimatta. Autokannan sanotaan olevan Suomessa iäkästä eli vanhaa. Ei se ikä ratkaise päästöjen määrää, vaan se raja, joka autoille on asetettu. Katsastuksessahan tuokin asia mitataan hyvin tarkasti ja jos se raja vedetään tiukemmalle, silloin autojen moottoritkin on kunnostettava niitä arvoja vastaaviksi. Ei se sen vaikeampaa ole.

Mikä sitten on muu tekijä Suomen päästöarvoihin? Ihmiset. Suomalaisia on nyt paljon enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta …
… niin on maailmassa kaikkialla. Aamusta kirjoittelin muuan juttuun, että kun ihmisiä on valtavasti enemmän kuin koskaan eli lähes 8 miljardia, niin sehän se on suurin tekijä päästöihin. Valtava määrä ihmisiä hengittää happea ja päästää hiilidioksidia uloshengitettäessä. Niinhän se menee.

Puulämmitteisten tulisijojen määrä ei ole samassa suhteessa lisääntynyt. Ihminen on vain niin kova sikiämään, että se rasittaa. Muuan tiedemies, Kari Enqvist, puoliltapäivin heittikin saman ajatuksen kuin mie aamupäivällä. Ihmisiä on mitä ilmeisimmin liikaa ja siitä johtuen luonto reagoi hyvin voimakkaasti. Tietenkin lisättynä se, että ihminen sitten omalla toiminnallaan, autoilla, teollisuudella, yms. rasittaa lisää.

Onhan tuo itsestään selvää, että 8 miljardia ihmistä huokuu valtavasti ja niin paljon, että jäätikötkin ovat alkaneet sulaa. Eihän tässä mitään ihmeellistä ole. Jää sulaa, kun lämpötila nousee. Niinhän se on tehnyt ennenkin. Maapallon väkimäärä on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja kun hengitysilma on ollut vakio, niin siitä se suurin lämpötilan nousu on syntynyt.

Suomalaisia ei käy syyttäminen saunojen lämmittämisestä sen paremmin kuin muittenkaan tulisijojen, kunhan muistetaan käyttää kuivaa puuta. Puu lahotessaan metsissä aiheuttaa omaa lämpötilankasvuaan, joten sekin on syytä muistaa.

Kokonaisuutta ajatellen suomalaisten päästöt koko maapallon päästöjen rinnalla ovat kuin itikan oksennus Atlantin valtamereen, enkä suinkaan nyt tarkoita pohojalaasta itikkaa, vaan sitä korvanjuuressa inisevää verenimijää.

Roskaaminen on valtava ongelma, kun meretkin ovat täynnä muovirojua. Mistähän ne sinne joutuvat? Eihän ihminen niitä mereen heitä vai? Kun kaikkialle Suomessa saadaan jätteitten lajittelu todella toimimaan ja kun jokainen suomalainen huolehtii vain omat roskansa ja jätteensä asianomaisiin astioihin, niin ei tässäkään asiassa muuta tarvitse tehdä. JOKAINEN OMANSA, EIKÄ MUUTA!

EI OLE PALJON VAADITTU, vai mitä? Mutta mikä ihme kansalaisia vaivaa, kun eivät jaksa omia karkki- ym. papereitaan kantaa lähimpään roskikseen!? Miksi ei jakseta?

Onko suomalaisistakin tullut todella niin laiskoja ja heikkoja? Siltä näyttää. Vanhemmat eivät vaadi jälkikasvultaan tapoja, vaan eletään kuin siat vatukossa ja mätetään roskaa luontoon ja kaikkialle.

Tämä roskaaminen on yhtä vakava asia kuin päästötkin! Se on jokaisen viimeinkin painettava kalloonsa ja syvälle ja tiukasti. Olkoonpa vaikka kuinka pieni se itikan oksennus valtameressä, niin aikansa kun tekee sitä, niin eipä paljon mereen eikä järviin tee mieli uimaan ”itikan oksennusten seassa!”

Siis: lämmitetään tupaa ja saunaa kuten ennenkin ja kuivilla puilla. Edellispäivänä jo liiteristä sisään, ei muuta tarvita. Ja kun kukin huolehtii vain omat roskansa sekä pitää autonsa kunnossa, siitä lähtee puhtaampi elämä rullaamaan. Tähän saakka on vielä Suomessa pärjätty ilman happinaamareita ja kasvosuojia, mutta ei aikaakaan, kun nuo Kiinan saasteet samassa ilmakehässä suotuisien tuulien myötä siirtyvät länteen tai itään ja saavuttavat myös Suomen.

On aika herätä Suomessakin, hitaammat maat seuraavat perässä, kun kyllästyvät huonoon hengitysilmaan ja ennenkuin on liian myöhäistä.

Suomessa ei vielä ole liikakansoitusta, metsiin mahtuu, mutta ehkä kannattaa harkita yllytyksistä huolimatta miettimään lapsilukumäärää tosissaan. Niin se vain on. Tosin 5-miljoonainen kansa vaikka tuplaantuisi, niin ”pieniä on silakat joulukaloina”, jos vertaa suuriin maailmanvaltioihin Kiinaan, Intiaan, Venäjään, Afrikan maihin ja lännen lokareihin merten takana.

Mikähän olisi ratkaisu ja mitä kaikkea maapallo todellakin kestää? Siinäpä sitä on puntarointia. Ja tuleeko Suomelle lisää mitaleja talviolympialaisista? :) (pieni kevennys vakavan asian lopuksi)

Jätä kommentti

*