”Tuntemattoman sotilaan voitettu jatkosota”

Edellispäivän tilanne jatkui vielä seuraavana päivänä ja tässä on ”Tuntemattoman sotilaan voitettu jatkosota”, olkaa hyvät.

Aamu koitti. Aterioinnin jälkeen koottiin varusteet. Purettiin teltat ja kasattiin kaminat. Tehtiin lähtöä. Jaatista korpesi vieläkin eilinen ”hävitty sota”.
– Jos mää tapaan ne jääkärit, niin kosto on suloinen. Miten ne onnistuivatkin voittamaan? Lienevät herrat sen järjestäneet ennakkoon. Tietenkin se tapahtui niin. Varokaahan jos nähdään, niin …

Jaatinen oli vielä sotatunnelmissa. Häviö kismitti sen verran. Totinen sotilas kun oli. Ajatus keskeytyi.

– VALMISTAUTUKAA LÄHTÖÖN!

Kersantti E.R. komensi.
– Tuossa muutaman kilometrin päässä pysähdymme. Harjoituksen johtaja pitää siellä vielä yhteenvedon sotaharjoituksesta.

Lähdettiin ajamaan kohti Kouvolaa. Matka eteni nyt normaalia vauhtia. Sotilaspyöriä kun ei tahdo saada vauhtiin mitenkään. Lähestyttiin ilmeisesti sovittua paikkaa ja pysähdyttiin pitämään taukoa.

Silloin joku huomasi.
– Hei, tuolla on valtavasti pyöriä, ettei vaan olisi ”vihollisten”!?
– Mitä, missä? innostui Jaatinen. – Nyt jos koskaan. Lähdetään katsomaan, päästetään kumit tyhjiksi. Kiusa se on pienikin kiusa.
– Ei se riitä, sanoi joku. – Niillä on pumput.
– Niitä ne on, vihollisen pyöriä, nyt iski tuholainen. Ja ainakin sata pyörää sabotoidaan! naurahti Jaatinen, vilkaisi sivulleen ja lähti viimeiseen iskuun.
– Tämä jatkosota voitetaan! sanoi Kemppinen.

Kersantti vain myhäili, eikä tehnyt elettäkään estääkseen. Ajatteli ilmeisesti samoin, ettei sotaharjoitus mennyt aivan niinkuin oli itse ajatellut. Katseli vain muualle.

Päästyään pyörien lähelle, kumit alkoivat tyhjetä. Metsästä alkoi kuulua vain rapinaa, kun venttiilit lensivät sinne jonnekin.
Jaatinen ei sitä tehnyt, vaan hän keräsi venttiilit taskuun sotamuistoiksi ja kauppatavaraksi siviiliin. Ajatteli vielä, että saattavat löytää ja sen vuoksi tasku olisi paras piilo..

Sata pyörää ja lähes kaikista ilmat pihalla ja venttiilit ties missä.
– No niin, lähdetään! kuului kersantin ääni. – Vähän matkan päässä on se virallisen tauon paikka.

Matka käynnistyi. Samassa tien viereltä mäen harjalta alkoi yhtäkkiä lennellä kiviä, suurimmat nyrkin kokoisia. Vihollisen pyörävartio oli ilmeisesti havainnut viimeisen tihutyön ja päättivät ratkaista sodan omalla tavallaan. Suututtaahan tuollainen nyt ketä tahansa. Pahkajärveltä Haminaan on aikamoinen matka tyhjillä kumeille.
Kersanttimme havaitsi tilanteen niin vaaralliseksi, että oli puututtava siihen.
– Kivien heitto loppuu nyt! karjaisi. Se tehosi.

Saavuttiin sovitulle paikalle. Majuri tuli myös. Hänen tehtävänään oli pitää loppuyhteenveto. Sen hän pitikin, mutta suurin huomio kohdistui pyörien sabotointiin. Tottakai hänelle oli jo viestitetty viimeinen tilanne.
– ASENTO, KATSE OIKEAAN PÄIN, LEPO! Sotatilanne on nyt ohi. Asia olisi muutoin päättynyt hyvin, mutta jääkäripataljoonan pyöriin kohdistunut ilkivalta oli liikaa. Ketkä ovat tyhjentäneet kumit?! Ketkä ovat hävittäneet venttiilit?!

Porukassamme ei tapahtunut pienintäkään liikettä. Kukaan ei aivankuin tietäisi mitään koko tapahtumasta. Majuri oli suutuksissaan. Ei ehkä niinkään venttiileistä, vaan siitä, että vastapuoli oli vielä ehtinyt iskeä viimeisen niitin. Se varmasti häntä kismitti. Kuten arvoon kuului, oli oltava äkäinen.
– Haluan, että tekijät ilmoittautuvat ja astuvat askeleen eteenpäin!

Syvä hiljaisuus vallitsi. Kukaan ei vilkuillut sivuilleen. Seisoivat jähmettyneinä kuin suolapatsaat. Pyöriinsä nojaten. Ilmekään ei värähtänyt.
Majuri korotti ääntään:
– On todella raukkamaista vahingoittaa pyöriä, vaikka sota on varsinaisesti jo ohi. Olette samalla vahingoittaneet valtion omaisuutta.

Eihän tuo majurin sanailu ihan pitänyt paikkaansa. Hävinneitten kosto oli vain sattunut ”sodan voittajaan” eikä sellaista voinut antaa anteeksi eikä sivuuttaa ihan kevyesti. Kukaan ei astunut rivin eteen. Jaatisella oli taskussaan useita kymmeniä venttiileitä. Seisoi pokkana, niinkuin muutkin.

– Asia selvitetään. Tilanne on ohi ja voitte jatkaa matkaanne Kouvolaan.

Venttiileitten poisto ei ollut kuitenkaan ihan pikku juttu, sillä vihollisen sotilailla olisi ollut pyörämarssi Haminaan, eikä varmasti huoltoporukalla ollut sellaista määrää varaventtiileitä mukanaan. Kenties muutama, mutta että ainakin 100 pyörää oli ilman. Sinne jäivät miettimään. No, se oli heidän asiansa. Ehkä hakivat autolla porukat pois tai toivat venttiileitä lisää.

Tämä jatkosota oli lopulta voitettu. Siltä ainakin tuntui kaikkien mielestä. Kersanttimme oli kuin ei olisi koskaan kuullutkaan koko asiasta. Joukko-osastojen välillä on ja oli silloinkin jotain kisailua paremmuudesta.

Tämä viimeisin tapahtuma muistettaisiin kauan, kenties koko loppuiän. Suuruusluokassaan varmaan ”rauhanajan” noloimpia tappioita!

Saattoihan joukko-osastojen henkilöstönkin välillä olla jotain pientä kisailua ja tämä saattoi mennä sen piikkiin.
Kylläpä naurua riitti komppaniassa, kun Jaatinen tyhjensi tuvassa taskunsa.
– Paljonko maksatte venttiileistä, sotasaalis on kaupan, julisti Jaatinen.

Jokunen venttiili vaihtoikin omistajaa, loput menivät sotasaaliina Tampereelle.

Voittaa ja hävitä voi monella tapaa rauhanajan sotaharjoituksissa ja tässä oli yksi. Tositapaus kaikkineen. Vain Jaatisen nimi on muutettu, tapahtumankulkua ei. Tällaista se on poikien kesken siellä jossain.

Jätä kommentti

*