Urheiluako on monenlaista

Mitä tarkoittaakaan sana URHEILU? Ensisijaisesti se tuntuu viittaavan kilpailuihin tähtäävään toimintaa. Lajeja on vaikka kuinka. Mitenkäs sitten shakki, onko se urheilua? Entäpä sitten Napajäätikön ylitys tai hengenvaaralliset base-hypyt tv-torneista ym.? Eikös nekin ole fyysisiä toimintoja, joissa vaaditaan äärimmäistä kuntoa?!

Jotkut toteuttavat unelmiaan urheilemalla henkensä kaupalla, kuten sanonta kuuluu. Ollaan urheita, rohkeita, voimakkaita, mitä kaikkea tuo sana Urhea, urheilija, sitten tarkoittaakaan.

Kaikissa asioissa ei kilpailla toisiaan vastaan, vaan omaksi ilokseen. Halutaan rikkoa omia rajoja, otetaan tietentahtoen riskejä, kuten esimerkiksi vuorikiipeilyssä, Pohjoisnavan tai Antarktiksen valloituksessa. Luotetaan omiin kykyihin ja voimiin sokeasti tiettömien taipaleitten takana tietäen jo lähtiessä, miten retki voi päättyä.

Mielestäni tuo ei ole urheilua, vaan tarkoitushakuista kuolemaa uhmaavaa toimintaa, jonkun mielestä tutkimusmatkailua. Kuinka kävikään sille ranskalaisnaiselle, joka halusi lähteä valtaamaan Pohjoisnapaa ja ylittämään avomerta Barentsinmeren poikki Napajäätiköille olemattoman pienellä kanootilla. Hävisi sen taistelun, kenties, kun ei ole kuulunut mitään. Luotti sokeasti itseensä, mutta luonnonvoimille ei voinut mitään.

Entäs sitten ne aiemmat retkikunnat, jotka paleltuivat toinen toisensa perästä retkillään. Onko se urheilua? Miun mielestäni ei, mutta joku voi olla toista mieltä.

Urheilu tarkoittanee kilpailua, joka käydään joko joukkueina tai yksilöinä valvotuissa olosuhteissa. Toki siihen liittyy harjoittelua, joka käydään aivan muualla, mutta tuo kilpailutilanne on toinen juttu. Siinä mitataan ihmisen paremmuutta toisiin.

Hän, joka rakastaa elämää, ei tietoisesti halua ottaa sellaisia riskejä, joissa on vaarana menettää henkensä.

Urheilu on siis vain kisailua keskenään. Entäpä sitten agility eli koirien taitokilpailut? Koirille se on leikkiä parhaasta päästä, ohjaajilta ei vaadita fyysisiä ponnisteluja.

Nyrkkeilykin on urheilua, entäpä ne tappelulajit, UFC ja mitä niitä nyt sitten lieneekään eli lajit, joilla pyritään vahingoittamaan vastustajaa, niin että veri lentää ja kasvot ovat turvoksissa. Sekö on todella urheilua? Ei ainakaan parhaimmasta päästä, vaan pelkkää isonrahan viihdettä ja siitä ollaan valmiita maksamaan. Entäpä jos se nyrkki joskus sattuu pimeässä vahingossa omaan otsaan tai nenärustoon, mitenkäs sitten? Ai niin, kun siitä ei makseta, niin eihän se voi olla urheilua. Se on aivan jotain muuta rikollista toimintaa, mielestäni.

Urheilulle on vaikeaa siten vetää rajaa, kun voi olla fyysisiä lajeja tai henkisiä, jotka laitetaan sitten paremmuusjärjestykseen mielipidemittauksilla tai tuomareitten näkemysten avulla.

Tulosurheilu, missä tulokset mitataan kellolla, mittanauhalla, pisteinä tai maaleina (esim. pallopelit) ja joihin ei vaikuta kenenkään tuomarin antipatiat tai sympatiat, on rehellisintä urheilua. Sen sijaan voimistelu, taitoluistelu, mäkihyppy, uimahypyt jne. ovat fyysisiltä suorituksiltaan urheilua, mutta kun tuomarit näkevät asiat niin eri tavalla ja joku ei periaatteessa hyväksy tiettyjä suorituksia, niin silloin on mahdollista, etteivät parhaat voitakaan, ainakaan teoriassa. Sekin on syytä ottaa huomioon, vaikka lajit olisivat kuinka urheilullisia ja fyysistä kuntoa vaativia. Samahan se on rinnakkaisalueella esim. kirjallisuudessa, laulamisessa jne. missä jonkun mielipide ratkaisee. Esimerkiksi otan tähän Finlandia-palkinto, jonka valitsee yksi julkisuuden henkilö oman henkilökohtaisen mielipiteensä perusteella ja se on todellakin väärin. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta, jolloin paras ei tulekaan valituksi.

Pitäisikö sittenkin rajata urheilusta pois sellaiset lajit, joihin voidaan vaikuttaa mielipiteillä? No, kilpaurheilu on oma lajinsa ja kaikki muu liikunta omansa, eikä kaikki liikunta ole kilpailua toisia, vaan itseään vastaan.

Voittaa itsensä? Parantaa aikaa jossain suorituksessa, jaksaa kävellä tai pyöräillä pidemmälle, kuten esimerkiksi se muuan pariskunta, joka ajoi Amerikan poikki n. 100 km päivässä muutaman kuukauden aikana. Onko se urheilua vai liikuntaa?

Pieni kevennys lopuksi: Etelä-Karjalassa aikanaan juostiin maakuntalehden nimikkokilpailua, Etelä-Saimaan piikkiä, pituudeltaan 25 km ratajuoksuna. Aina seuraavasta mutkasta vasemmalle, voiko sen tympeämpää kisaa olla, kun 71,5 kierrosta pienellä alueella 350 m pituisella radalla, kuten kerran Simpeleellä. No, kun ei ajatellut, ei se niin ikävä ollut. Kaikki loppuun juosseet saivat Etelä-Saimaan vuosikerran siinä vaiheessa.
Niin, muuan edesmennyt lappeenrantalainen maratoonari, kansallista tasoa, juoksi aina vähän pää vinossa ja kun veti ilmaa sisään, näytti hymyilevän. Eihän se hymy ollut, mutta siltä se näytti. Paikalliset iäkkäämmät katsojat seurasivat tapahtumaa ja kun halusivat kannustaa juoksijaa, yksi huusi: ”Elä poika hymyile, anna mennä vaan!” Arvata saattaa, mitä juoksija ajatteli, kun veti kuin viimeistä päivää ja ihan tosissaan.

Toinen kevennys Helsingistä Suomi-Ruotsi – yleisurheilumaaottelusta 1970- luvulla. Oli alkamassa 400 m juoksu ja mukana valtakunnan ykkösmies – Ossi Karttunen. Kun juoksijat olivat asettumassa telineisiin, katsomosta kuului alkoholihöyryinen kannustus: ”Ossi, näytä niille närhenmunat!” No, Ossi näytti radalla sen, mistä hänet oli tehty ja voitti kisan, ne jäi näyttämättä. Niin muistan.

Ei muuta kuin rintarottingilla päin uusia haasteita niin, että henki säilyy.

Jätä kommentti

*