Urheiluväkivalta -urheilua vai viihdettä?

Kautta aikain on tapeltu ja ilman sääntöjä tai tulkintoja. On käyty toistensa kimppuun, heikommilta viety rahat ja terveys, useasti jopa henki. Entisen lännenfilmit olivat täynnä tappamista ja voittajat olivat sankareita. Sieltäkö saa alkunsa nyt monissa kamppailulajeissa nähtävät tappelunnujakat. Jääkiekko etunenässä. Sankareitako syntyy vain tappelemalla?

Kuuluuko valmentajien ja muitten sanomattomiin sääntöihin, että ”lyö takaisin tai tee hakkelusta”, kun kaukaloista ei lopu nujakat vai kääntävätkö katseensa muualle? Miten siihen lajiin hakeutuvatkin niin heikkohermoiset ihmiset, että heti ollaan kostamassa, heittämässä hanskat jäähän ja paljain nyrkin. Jenkeissä vielä tuomarit katsovat vierestä ja ilmeisesti jakavat pisteitä, joku ottaa kuviakin. Suomessa sentään tai viimeksi Ruotsissa, missä Ilari Melart sai vajaan tunnin jäähyä ja kolmen ottelun pelikiellon ryntäämisestä ja tappelusta.

Eikö jääkiekkoilijan tärkein tehtävä ole tehdä maaleja, eikä suinkaan tehdä oman joukkueen pelisuoritusta vaikeammaksi alivoimatilanteissa? Harvoin on otteluja voitettu jäähyilemällä ja alivoimapelillä.

Kuuluuko jääkiekkoliiton sääntöihin, että puolustaa saa vaikka voimakeinoin, kun eivät saa näitä tappelijoita kuriin? Ei tuo ole jääkiekon perusolemusta, että vahingoittamistarkoituksessa käydään päälle ja hakataan. Eikös jääkiekko-ottelussa muut arvot ole tärkeämpiä? Mitä vähemmillä jäähyillä joukkue suoriutuu, sen suurempi todennäköisyys on voittaa ottelu. Jos ei eväät riitä pelaajilla reiluun peliin, sellaisilla ei ole mitään asiaa kaukaloon. Poispotkittava vain joukkueista. Ei muutaman ottelun pelikiellolla tai muutaman tonni sakoilla ole mitään merkitystä. Jos kausi katkaistaisiinkin sillä hetkellä, kun tällaisia tahallisia pahoinpitelytilanteita syntyy, sopimus katkolle ja kausi pakettiin. Alkaa ottelut siistiytyä ja sen jälkeen todella pelataan voitosta, eikä vain jäähyminuuteista.

Toinen väkivallan ilmentymä on UFC – ammattitappelijoitten matsit. Lyödään kuin vierasta sikaa, veri lentää, katsojat nauttivat, vaikka vastustajalta menisi henki. Tämä jos mikä on sairasta, eikä kuulu urheilun piiriin. Nyrkkeily on lähellä sitä, mutta siinä lajissa säännöt ovat paljon tiukemmat. No, nenä vinossa ja pää nykii sivulle, eikä kuulemma ”mitään ole uralta jäänyt haittoja”, kuten eräs takavuosien nyrkkeilijä kertoi. ”En mä mitään ole huomannu”, ja pää nyki koko ajan aivan kuin väistelisi jatkuvia iskuja, vaikkei ketään ollut lähelläkään. Liekö ne kuuluisat pikku-ukot käymässä päälle?

Onko maailma mennyt siihen, että vain veri ja ruhjeet saavat kansan viihtymään katsomoissa? Eikä vain tulokset esimerkiksi koripallosta tai hiihtokisoista yleisurheilulajit myös huomioiden.

Kontaktilajien kirjo on runsas: Paini, nyrkkeily, itämaiset itsepuolustuslajit, jääkiekko, jopa jalkapallokin. Viimemainitussa vähemmissä määrin, kun maila eli sapeli puuttuu. Valtaosassa säännöt ovat todella tiukat ja tuomarit ajantasalla. Vapaaottelu ei kuulu olympialajeihin, tuskin koskaan sinne pääseekään. Ei siinä ole mitään katsomista. Suljettu kammio olisi parempi paikka tuollaiselle lajille.

KalPa – karjalaista syntyperää oleva joukkue Sortavalasta ”Sortavalan Pallo”, on tämän vuoden tilastojen valossa kasvamassa aikusten joukkueeksi. Viime vuoden jälkeen joukkue jäi vähän rammaksi, mutta vielä Sami Kapanen kaivaa sieltä sellaiset tekijät, että sarjapaikka komistuu. Kunhan vielä unohtaisivat turhat nujakoinnit ja muistaisivat, että maila on laukaisuja varten, eikä mihinkään muuhun. Jäähyt olemattomiin ja uusia kuvioita, sellaisia, joita muut eivät vielä ole nähneet. Silloin kasvaa ”Sortavalan Pallon” joukkue uusiin mittoihin ja taitokiekolla sarjapaikka paranee vaikka kuinka.

Onko tuo kaukaloväkivalta tai UFC-ottelujen veriset säännöt välttämättömiä? Liekö kaikki mielikuvitukselliset videot ym. ohjanneet katsojat väkivaltaviihteen pariin? Eihän niissä käy kenellekään mitään. Nousevat ylös ja jatkavat tappelua, vähän vain silittävät vaatteitaan, lakki päähän ja uudelleen kiinni. Tuohan ei ole oikeaa, mutta sieltäkö ne ihmiset sen sairaalloisen kiinnostuksensa tappelulajeihin ja jääkiekkoareenoille kaivavat. Todellisuus on aivan muuta. Jos pahasti hakkaa kaveria kehässä tai kaukalossa, niin pahimmillaan menee henki. Sellainenko on muka viihteellistä urheilua? Sairasta, sanon. Hyvin sairasta. En usko, että Suomessa keskimääräisesti ottaen katsojat eivät itse uskaltautuisi moisiin tappelutilanteisiin, vaan haluavat nauttia sivusta ja huutaa ja kannustaa: ”Verta kehään, verta esiin, näytä sille, ja jos vaikka mitä!”

Kommentit

  • MMA-Fani

    No esim. tuolla UFC kehissä ottelijat ovat kaikki täysi-ikäisiä ja ihan vapaa-ehtoisesti siellä ottelevat. Äärimmäisestä lajista on vapaa-ottelussa kyse ja osaksi juuri sen takia sitä on mielenkiintoista seurata. Mikä sinä olet tuomitsemaan kun tosiaan ketään ei pakoteta ottelemaan tai katsomaan kyseisiä otteluita?

    • Hannu Musakka

      Kysehän on mielipiteestä, enkä mie tuomitse ketään, kysyin vain, onko se urheilua tappelun säännöillä. Jokainenhan voi tehdä mitä vain, vaikka osallistua hevonpaskan heittelyyn tai mihin tahansa. Kysyin vain, onko se urheilua vai viihdettä. Miullakin on oikeus mielipiteeseeni, siihen siekään et voi vaikuttaa. Mie en pidä vapaaottelua urheiluna, vaan aivan jonain muuna. Pieksekööt vaikka hengiltä toisensa, mutta ei se urheilua ole.

  • Hannu Musakka

    Vapaaottelu piti kehittää heille, jotka eivät pärjänneet sääntöjenmukaisessa nyrkkeilyssä, itämaisissa taistelulajeissa, eikä painissa. Liian tarkat säännöt noudatettaviksi on monelle liian vaikeaa ymmärtää. Nyt saavat hutkia toisiaan vaikka hengiltä. Tosin on nyrkkeilyssäkin sattunut, mutta siitä huolimatta.

  • MMA-Fani

    Vapaa-ottelussa eli englanniksi MMA (mixed martial arts) on nimenomaan kysymys siitä että otetaan toimivimmat tekniikat eri kamppailulajeista, esim. heitot judosta, lukot brassijujitsusta, potkut thai nyrkkeilystä jne. ja tuodaan ne MMA kehään/häkkiin. Moni joka on pärjännyt yhdessä kamppailulajissa erittäin hyvin ei välttämättä pärjää vaparissa koska siellä päästäkseen huipulle ei yleensä riitä vain yhden kamppailulajin hallitseminen.
    Kuvailusi lajista kertoo ettet ymmärrä siitä mitään. Tietenkin sinulla on oikeus mielipiteeseen mutta jos perehtyisit lajiin tarkemmin niin ehkä ymmärtäisit että siinä on kyse ottelijoille kovasta urheilusta ja katsojille mielenkiintosesta viihteestä.

    • Hannu Musakka

      Jos se on kamppailun päätarkoitus, että murjotaan vastustaja lähes hengiltä, niin ei mene jakeluun, olkoonpa vaikka kuinka huippukuntoisia kavereita. Ettenkö ymmärrä lajista mitään, olenhan mie harrastanut monenlaisia kamppailulajeja ja on monenvärisiä vöitäkin, mutta tuossa on kaikki kapakkatappelun piirteet: saa hakata ja potkia. No, sie voit olla tuota mieltä ja nauttia. Kenties menet kehään potkittavaksi tai hakattavaksi tai oletkin käynyt siellä ja saanut turpiisi pahemman kerran. Viihdettä tuo on ja pelkästä rahasta turpiinsaaminen on kuin katsoisi Salattua elämää. Jos ja kun sie rakastat tuon lajin katsomista, niin … tee se. Jonkinsortin masokistihan sie olet, mutta jos tunnet saavuttavasi täyden hurmoksen, niin mikäpä siinä. Urheilua se ei ole ikävä kyllä, vaan pelkkää veristä viihdettä. Sitä on arkielämässäkin jo aivan riittävästi, joten miun puolestani voit nauttia vaikka kuinka. Kenties vielä itse kotonakin harrastat sitä perheesi kanssa, et vain ole päässyt otsikoihin. Uhallaanhan mie siuta ärsytän, olet niin fanaattinen, ettet näe mitään muuta, etkä pidä mistään muusta kuin veren näkemisestä ja ruhjotuista kasvoista. Taidat ollakin teurastaja ja pihvimiehiä paljailla nyrkeillä. Etkä hyväksy sitäkään, että joku uskaltaa olla kanssasi eri mieltä. Mie nimellä ja sie nimimerkin suojassa. Sieltähän se on hyvä laukoa vaikka mitä, ressukathan sitä harrastavat. Sen olen huomannut.

  • MMA-Fani

    Osoitat oman tasosi menemällä henkilökohtaisuuksiin. Minähän vain kritisoin asiallisesti mielipiteesi perusteluja ja kirjoitin jo edellisessä kommentissani että kyllä sinullakin tietysti on oikeus mielipiteeseen. Sinulla kommenttini meni sitten jostain syystä kovasti tunteisiin joten ehkä parempi että jätän keskustelun tähän.

    • Hannu Musakka

      Kenties sattuikin kipeään paikkaan, kun heittelin herjaa. Oikeastaan voidaan todeta, että kumpikin ymmärtää omalla tavallaan vapaaottelun keskeisimmän olemuksen. Periaatteessahan se on voitto tavalla tai toisella.
      Olenhan miekin otellut, mutta niissä lajeissa ei pyritäkään vahingoittamaan vastustajaa, vaan käyttämään hänen liikkeitään hyväkseen, kuten esim. tasapainoa, liiketta jne. Sovitaan niin, että sie katsot ja mie en. Tosin ei miulla ole telkkariakaan, mutta on muita, mistä voisin. Ei tule katsottua.
      Jos tästä kirjoittelusta siulle jäi paha maku suuhun, niin pyydän anteeksi. Ei se suinkaan ollut tarkoitukseni, tuli vain kiihdyttää keskustelua. Tähän on hyvä lopettaa. Jos joskus kirjoitat tänne blogeihin vastauksia, nimen käyttö olisi suotavaa, sillä kuten sanoin, nimimerkin suojassa on hyvä päästellä vaikka mitä. Olkoon, kyllä mie tällaisen kestän, olenhan jo iso poika, liikunnanohjaaja ja eläkkeellä ja kamppailulajien pitkäaikainen harrastaja ja hivenen kilpaillutkin. Koeta kestää, maailma on joskus kova, mutta mie annan siulle periksi, enkä ala väittelemään, enkä tappelemaan asioista, jotka eivät miuta kiinnosta kuitenkaan.

Jätä kommentti

*