Urheiluvalmennusko välineurheilua?

Kaikki urheiluvalmennus perustuu fyysiseen eli ruumiilliseen rasitukseen, on kyse sitten juoksusta, heitoista, hypyistä, uinnista, hiihdosta jne. Tähän listaan ei kuulu nykyisin suosion saanut välineurheilu, jossa vain kuvitellaan tekevänsä jotain. Sähköisiä viestimiä näpytellään, pelaajat istuvat tuoleissa, vain sormet liikkuvat. Kaikki kilpailu ei ole urheilua pienimmässäkään määrin. Kuitenkin niissä pyörivät suuret setelit.

Jokainen fyysinen urheilulaji tarvitsee juoksulenkkejä. Sillä laajennetaan ja parannetaan hapenottokykyä, verisuonistoa, sydäntä. On kyse vaikka telinevoimistelusta, pelkkä telineissä roikkuminen ja voimaharjoittelu ei riitä, vaan lihaksisto tarvitsee happea. Mitä paremmassa juoksukunnossa urheilija on, sitä paremmin ravinto kulkeutuu lihaksistoon ja kuona-aineet poistuvat. Lihas pystyy kehittymään samalla.

Aiemmin ei tarvittu fyysisen kunnon toteamiseksi kuin kello, jossain vaiheessa jopa herätyskello toimi tarkkuusmittarina. Se aika, mikä esim. juoksukilpailussa käytettiin, osattiin lukea siitä. Harjoitteluksi riitti saman lenkin kiertäminen myötä- tai vastapäivään. Sitten vain kellosta katsottiin, kuinka paljon meni aikaa. Joskus tehtiin hitaammalla vauhdilla ihan vain hölkäten, toisen kerran otettiin luulot pois. Siihenkään ei tarvittu mitään muuta kuin tuo herätyskello.

Ajat laitettiin muistiin ja kun seuraavalla kerralla otettiin tosissaan, niin oli helppo verrata, millä tavalla kunto oli kehittynyt. Sitten jos iski kaamea väsymys, niin pidettiin juoksuissa taukoa viikko-pari. Levättiin ihan kunnolla. Ei ollut pelkoa, että kunto romahtaa. Ja mihin olisi romahtanut, kun vuosia oli peruskuntoa rakennettu. Oli vain unohdettu se perustotuus, että keho tarvitsee lepoakin. Eihän sitä muuten kehity. On palauteltava rasitukset pois lihaksista.

Mikä olikaan sellaisen levon jälkeen tulos? Se oli huomattavasti parempi kuin yksikään niistä aiemmista. Levossa ollessaan lihaksisto lepäsi, kuona-aineet poistuivat ja kun ravintomäärä lihaksessa kasvoi, niin samalla tuloskuntokin parani.

Nykyään on kaikenlaisia mittareita ja johtoja pitkin ja poikin urheilijan selkää ja vatsaa. Mitataan vaikka mitä arvoja. Kuitenkaan niillä ei tehdä tuloksia, vaan tulokset tehdään silloin, kun keho on saanut riittävästi lepoa. Sieltä löytyy herkkyys ja tuloskunto.

Miten sitten oikeaoppisesti harjoitusviikko piti ja pitää edelleen rakentaa kestävyyslajeissa?

Porrastetusti vaikka tähän tapaan. Käytän numeroita selventämään ensin harjoituksen rasitusta:

1.viikko: 1 2 3 1 2 3 4
2.viikko: 2 3 4 2 3 4 5
3.viikko: 3 4 5 3 4 5 6
4.viikko: 1 2 3 1 2 3 4
5.viikko: 2 3 4 2 3 4 5
6.viikko: 3 4 5 3 4 5 6
7.viikko: 3 5 6 3 5 6 7
8.viikko: 2 3 4 2 3 4 5

Tässä systeemissä joka 4.viikko on aina palauttava. 7 harjoitusta kuvaa viikonpäiviä ja numeron suureneminen rasitusta. Kun sitten huomioidaan se, ettei peräkkäisinä päivinä ollut koskaan samanlaista harjoitusta. Juoksusta kun puhutaan, niin mitä pidempi lenkki, sitä rennompi vauhti. Nousujohteisesti harjoiteltuna lauantaina oli hivenen nopea, mutta sunnuntaina juostiin sitten pitkään ja hartaasti. Lopussa pieni kiritaival. Välillä on syytä ottaa yksi päivä kevyemmin eli samaa kuin viikkojenkin välillä, niin myös 4.päivä on aina palauttava. Niin myös 4.viikko.

Lappeenrannassa, missä tätä juoksu-urheilua harjoittelin, sunnuntain lenkki oli pääsääntöisesti 25-36 km, josta viimeinen 5-10 km oli kiritaivalta. Karisteltiin vähän sitä löysän vauhdin rasitusta ja oikeammin sanottuna: kun oli kunnolla suoritettu alkuveryttely, niin sitten sitä jaksoikin painella. Otettiin luulot pois.

Loppuveryttelyä ei koskaan tehty heti lenkin päälle, sillä lihaksistohan oli silloin vielä rasitustilassa. Jokainen porukastamme, meitä oli yleensä sama kolmen jengi:Pena, Teppura ja mie, teki loppuverryttelyn parin tunnin päästä eli silloin, kun lihaksisto ja elimistö oli palautunut. Silloin rauhallinen venyttely tuotti tulosta ja lenkin rasitukset olivat tipotiessään.

Mittarina oli rannekello ja silloin, kun tehtiin testijuoksu, ei siihen mitään pulsseja tarvinnut mitata, eikä askelten määrää. Kyllä sitä tiesi ottaneensa riittävästi. Kelloaika kertoi vääjäämättä, missä mennään.

Tämänpäivän valmennus on mennyt suurelta osin hakoteille. Kaikenmaailman värkeillä mitataan, onko ravinto kulutettu loppuun, kuinka monta askelta, diastoliset ja systoliset verenpaineet ja jos vaikka mitä. Aivan turhaa ja huuhaata koko juttu. Sama toistuu näköjään urheiluvalmennuksessa kuin muussakin elämässä: keskitytään laitteisiin ja jää varsinaiset asiat sivuseikoiksi.

Heittäkää nurkkaan ne värkit. Kyllä jokainen tietää ja pitää tietää, milloin on askeleita otettu ja milloin ei. Jos herää horkastaan samoilla jalansijoillaan, ei varmasti ole askeltakaan ottanut. On vain kuvitellut ottaneensa. Urheiluvalmennus ei ole nykyäänkään sen vaikeampaa kuin 30-40 vuotta sitten. Kilometrejä eri vauhdinjaolla porrastettuna ja eri päiville eripituinen ja kenties eri suuntaan kuin edellispäivänä.

Voimaharjoittelua voi tehdä aivan saman kaavan mukaan, porrastetusti. Silloin tapahtuu kehitystä. Yksi tai kaksi harjoitusta on syytä ottaa ihan rentona juoksuna tai hiihtona. Hapenkuljetusta, verisuonistoa ja sydäntä on kehitettävä myös.

Jos välillä iskee flunssa, niin se on pidettävä pois kaikessa rauhassa ja vaikka vielä viikko kaupantekijäisiksi. Vaikka kuinka tuntuisi, että flunssa helpottaa, niin sydänlihaksessa on edelleen tulehdustila ja se on ollut monelle kohtalokas. Elämä on päättynyt sydänkohtaukseen, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Ei se kunto siitä mihinkään laske, jos on harjoiteltu vuosia. Herkkyyttä löytyy enemmän. Ja elossa olevana terveenä on helpompi jatkaa urheilu-uraa ja liikunnan harrastamista.

Mikäli vain huvikseen hiihtelee, juoksentelee, käyskentelee, siihen ei mittareita tarvita. Huomaahan sen kehossaan, jos jotain tulosta hakee. Huomio kiinnittyy aivan vääriin asioihin, sillä luonnossa tapahtuu kaiken aikaa vaikka mitä, mutta jos tuijottaa laitteita koko ajan, niin ei tiedä vuoden kiertokulusta mitään. Näin väitän!

Heitänpä taas pienen täkyn: Juoksin 1971 urheiluopiston pääsykokeissa murskaradalla Cooperin testissä lukeman 3960m. Jos joku tästä eteenpäin ilmoittaa juosseensa paremman tuloksen, tarjoan kahvit. Se, mitä on ennen tehnyt, ei kelpaa, vaan tästä, 9.1.2018 klo 20.55, eteenpäin.

Juoksu-urheilu on äärettömän helppoa ja yksinkertaista, juoksuvalmennuksesta on tehty aivan liian vaikeaa. Ilmankos tällä hetkellä ei Suomessa kovin montaa ?! kestävyysjuoksijaa olekaan ja jos on, niin tulokset ovat heikompia kuin Paavo Nurmen aikoihin 1930- luvulla. Ja jatkuvasti kirjoitetaan lehdissä, kuinka kaikki on kehittynyt entisistä ajoista!

Jätä kommentti

*