Hieman edesmennyttä Johannes Virolaista mukaellen, vaalit on käyty, kansa on sanansa sanonut ja pulinat pois! No, tästähän ne pulinat vasta käynnistyvätkin, kun jatketaan suurelta osin uusilla päättäjillä.
Vaalit olivat hyvinkin paikalliset, vaikka puolueet pullistelevatkin.
Kuitenkin ne asiat, joissa paikallistasolla äänestetään, ovat merkityksellisiä, mutta sitä en ymmärrä, että joku ”potkaisee” tyhjää. Jos ja kun on halunnut päättäjäksi, pitää olla kanttia äänestää joko tai. Tyhjän saa pyytämättäkin ja tyhjää äänestäminen on mielipiteen ilmaus, vaikka lapun jättäjän mielestä hänellä ei ole mitään sanottavaa. Tällaisia tyhjänlapun jättäjiä on valitettavan paljon kaikissa kunnallisvaltuustoissa. Joka tapauksessa tuokin vaikuttaa lopputulokseen, siihen, mitä enemmistö tarkoitti. Ne ovat pois vastapuolelta … aina.
Uusilla kunnallisvaltuutetuilla on pitkä ja kivinen tie opetella kunnallispoliittinen päätöksenteko. Ei riitä, että aukaisee kirjekuoren kokouspaikalla. On otettava selvää asioista ihan omaa aktiivisuuttaan, selvitettävä itselleen, että jos nyt olen tätä mieltä, mitä siitä seuraa. Poliittisen vastuun kantaminen on yhtä tyhjän kanssa. Vaikka kuinka olisi eroamassa puheenjohtajan paikalta tai jättämässä oman paikkansa päättyvän vaalikauden loputtua sen perusteella, että kokee epäonnistuneensa, niin mitä siitä seuraa? Ei yhtään mitään. Eipähän ole enää jaloissa pyörimässä, ei muuta.
Kunnallisjärjestelmässä pitäisi olla sääntö, että aina kahden vaalikauden jälkeen eli 8 vuoden tulisi pitää yksi kausi huilia ja seurata elämää päätösvallan ulkopuolelta. Silloin pääsisi paremmin näkemään arkitodellisuuden ja olisi taas potkua, kun seuraavan kerran on ehdolla kunnallisvaltuustoon.
Nyt kun siellä majaillaan ja pidetään kiinni paikasta kynsin ja hampain, eikä mistään hinnasta haluta päästää irti, niin siitä tulee itsetarkoitus. Se, mitä siellä saa aikaiseksi, on sivuseikka. Pääasia, että paistattelee päivää ja saa kirjattua kokouspalkkioita ja muita korvauksia. Kalustoon kuulumisen tunne on pahimpia, mutta varmasti sattuu ja pahasti, jos ei kaikesta huolimatta saakaan valtakirjaa valtuutetuksi, vaikka vuosikymmeniä on ollut mukana.
Ei kukaan ole korvaamaton, ei sellaista ole syntynytkään. Aina pitää ottaa se mahdollisuus huomioon, ettei äänimäärä riitä ja että kaikki on mahdollista.
Olen nähnyt läheltä, mitä yllättävä putoaminen saa aikaan. Jollekin se on maailman loppu. ”Kuinka tässä nyt näin kävikään, mikseivät äänestäjät luottaneetkaan, vaikka kuinka hyvin olen paikkani hoitanut!” Tyypillinen lause ja vetäytyminen kaikesta. Olisi pitänyt vetäytyä välillä vetämään henkeä ja olisi pitänyt antaa mahdollisuus toisillekin, heille, joita sitten olisi sivusta voinut arvostella. Hyvää se tekisi.
Kaikesta huolimatta onnitteluni heille, jotka saivat riittävän kannatuksen ja heille kiitos, jotka eivät tällä kertaa onnistuneet. Kannattaa olla aktiivinen sivustaseuraaja ja rakentaa pohjaa tuleville vuosille, sillä ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Jos vetäytyy kokonaan sivuun, niin sekin on ratkaisu, sillä elämää löytyy kunnallisvaltuuston ulkopuoleltakin ja onhan siellä oma elämä, johon voi keskittyä kaikella tarmollaan. Siinäkin on monesti tekemistä yllinkyllin.
Nyt käydyt vaalit olivat niin paikalliset kuin olla voi, kuten jo aiemminkin mainitsin. Tulosten perusteella on puolueitten turha pullistella tai surra. Ei näillä valtakunnan asioihin ylletä. Parasta on keskittyä paikallisten asioitten järjestelyihin ja siellä ei jäsenkirjoja kysellä, kun oman asuinympäristön asioita järjestellään. Niin kauan kuin on mahdollista. Voihan olla ja monessa tilanteessa on käynytkin, että vähissä ovat ne asiat lopulta, mistä kunnallisvaltuusto pystyy päättämään. Lainsäädännössä määrätään ja sillä ohjaillaan kaikkien kuntien toimintoja. Päätös on vain muodollisuus, näin väitän. Voihan se olla, että olen väärässä tai sitten en. Ota nyt hänestä sitten selvää.
Hellurei!
