Valoisia ajatuksia arkeen

Joulu lähestyy, hyväntahdon juhla. Maailma elää levottomia aikoja, mutta siitä huolimatta eteenpäin päästäkseen, on ajateltava positiivisesti.

Tuli tässä välillä otettua kantaa, tiukastiko, en tiedä, mutta ärsyttävät asiat omasta mielestäni tuli käsiteltyä. Kaikkeen ei jaksa aina puuttua, eikä ole tarpeenkaan. On palattava arkeen ja elettävä omaa elämääkin, välillä.

Oman elämäni täyttävät laulut ja varsinkin eilen, kun kävin “häiritsemässä” Leväsellä SPR Kontissa asiakkaita joulutorttukahvien lomassa. Mikä olikaan sen lämmittävämpää kuin saada elää joululaulujen myötä asiakkaitten kanssa lähestyvää juhlaa. Tosin varoittelin, että “jos joku näkee miun laulujeni johdosta painajaisia, voi soittaa, vaikka numero on salainen. Pääasia, että johonkin tai jollekin soittaa ja itse nukkuu hyvin”. No, tämä oli luonnollisesti sellainen kevennys.

Kuulijat elivät laulujen myötä omia muistojaan, kellään ei ollut kiirettä. Välillä käytiin henkeviäkin keskusteluja. Kaksi tuttu pariskuntaa sattui paikalle, Valtimolta Puukarin pysäkin vanha herra Heikki Ovaskainen puolisonsa Anitan kanssa, Valto Holopainenkin puolisoineen Tuusniemeltä, mutta tuttuja tuli kaiken aikaa lisää. Karjalaispoikana näkyy olevan jotenkin helppoa vaihtaa ajatuksia.

Olipa miellyttävä kokemus laulaa tavaratalossa. Kuvittelin laulavani vain pöydässä istuville, mutta kiviseinäinen rakennus välitti äänen ympäriinsä ja olivat kuulemma kuin live-äänentoisto. Parasta itselleni oli saada tuottaa iloa niin lapsille Tip-tap – lauluilla kuin aikuisillekin vaikkapa på svenska O helga natt – Oi jouluyö – kappaleella. Tämä maineikas ja joululaulujen kuninkaaksikin nimitetty kappale Jussi Björlingin laulamana on myös oma suosikkini. Kenties pystyin luomaan jotain sinnepäin.

Laulaminen on elämäntehtäväni, ei siitä mihinkään pääse. Kun ura on alkanut niinkin matalalta kuin kolmivuotiaana istuessani potalla lattianrajassa ja laulaen “Hiljaa, hiljaa, joulunkellot kajahtaa” ja nyt kun saan laulaa koko 177 cm pituudelta, niin voi sanoa, että jonkinlaiseen mittaan asti olen yltänyt. Ja tältä tasolta sitten “korkealta ja kovaa tai välillä hiljempaakin”.

Pimeää oli tai ainakin hämärää aamusta ajellessani Leväselle klo 9 ja kun lähdin “täysin laulaneena” klo 17 takaisin kotiin päin, oli todella hyvä olo varsinkin, kun tarjosivat vielä torttukahvitkin palkkioksi. Sen verran otin “kottia” että join ne kahvit jo päivällä, vaikka urakkaa olikin jäljellä. Koko päiväksihän olin luvannut mennä lauleksimaan. Miullahan on sellainen tapa muutoinkin, että laulaminen on ensisijainen ja sen jälkeen puhutaan korvauksista.

Kotimatkalla elin seitsemäntuntista urakkaani monta kertaa. Tosin piti olla terävänä, liikennettä oli ja keli oli sateisentihkuinen. Ei se haitannut. Lämpimät kuulijoitten ja mukana laulajien iloiset kasvot poistivat kaiken harmaan.

On osattava jättää sellaiset asiat mielestä, joille ei mitään voi. Sää on kaikille sama, eikä siitä kannata murhetta kantaa. Jos ei eläisi tätä hetkeä, ei voisi koskaan tietää millainen sää on juuri tällä hetkellä. On osattava elää hetkessä, juuri tässä ja on keskityttävä olennaisiin ja jätettävä epäolennaiset selän taakse.

Mie jatkan matkaani lauluilla, välillä hautajaisissa lohdutusta omaisille, sitten Hyvinkäälle Veteraanitalon asukkaille ja Kemiönsaarelle, Suomenlahden saaristokuntaan, jouluntunnelmaa ja joulunpyhinä sitten saan nauttia lapsuuteni kotikirkon mahtavasta akustiikasta Lappenrannan kaupunginkirkossa, kun yksi merkkipaalu tulee täyteen ja uusi käynnistyy.

Kiitos ensiksikin SPR Kontin henkilökunnalle ja Merja Voutilaiselle ja sitten kaikille, joille olen saanut ja edelleenkin saan laulaa. Ei se ole itseltäni pois. Aika kuluu kuitenkin. Ja olenpahan senkin ajan “poissa muusta pahanteosta”, käyttääkseni edesemenneen ystäväni Kauko Ratilaisen sanontaa.

Jätä kommentti

*