Vanhatko hyödyttömiä?

Tässä päivänä muutamana päädyin miettimään vanhojen tarvekalujen ja -vaatteitten yms. merkitystä ja onko niillä mitään käyttöä tai käyttöarvoa.

Kaupat pursuvat uusia ja entistä muodikkaampia vaatteita. Mikä on niiden käyttöarvo ja jos ne ovat viimeistä muotia, niin ovatko ne käytännöllisiä ja ajaako aika ohi, kun jatkuvasti tulee uutta ja uutta.

Kaapit ovat täynnä aiemmin ostettuja, kenties pässinpökkimistä villaisista alus- tai välikerrastoista alkaen. Kuluneet jostain kenties puhki, mutta taitava neulankäyttäjä on parsinut eli ommellut aivan erivärisellä villalangalla reiän umpeen ja millä tavalla: työn jälki muistuttaa kukkaa, eikä kukaan sivullinen pysty sanomaan sitä, onko se paikkaus vai todellinen koruommel.

Jonkun mielestä kaikki ne vaatteet ja tavarat, joita ei ole tarvittu muutamaan vuoteen, pitäisi laittaa kierrätykseen tai hävittää lopullisesti. Miksi, kysyn vaan? Sisältyyhän moniin asioihin ja vaatteisiinkin tunnearvoa ja jos vielä on monitaitoinen ihminen, niin nk. toisarvoisessa tehtävässä hyvin ajavat asiansa. Mitä häpeämistä siinä on, jos sukan pohjat on parsittu erivärisellä langalla, pääasia on, että ovat ehjät ja lämpimät. Lapsille saattaa monta kertaa tulla mieleen, että onkohan ne vielä jossain tallessa. Sitten käyvät kysymässä vanhemmiltaan ja kun löytävät, niin voi sitä iloa ja riemua. Muistot heräävät henkiin. Ja kun ne sitten siirtävät omille perillisilleen, niin ketju jatkuu katkeamattomana monen tuotteen ja vaatteen osalta. Jopa vanhan värikynät heräävät eloon.

Mitä väliä sillä on, jos joku työkalu on nk. vanhanaikainen, jos sillä on käyttöä ja sen käyttöarvo on mittaamaton.

Tietenkin silloin, jos on kasvanut ulos entisistä vaatteista suuntaan tai toiseen, liian ahtaat tai liian väljät. Silloin ymmärrän vaatteitten kierrätyksen, mikäli ne ovat ehjiä. Loppuunkäytetyillekin niksi-niilo löytää käyttöä, vaikka herkempi jo hävittäisi kaiken. voihan vaatteista tehdä muodinmukaisia pienillä konsteilla: liika kangas pois tai uutta hieman lisää.

Entäs leikkikalut? Aiemmin tehtiin puusta ja ne ovatkin osoittautuneet vahvoiksi ja ikuisiksi ja niihin sisältyvää tunnearvoa ei voita mikään. Vielä lastenlapsetkin saavat niillä leikkiä ja kuvitella vaikka mitä. Nykyiset leikkikalut tehdään muovista useimmiten ja liian monesti osoittautuvat heikoiksi, sillä jo ensimmäisellä kerralla joku osa saattaa rikkoutua ja niin hieno ja kenties kalliskin tavara joutaa roskiin, koska sillä ei vain yksinkertaisesti tee enää mitään.
Muistan, kun muuan Lapin reissulla, joskus 1980-luvulla, pari miestä halusi ilahduttaa yhtenä päivänä lievän kuumeen kourissa ollutta pikkupoikaa vuolemalla puukoilla linja- ja tankkiautot. Näin tässä muutama vuosi sitten tätä jo aikuiseksi kasvanutta ”pikkupoikaa”, joka pyysi käymään kylässä ja halusi esitellä niitä autoja, jotka hänelle oli tehty yli 30 vuotta sitten. Edelleen olivat käyttökuntoisia, kuulemma. Näkyivät olleen kelopuusta vuoltuja. Kuinkahan monta muoviautoa on silläkin ajalla särkynyt? Lienee aika monta.

Vanhat polkupyörät on tehty raudasta ja hyvin hoidettuina ne kestävät vuosikymmeniä, ovat kevyitä poljettaessa, vaikkei olekaan kuin yksi vaihde. Itsellänikin sattuu olemaan sellainen ja mikä nautinto on sillä ajella ja vain yksi vaihe ja tehot reisissä. Kuntohan sen ratkaisee, kuinka kovaa jaksaa polkea.
Tuleekin mieleen monet pyöräilykilpailut, joissa huippunopeudet nousevat alamäissä hallitsemattomiksi. Mikä tahansa, vaikkapa sivullisen aiheuttama tilanne, synnyttää melkoisen tragedian. Miksi pyörillä pitää saavuttaa niin valtavia nopeuksia, eikö riitä, että se, joka on kovakuntoisin yksivaihteisella, voittaa. Niin se on myös vaihdepyörissä, missä on kymmenittäin vaihteita. Olen joskus huvittuneena katsellut pyöräilijöitä, jotka helpottaakseen ylämäkiajoa, vaihtavat mahdollisimman pienen vaihteen silmään ja ovat aivan kuin ajavinaan, eikä matka edisty mitenkään. Sitten siihen rinnalle tulee rivakka keski-ikäinen tavallisella mankelilla ja pyyhältää ohitse – ylämäessä. Kuntohan sen ratkaisee, eikä massiivinen vaihteiden määrä.

Nykyiset pyörät ovat, samoin kuin autotkin, tehty kestämään vain muutamia vuosia. Muovisälät lentelevät kolaritilanteessa. Kokonaiset puskurit tai sennäköiset ovat pitkin tienvarsia. Niillähän ei ole sitä suojaa, mikä puskurilla pitäisi olla. Liian herkästi luotetaan ulkoiseen olemukseen, joka on todella valheellinen. No, onhan niissä autoissa sentään turvatyynyt, jotka laukeavat tai ainakin pitäisi. Monimuotoinen tekniikka lisää kaikessa virhe- ja häiriömahdollisuuksia.

Samoin kuin tekstiileissäkin, keinokuidut käyttäytyvät mielivaltaisesti. Ennen oli ennen ja silloin todella tehtiin asiallisia, kestäviä ja käytännöllisiä tuotteita, eikä vain sennäköisiä.

Olivat tuotteet sitten mitä tahansa, niitten käyttöarvo ja niihin liittyvät muistot ovat niin merkittäviä, ettei niitä voi pyyhkäistä pois. Miksei siis voida säilyttää sukupolvelta toiselle tavaroita, jotka yhä uudelleen ja uudelleen nousevat esille ja palvelevat käytössä.

Setelit ovat yksi asia myös. Ei niinkään se, että säilytetään vanhoja seteleitä, markkoja, siinä toivossa, että ne vielä palaavat. Ehken eivät palaa. Sen sijaan kannattaa edelleen miettiä, mikä on markan ero euroon.

Tämänpäiväisessä haastattelussa Savon Sanomissa, jotkut saivat veronpalautuksia muutamia kymmeniä euroja, jotka eivät mielestään merkinneet juuri mitään. Onko jo unohtunut se aika, kun eurot tulivat ja yksi euro oli 6 markkaa. Jos veronpalautus oli esimerkiksi 80 euroa, niin markoiksi muutettuna se merkitsisi 480 mk. Joku vetää tästä porot sieraimiin, kun puutun tähän, sillä ovathan eurot olleet jo kauan käytössä. Niin ovat, mutta jos noin suhtaudutaan niihin, ettei muutamilla kympeillä ole mitään arvoa, niin kerronpa tähän keskustelun, jonka kävin tänään kauppareissulla.

Muuan sivukylän mies oli kaupassa ostamassa ruokaa lisää, kun oli saanut veroja takaisin vajaan 100 euroa. Mitä hän sillä osti? Ensinkään hän ei käyttänyt siitä ostoksiinsa kuin yhden kolmanneksen ja väitti ostaneensa kahden viikon ruoat kolmellakympillä!
Sen verran kätevä käsistään kun on, yksinäinen keski-ikään juuri tulossa, ei tyytynytkään valmiisiin aterioihin, vaan osti raaka-aineita tehdäkseen itselleen ja pakastimeen ruokaa. Välillä työttömänä olevana sanoi, että kyllä kun tarkasti elää, niin satasella pystyy yksi ihminen ostamaan kuukauden ruoat, jos vain haluaa nähdä vaivaa. Eikä tarvitse kovin taitava kokki olla, kun itselleen maistuvat eväät syntyvät. Kova poika marjastamaan, sienestämään ja kalastamaan, joten luonnosta saa hyvää jatketta.

Ei nykyajan elävän tarvitse jatkuvasti ostaa uutta ja uutta. Hyvin palvellut reppu täyttää tehtävänsä, kumisaappaat, ulko- ja välivaatteet, työkalut. Eika autonkaan tarvitse olla viimeistä huutoa. Helpompi on laitella kuntoon, kun ei ole liikaa sähköjuttuja, kaikenmaailman tyristoreja ja reseptoreja ja vaikka mitä. Eihän se huono asia ole, että joskus ostaa jonkun uudenkin kapineen, mutta entisistä on hyvä pitää huolta siitä huolimatta, eikä kannata heittää pois, jos joku pikkujuttu niihin tulee. Ehkäpä ne muovilelutkin palvelevat jossain, jos ei muussa, niin oventopparina tai boolinsekoittimena.

Entistä aikaa ei saa takaisin, se on muistoissa, joten vanhat pöytäliinat, veitset ja kahvelit, puukot ja puntarit ajavat asiansa täysin.

Loppumuistelus tulee urheilun saralta. Takavuosikymmenien mestarijuoksija Ossi Karttunen Imatralta käytti vuosikausia samaa urheilupaitaa, josta hyvin pääsi tuuli läpi. Olihan siinä ehjiäkin kohtia, koska päällä pysyi, mutta uskollisesti palveli aina Kalevan Kisoja myöten. Ei se estänyt voittamasta Suomenmestaruuksia kotimaassa. Varmaan on tallessa vieläkin, sillä ei sellaista paitaa pysty kukaan tekemään. Se palveli niin kauan kuin juoksukin sujui.

Järki käteen, sillä saa rahat riittämään. Jos muodin perässä juoksee, niin juoskoon. Pitäähän muodinluojankin elää tai sitten vaihtaa ammattia. Eikä sekään ole huono asia, jos ammattia vaihtaa. Kaikki entinen tekeminen jää rikkaudeksi ja monitaitoisilla on jatkuvasti kysyntää.

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Hannu, taitaa ”muotinuket” minut ryysyläiseksi luokitella. Päässä keikkuu yli 30 vuotta palvellut pipo, päällä kirppikseltä ostettu palttoo 70-luvulta ja ajelen kauppareissut anopin entisellä suoraveto Tunturi Ladylla. On moottoripyöräkin toistaiseksi, vm.-83, mutta onko vielä uuden veron tultua voimaan vai siirrynkö vakuuttamattomaan ja rekisteröimättömään Pappa Tunturiin? Mihinkäkö säästän, en mihinkään, kun ei ole mistä säästää! Vanhassa vara parempi.

    • Hannu Musakka

      Kiitos Ari! Niinhän se on miullakin, ettei käyttökelpoista kannata heittää pois. Tosin kun kiertelen laulamassa siellä sun täällä, pitää olla luonnollisesti asialliset pukineet. Onneksi miesten asut ovat ajattomia.
      Muutoin: vanhassa vara parempi. On hyvä, kun on varaa valita: käyttääkö käypäsiä ja hyväksihavaittuja vaiko heittää pois ja ostaa uutta, josta ei tiedä, miten ne toimivat. Mie sijoitan ensisijaisesti terveyteen, jotta jaksan kirjoitella ja välillä laulaa kiekaista, kuten tänäkin iltana Keiteleellä karjalaisille. Sielläkin: vanhoja lauluja yhdessä ja erikseen. Vanhoissa teksteissä kun on sisältöä ja sävel melodinen. Niitä kelpaisi nuortenkin harrastaa, mikäli haluaisivat oppia sisältörikkaita ja hyvin soivia lauluja.

  • Eino J. (maallikkona)

    Järkevästi perusteltu ja hyvä juoni, laitoin peukun!

    ”Jonkun mielestä kaikki ne vaatteet ja tavarat, joita ei ole tarvittu muutamaan vuoteen, pitäisi laittaa kierrätykseen tai hävittää lopullisesti. Miksi, kysyn vaan?”

    – äskettäin oli televisiossa, kenties uutisissa, esillä uusi aatesuunta (japanilainen?), missä kaikki tuollainen kannettiin ulos.
    = sehän tietää uutta myyntiä, kun tarvitsisi äsken pois heittämäänsä työkalua/paitaa/kirjaa/jne. Ei kun kauppaan – näinhän se markkinatalous toimii.
    = ensimmäinen ”viritetty” tuote lienee ollut 1920-luvulla tehty hehkulamppu, mistä valmistajat sopivat keskenään (että saa kestää vain tietyn ajan).

    Toki hinta-laatusuhde varmaankin määräytyy juuri tuon kestävyyden ja käyttötarkoituksen perusteella, mutta samaa mieltä pääperiaatteesta olen Karjalaispojan kanssa! ”Painuneessa talossa on kaikkea” (tarpeellista)

  • Mustamies

    Niinhän nyky-hallituskin suunnittelee: vanhat ihmisetkin on käytettävä tarkkaan.

  • seija hämäläinen

    Kiitoksia järkevästä kirjoituksesta, joka muistuttaa joulunalushysteriassa kiemurteleville että vaihtoehtojakin on. Miten vähällä ihminen voi tulla toimeen ja olla silti normaali ja ennen kaikkea onnellinen. Miten paljon on tavaraa, mitä ei kenenkään oikeasti tarvitsisi ostaa. Tervetuloa vastavierailulle kyhhäykseeni ”Joulu tulloo, juosta pittää”, siellä minäkin pohdin kulutushulluutta.

  • Hannu Musakka

    Kiitos Seija kutsusta!
    Kunhan tässä otan vähän aamupalasta ja lisään puita uuniin, niin sitten tulen ”vierailulle”.

Jätä kommentti

*