Vegaani, lihis vai sekäettä?

Ei päivääkään, ettei törmätä ajatukseen: Siirtyisinkö pelkästään kasvisruoan syöjäksi ja unohtaisin kaikki eläinperäiset?

Molempien syöjiä on riittänyt ammoisista ajoista saakka, ihmiskunta on uusiutunut monta kertaa. Onko joku kuollut lihan puutteeseen, liian suureen lihapalaan vai pelkän kasvisruoan käyttöön, tukehtunut salaatinlehteen? Mikä olisi parasta, sitä on vaikea määritellä.

Fanaatikkoja aina riittää. Johtuvatko kokemukset lapsuudesta, jolloin joku ”lemmikkieläin” on joutunut ruokapöytään ja mitä se on ajatellut elävänä? Mitä eläimet ajattelevat elävinä? Siinäpä sitä kerrakseen. Ollako vaiko eikö olla? Mitä tuo omistaja tuijottaa? Ei kai sillä ole pahat mielessä?

Entäpä sitten, jos tietoisesti alkaakin lastaan ruokkimaan pelkästään kasviperäisellä ruoalla, eikä edes anna vaihtoehtoja? Onko äiti sitten viisaampi kuin lapsi siitä, mikä on itsekullekin hyväksi? Joskus on, aina ei, vaikka kuinka yrittäisi, onhan se nähty.

Jokainen on yksilö, eikä se, mihin on tottunut, ole ainoa oikea tapa. Uusia makuelämyksiä saadaan milloin nyhtökaurasta tai eläinperäisistä tuotteista, eikä se suinkaan aina tarkoita lihaa ja teurastusta.

Kasvitkin ovat elävää ravintoa. Juurien kautta ne kasvavat ja kukoistavat. Kuinka moni vegaani miettii sitä, kun katkaisee jonkun kasvin, että mitä se tuntee? Kun tonkii sen maasta juurineen, niin mitä se ajattelee. Väittävät, että kasveilla ja puillakin on sielu ja tuntoaisti. Mihinkä sitten joudutaan, kun kasvavaa tuotetta pilkotaan ja leikataan syötäväksi?

Mitä ihminen saa sellaisia ravintoaineita vähemmän, jotka jossain vaiheessa aiheuttavatkin puutostilan? Onko lihan proteiini ja muut täysin tarpeettomia? Entäpä kasvikset?

Lehmien maidontuotantoon puuttui muuan tutkija, kun koki sen niin valtavaksi teolliseksi toiminnaksi, että lehmät unohdettiin täysin? Tuo ajatus hänelle oli syntynyt imettäessään lastaan.
No, tuosta sitten päästään siirtymään aiheeseen, joka koskee lapsirakkaita ihmisiä ja se, mikä on Luojan antama mahdollisuus, se pitää hyväksyä. Onko suurperheen äiti teollinen tuottaja, joka kenties imettää 12. lastaan? Onko hän samassa tilanteessa kuin lehmä, jonka tehtävänä on tuottaa maitoa ihmisille? Ja mitä oma lapsi ei käytä, niin onko rintamaidon tuottaminen ja myynti samaan verrattavissa kuin lehmän tuottamaan maitoon. Onko sitten yhdestä äidistä ja hänen toimistaan kyse vai monilapsisen? Onko kyse yhden lehmän tuottamasta tai satapäisen karjan tuottamasta kyse? Mihin raja vedetään?

Joskus tuntuu hyvin tarkoitushakuiselta kaikki ehdottomuus ja onko niin, että vain ehdottomuus on se, joka kiinnostaa?

Mihin ihmiskunta joutuisi, jos olisi Kiinan tavoin rajoitettu lasten lukumäärä yhteen? No, ylikansoitus vähenisi, kun suvun jatkajia ei olisikaan enää kuin yksi. Väkimäärä maapallolla pienenisi aivan luonnollisella tavalla.

Villieläinkantaa tosin jo säädellään, mutta kun eläimiltä ei vaadita kulkulupia, niin rajojen ylittäminen ei tuota tuskaa. Jos jossain koetaan, että perässä on liikaa jahtaajia, niin siirrytään joksikin aikaa vähän rauhallisemmille alueille ja sitten taas uudelleen tuoreemmille ja vihreämmille niityille.

Kotieläimiksi luetaan kissojen ja koirien lisäksi monet pienjyrsijät, joku lukee lehmät, lampaat, hevoset, kanat jne. Useimmille annetaan nimi ja hoidetaan niin hyvin kuin vain voidaan. Entäs sitten, kun aika on jättämässä? Haudataanko vain maahan vai minne?

Ei teurastusta aina voida katsoa mielestäni tappamiseksi. Elämä on vain sellaista, että kasvatetaan lihakarjaa ja kasviksia. Onko se sitten synti, jos syödään juuriltaan reväisty vihannes, kasvis. Kannastaan irroitettu omena? Jalostamoille lähtee päivittäin eläimiä, joita käytetään ravinnoksi. Eikös se ole heidän tehtävänsäkin – toimia ravintona tai ravinnon lähteenä? Vuosituhansia tai kymmeniätuhansia vuosia vanha tapa käyttää ravinnoksi myös lihaa, itsekasvatettua tai villieläinperäistä.

Kaikkinainen ehdottomuus – joko-tai – ei ole koskaan hyväksi kenellekään. Tai ehkä alkoholiriippuvaisille yksikin ryyppy, mutta yleisemmin.

Elämä on valintoja täynnä ja yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta jne. Siinä ei ole kenelläkään oikeutta osoittaa sormillaan ketään.
Mielestäni jokaisella on oikeus valita ruokansa, muttei syyttämällä. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa.

Monet tutkimukset osoittavat kiistattomasti myös sen, että molempiparempi. Kaikkia ravintoaineita tarvitaan, niin kasveista kuin lihastakin. Mitä se sitten on, lentävääkö vai matelevaa, sen saa jokainen itse päättää.

Entäpä mie? Joskus meetvurstia leivän päälle, toisen kerran salaatinlehteä, kurkkua ja tomaattia, vettä juomiseksi, maitoa ja kananmunia ruoan höysteeksi, ruispuuroa. Jauhelihaa kerran-pari kuukaudessa, keittoruoaksi tai laatikkoruoaksi. Välillä vähän puuron kanssa marjakiisseliä. Ei mitään paljon, vaan vähän kaikkea. Enkä koe olevani murhamies, vaikka sika-nautaa tai broileria sillointällöin.

”Arvaa oma sijasi, anna arvo toisillekin”, sanoi aikanaan presidenttimme Urho Kekkonen, joka söi perunat kuorineen, aivan kuten mie. Tukka lähti hältä, miulta ei. Liekö järkeä enemmän? Kukapa sen tiennee.

Henkinen ja fyysinen terveys on tärkeintä ja pitää osata kuunnella itseään ja tehdä itselleen oikeat ja sopivat valinnat. Siitä kaikki lähtee.

Tässäpä sitä pohdittavaa itsekullekin ja vähän naapurille. Ai niin, tuli kirjoittaessa sen verran nälkä, että taidan ottaa omin kätösin tekemäni sämpylän, joka sisältää täysjyvävehnää,ruis- ja ohrajauhoja, merisuolaa, voinokare ja hiivapala. Voita päälle ja siivu juustoa ja meetvurstia. Nam!

Jätä kommentti

*