Päivän teema on Virtuaalinen maailma. Ei päivää, etteikö joku virittele jotain mielikuvitusmaailmaan, eikä asiaa, josta ei väännettäisi virtuaalista eli epätosi – tilannetta.
Viimeksi tämän päivän lehdissä oli tietoa suomalaisesta miljonääristä, joka on tehnyt rahalla rahaa. Puhelimella maksetaan virtuaalirahalla eli jollain tunnuksella ja niin kolikot kilisevät kaupan kassaan virtuaalisesti. Kukaan ei rahoja näe, mutta lasku tulee maksettua.
Samainen henkilö miettii, että tulevaisuudessa voisi sovittaa jopa kenkiä virtuaalisesti. Mitenkähän sekin tapahtuu. Taitaa mennä satujen puolelle ja ensimmäiseksi tulee mieleen Grimmin satu Keisari, jolla ei ollut vaatteita.

Ostetaan virtuaalisesti, kuvitellaan, miltä ne näyttävät, ja sitten lähdetään ulos … alusasussa päällä vain kuvitellut vaatteet.
Pokemonien metsästys on sitä samaa ja siitä aikanaan jo kirjoittelinkin. Kuvitellaan näkevänsä jotain jossain, muttei siellä mitään näy, jos koettaa katsoa ilman älynäppäimistöä. Aivan sama lopputulos, vaikka puolustelevatkin sillä, että tuleepahan lähdettyä ulos.

Entäpä sitten nuo virtuaalikengät talvipakkasella? Saattaa siinä varpaat olla kohmeessa ja sukat märkänä, jos todella käy ulkona virtuaalikengissä. Kuvitellahan aina saa, mutta todellisuus on aivan toista.

En mie tata sillä kirjoita, että olisin kaikkea kehitystä vastaan. Sillä kirjoitan, kun tämän päivän lehtiuutisissa kerrottiin, että suuri osa koululaisista ei hallitse käsinkirjoitusta, kun näppäilevät vain kännyköitään.
Mitähän varten ne kädet aikanaan ovat olleet? Puhtaasti käsillä tapahtuvaa tekemistä varten. Milloin on veistetty kirvesvartta, taottu puukon terää, kylvetty perunaa vakoon ja vaikka mitä. Pelkästään virtuaalisesti toteutettuina olisipahan suuri osa töistä jäänyt tekemättä ja historia kirjoittamatta. Käsillätekemisellä on merkityksensä. Älypuhelimet ja virtuaalinen maailma ovat eriytymässä arkitodellisuudesta ja vievät liian helposti mukanaan.

Virtuaalinen pyykinpesu, ruoka, siivous, lumityöt. Saattaa siinä vatsa jäädä tyhjäksi, pyykit pesemättä, nurkat rojua täyteen ja lumessa kahlaten pääsee sisältä.

Yksinkertaisuudessaan ihminen on keksivä olento, joka haluaa selviytyä aina vain helpommalla fyysisistä ponnistuksista ja töistä. Keksii jos jonkinlaisia koneita ja härveleitä, jotka sitten vähentävät ihmisten osuutta valmistusprosesseissa eri toimialoilla. Ja sitten ihmetellään, kun ei kaikille riitä töitä. Niin hyviä kuin nuo apuvälineet ovatkin, ne vievät käsistä paljon töitä.

Mikä sitten olisi hyvä? Kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen, kuten takavuosikymmeninä suosittu iskelmä kuului.
Elämä on aaltoliikettä. Kehitys menee eteenpäin ja pysähtyy tultuaan aallonharjalle. Siitä alkaa loiva alamäki, sellainen on juuri menossa, kunnes sitten aallonpohjalla tajutaan, että ihmisiä on ympärillä, jotka puhuvat ja haluavat tehdät työtä. Käsillätekemisen aika tulee vielä uudelleen. Toivottavasti työtä odottavat eivät hermostu, vaikka ymmärrän sen, jos ei ole työtä, ei ole kunnollista toimeentuloa. Eikä sitä tarjoa päivän teema Virtuaalinen maailma ja todellisuus.

Ennenkuin suuret ikäluokat poistuvat, heidän pitäisi kiireen vilkkaa kiertää opettamassa elämisen taitoja, jotka on opittu omasta lapsuudesta sieltä 1950-luvulta alkaen. Vanhat hyvät konstit ovat käyttökelpoisia edelleen, vaikka kuinka tulisi moderneja ja nykyaikaisia vempeleitä ja tapoja.

Kuinkas käy, jos ykskaks sähköt katkeavat? Eikä siihen tarvita kuin vuosisadan kovin myrsky. Kenellä on mahdollisuus lämmittää kotiaan, valmistaa ruokaa, peseytyä? Mistä saa vettä, jos ei ole kaivoa ja korentoa, millä nostaa vettä. Eikä tarvitse kuin joku ilkivaltaa harjoittava, joka saa voimalat pysähdyksiin. Virtuaalinen eli kuvitteellinen maailma ei siihen auta yhtään. Vaikka kuinka olisi rahaa, niin ei niitä voi syödä.

Nuo edellämainitut uhkakuvat voivat hyvinkin olla ja monesti ovatkin todellisuutta. Monta kertaa ovat olleetkin. Entäpä sitten, kun älykoneeseen tuleekin vika, eikä se suostu pelittämään. Mistä rahaa ostoksia varten? Silloin kysytään todellista rahaa.

Ei kaikkea pidä sijoittaa virtuaalimaailmaan. On aivan pakko jättää varasuunnitelmia. Ei kaikkia lomakkeita ja pankkiasioita voi sijoittaa koneitten taakse. On aivan pakko saada hoitaa asioita ihan käytönnössäkin. Ei maailma voi olla vain virtuaalinen.

Todellisuus on aivan jotain muuta kuin virtuaalinen, puhuu joku vaikka kuinka suu vaahdossa. Kylmä siinä leikissä tulee ja nälkä.

Voivat ne käsikädessä kulkea todellinen ja virtuaalinen maailma, muttei kuvitteelliseen pidä jäädä koukkuun. Kun todellisuuden tunne katoaa, niin syntyy juuri niitä tilanteita esim. liikenteessä. Pelikonsolien kautta tapahtuva ajaminen on aivan eri asia kuin mennä liikenteeseen millä härvelillä tahansa. Kerran kun sattuu pahasti, niin ei siitä palata jatkamaan aivan kuin ei mitään olisikaan tapahtunut. Monesti joudutaan sanomaan Hyvästi ja silloin tulee itku ja suru puseroon.

Tämä on nyt tällaista kirjoittelua. Kokemuksesta kuitenkin, sillä ei kaikki voi todellakaan olla sähköistä ja virtuaalista. Niitä asioita olen koettanut opettaa ja siirtää lastenlapsillekin, kohtalaisella menestyksellä. Asiat vain pitää hoitaa ja käsin pitää osata kirjoittaa ja tehdä. Ei virtuaalinen oppi siihen riitä.