Yksi vaihtoehto kiireen katkaisuhoidoksi

Mie joskus takavuosikymmeninä kirjoittelin oheisen kuvaelman eräästä katkaisuhoidon mallista. Nyt kun olette saaneet reseptejä, eikä nälkäkään enää vaivaa, kannattaa ottaa hyvä asento ja varata hivenen enemmän aikaa. Teksti on runomittaan riimitetty ja useampisäkeistöinen, mutta olihan reissukin useamman päivän mittainen. No niin, oletteko valmiita? Hyvä, sillä tästä se lähtee:

Katkaisuhoito

Ei ollut se mikään outo juttu,
kun Lassilta puhelinsoiton sain.
Oli sen verran minulle hyvä tuttu,
siitä ilahduin, riemastuin, tottakai.

Me matkaan lähdimme iltayöstä,
oli reput jo pakattu aiemmin.
Silloin heti melkein, kun tulimme työstä,
että ehdimme ajoissa pohjoisiin.

Mitä syödään siellä ja minkä verran,
kumpi teltan kantaakseen siellä saa,
ei ollut ongelma tämänkään kerran,
sopumielellä kaikki ne kannetaan.

Tämä reissu, se oli samanlainen,
sitä katkaisuhoidoksi sanottiin.
Mutta elämänrytmi, uudenlainen,
siihen muutosta kovasti haluttiin.

Oli suuntana Raja-Joosepin mökki,
yötä vasten kiiluivat silmät niin.
Tuntui siltä, ett’ vauhtia joku tökki,
eikä nukuttu, meitä jo odotettiin.

Nuo etiäiset, pienet ystävät Lapin
koko vuoden kutsuivat vieraisiin
ja nyt, kun autolla kipinkapin
näin ehdimme aamuksi tunturiin.

Teki tepposet jännitys tämän kerran,
kun risteys suoraksi ajettiin
tuossa Puolangalla, vain piirun verran.
Utajärveltä itsemme löydettiin.

No, siitäkin selvittiin, Ajomäärää
se sadalla lisäsi matkaa vain,
mutta sitten suunta ei ollut väärä,
ei kumpikaan nukkunut, torkkunut lain.

Hyvään alkuun pääsit juuri. Vedä henkeä välillä. Kohta matka on lopussa ja ollaan Raja-Joosepissa!

Oli ensin Oulu ja Rovaniemi
ja lopuksi Ivaloon. Kuitenkin
iski hetki ennen ongelma pieni:
rengas tyhjeni takaa, se vaihdettiin.

Mentiin huoltamolle, lie ollut Esso,
sisärenkaan uuden sieltä sai,
muttei kahvia kiitos, eikä espresso,
vaan vauhtia lisää, tottakai.

Oli tunturiin kiire ja suunta itään,
sinne Raja-Joosepin mökin luo.
Vähän oikeaan siitä, liekö mitään
kuin roikkuva silta ja vuolas vuo.

Ei väsymys haitannut, miksi oisi,
oli ongelmat jääneet selän taa.
Ei ollut kännykkää, mikä soisi,
ei muutakaan elämää sitovaa.

Reput selkään ja yli Luttojoen
siltaa pitkin hiljaa kuljettiin.
Kovin notkahteli se, vieläkin koen.
Kuivin jaloin ylitse selvittiin.

Sitten alkoi taivallus, josta lupaan
nyt kertoa sen, mikä tarpeen on.
Menty koskaan ei siellä autiotupaan,
teltta asumuksena verraton.

Kovin raikas ilma, happea sisään
piti saada evääksi tunturiin.
Pois keuhkoista etelän saasteet, lisää
uutta raikasta. Elämään takaisin.

Vaikka vuorokausi, ei yhtään unta,
ei haitannut, ilmekin ilostui
koko ajan, kun vielä lunta
löytyi kurusta. Kumpikin hullaantui.

Neljä päivää ja neljä yötä siellä,
jossain kaukana, sylissä tunturin.
Vain poropolkuja, eikä tiellä
matkaa kuljettu. Tunne mahtavin.

Puro solisi vieressä, ammensimme,
kourin otimme, kylmää, tottakai
ja lammessa kehoa herättelimme,
se silmät ja elämän uudeksi sai.

Näin kuljimme joskus päivällä, yöllä
oli valoisaa, hiljaista, viileää
ja hiki, mik’ oli ansaittu työllä,
se jäähtyi, ei pukannut enempää.

Vieläkö jaksat? Ollaan kohta jo vaelluksen lopussa. Vedä henkeä, kyllä se siitä!

Oli Hirvaspäät, vaarat ja Sokostin kärki,
ne sovussa ilolla vallattiin.
Kivet laelle vietiin, vaikk’ jalkoja särki.
Tämä sääntö kuitenkin muistettiin.

Meistä toinen herkästi jängälle nukkui,
hieman kallistui, kuorsaus kuului vain.
Ei ollut se Lassi. Tunturiin hukkui
tuo hiljainen hyrinä nukkujain.

Niin nopeaan aika kului siellä,
vaikka tunteja päivässä kyllin on.
Tultiin takaisin autolle hyvillä miellä.
Mutt’ sama rengas uudelleen, ilmaton.

Pieni viivytystaistelu silloin käytiin,
se sama Esso, mutt’ eri mies
kovin väitti: ”Ei täältä”, vaikk’ kuittia näytin.
Silloin keitti muukin kuin pelkkä lies’.

Lassi käynnisti auton, ykköstä sisään
jo paineli, sanoi: ”Lähdettiin,
tämä maksettiin kerran, eikä lisää
nyt anneta enää”. Päätettiin.

Ovi aukeni. Essosta ulos työntyi
mies kumara, lie likinäköinen
ja korvaamaan kaiken silloin myöntyi,
vielä selitti: ”Tätä tiennyt en”.

Kovin nöyränä, anteeksi pyydellen vielä,
sanoi: ”Kahville tulkaa, edes sen
saan tarjota teille, pahoilla miellä
olen”. Maassa melkein madellen.

Matka takana, elämä edessä hymyy,
näen silmissä siintävän tunturilaen.
Pororaidot, etiäisetkin jossain lymyy,
ovat läsnä, kun ystävää avuksi haen.

Tällainen tositarina, onneksi vain kerran, mutta säilyy aina muistoissa. Toivottavsti uni ei yllättänyt kesken lukemisen. Seuraavan kerran ”hivenen lyhyempi teksti”.

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Taitaa Hannun kuvassa Magneettimäki olla? Sen lähettyvillä vietin pari vuotta retkeilykeskuksen isäntänä. Aiemminkin monasti Lappia kolusin. Nyt on huonon kunnon vuoksi vanha moottoripyöräni suunnattava kairaan ja ajettava miltei perille puroplirun rantaan, siinä perhoa uittamaan. Rinkkojakin on, useita ja monet muistot palaavat niin suksin kuin patikoidenkin tehtyihin pohjoisen reissuihin, sellaiset reissut on heitetty. Enää ei pitäisi kiirettä olla työnkään puolesta, mutta silti siellä tievan kupeessa keitetyssä kahvissa ja harrikeitossa on sitä jotakin, mikä täältä maalikylistä puuttuu.

    • Hannu Musakka

      Sieltä se on, kun noustaan Kaunispään ohitse Ivalon suuntaan ja edessä oikealla puolella häämöttää entiseltä nimeltään Tielaitoksen kämppä. Kuva on otettu pari vuotta sitten laulureissulla lokakuussa 2014. Siellä kiire unohtuu, varsinkin, kun pääsee repun kanssa tieltä sivuun, vaikka vain näköyhteyden hävittämiseksi.

Jätä kommentti

*