Tässä tovin olen katsellut ja kuunnellut maailman menoa, nyt vähän kauempaa. Viikko vierähtänyt laulureissulla pohjoisessa ja kun pääsin takaisin Suomen puolelle, alkoi nettikin pelittämään. Olen säästellyt sanojani ja kerännyt uusia kokemuksia.

Mistähän noita toisten arvostelijoita aina riittää, sitä olen ihmetellyt. Harkimokin, joka on päättämässä asioista, ei saa itse aikaan mitään muuta kuin arvostelua. Tietenkin pitää Savossa kertoa, kun ei Helsingissä enää pääse kuuluville.

Olen lukenut Paasikiven päiväkirjoja, samoin Martti Ahtisaaren Matkalla- kirjaa. Samat laulut toistuvat niissä molemmissa. Valtakunnan huipullakin tuulee ja aina ilmaantuu toinen toistaan viisaampia kertomaan, kuinka pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä. Mistähän sitten johtuu se, etteivät kyseiset arvostelijat itse juuri koskaan pääse kunnolla vallankahvaan kiinni?

Arvosteleminen on helppoa, kun ei itse tarvitse tehdä sen asian eteen mitään tai jos ja kun se asia ei kuitenkaan ole omakohtainen juuri millään lailla.
Esimerkiksi Harkimolta on jäänyt ilmeisesti se aika elämättä tai seuraamatta, jolloin vuosikymmenet sitten kamppailtiin aivan samanlaisessa tilanteessa, kun mikään ei kelvannut kenellekään ja aina oli toinen toistaan viisaampia jakamassa neuvojaan.

Eihän Suomenkaan asiat ole koskaan johtuneet tästä valtiosta itsestään, vaan samalla maapallolla kun elämme, niin kaikkien asiat liittyvät tavalla ja toisella yhteen. Ovat olleet sitä aina ja tulevat olemaan jatkossakin. Harkimonkin pitää laatia niin selkeät teesit kaikille nähtäviksi, mitä ja millä tavalla kaikki ongelmat Suomessa ratkaistaan kertaheitolla, ettei tarvitse hänenkään unettomia öitä viettää jatkuvasti. Teesit ovat jääneet vain arvosteluasteelle ja puolihuolimattomiksi tokaisuiksi. Liikemies on liikemies, eikä poliitikko. Kunhan itsellä menisi hyvin, siinäkin on tekemistä.

Epäilen, että Harkimolta puuttuu kotoaan peili.

Toinen asia on tuo Pohjois-Korean Kim, joka leikkii nyt isoilla leluilla. Ei ole ketään, joka uskaltaa puuttua hänen tekemisiinsä, kun eivät tiedä, onko hän tosissaan haluamassa maailmanvaltiaaksi vaiko ei.
Eikä hän ole yksin, kun monessa maassa mielivaltainen diktatuuri rehottaa, rahat siirtyvät omiin taskuihin, miljardöörejä ilmaantuu aivan tyhjästä, vaikkei ole minkäänlaista omaa liiketoimintaa taustalla.

Onneksi Suomessa ei aivan noin löyhäkätistä yhteiskunnan varojen siirtelyä ole vai onko? En ole ainakaan huomannut. Jos kuvernöörinä esim. Venäjänmaalla on, tuskin niin isoa palkkaa on nauttinut, että tilit pursuvat yli äyräittensä. Tuskin presidenteilläkään niin suuret liksat ovat. Mutta jostain ne rahat sitten ilmaantuvat tilille ihan vain ja kun aika jättää, miljardiomaisuus onkin siirtynyt valtiojohtoisten yritysten kautta yksityiseen käyttöön.

Siitähän naapurimaassa on lukuisia esimerkkejä … ja kansa pureksii kynsiään pahimpaan nälkäänsä ympäri Venäjänmaan. Voin tietenkin olla väärässä ja mielelläni olen ja myönnänkin sen, mutta ensin pitää vain näyttää selkeästi, ettei niin ole. Tai toisaalta, mitäpä se miulle kuuluu.

Onhan miulla omassakin elämässäni omien asioitten kanssa tekemistä, enkä suuria rahoja kaipaakaan. Eipähän jää sitten aikanaan 53 vuoden päästä perinnönjaossa liikaa pohdittavaa. Itsellehän nämä kaikki on tarkoitettu omaan elämääni varten, eikä vain säästöinä ja perintöinä jälkipolville.

Parempiahan ovat kaikki ne henkiset perimät, muistot ja neuvot, perintöinä kuin raha. Jokaisenhan pitäisi muistaa elää vain itselleen, eikä toisia varten, mitä tulee omaisuuden kartuttamiseen. Oma hyvinvointi on jokaiselle tärkein. Kun huomaa aamuisin olevansa elossa, niin se on päivän tärkein hetki huomata, että taas yksi päivä aikaa tehdä monia mielenkiintoisia asioita itsensä ja toisten, lähimmäistensä hyväksi.

Sen verran olen tehnyt selvyyttä, mitkä ovat itselleni tärkeimmät asiat:
– kaikki henkilökohtainen posti
– terveelliset elämäntavat
– fyysinen rasittaminen
– laulaminen
– kirjoittaminen eli muistojen tallentaminen
– marjojen poimiminen talven varalle
– naapurien ja tuttavien auttaminen
– luvatut asiat ja niitten hoitaminen

Lehdistä ja nettiuutisista näkee, mitä muualla tapahtuu, millä teillä on tietöitä, kun ajoreittiään suunnittelen.

Onneksi päivittäiseen rutiiniin ei kulu aikaa sekuntiakaan televison katselu. Se aika on onneksi jo takanapäin, kiintiö tuli täyteen. Ei siellä kuitenkaan ole mitään henkilökohtaisesti itseäni koskettavaa, vaan toisten asioita. Radion muistan aukaista kerran-pari kuukaudessa. En sitä sano, etteivätkö maailman tapahtumat kosketa, mutta ei niillä ole suoranaisesti minun henkilökohtaiseen elämääni merkittävää vaikutusta. keskityn vain omaan elämääni valtaosin ja nautin siitä.

Aikaa riittää omien tekemisten suunnitteluun, polttopuitten sahaamiseen ja pilkkomiseen, talvella lumitöihin, kesällä nurmen leikkuuseen omassa ja naapuri-rivitalon pihass, karjalaisyhdistyksen ja Karjalaisseurojen Kuopion piirin sihteerin tehtävien hoitoon.

Eläkkeellä on mukava olla, kun aikaa ja tekemistä riittää, eikä tarvitse hohhoilla ja etsiä päivän lehteä ja tutkailla televisio-ohjelmia. Ei ehdi edes kunnolla vanhettumaan, korkeintaan ”ikkäänkuin ikkääntyy”. Ja kun saa laulaa aivan silleen sopivasti.

Eilenkin, kun painovirheestä johtuen Karigasniemen kappelin seinällä oli lappu, että Suomi 100 – Muistojen laulut – konserttini alkaa klo 15 ja sitten Lappilaisessa ilmoitin erehdyksessä klo 16. No, ei ongelmaa. Kun huomasin yleisöä tulevan paikalle ollessani laulamassa aiemmin tulleille, ei muuta kuin selvitin heille tilanteen ja osa lähti pois, kun olivat kertaalleen kuulleet ja myöhemmin tulleille lauloin uudelleen koko ohjelman. Reilut 2 tuntia laulua, mutta olisihan se aika mennyt paljon huonomminkin.

Oli muuten mieluisia vieraita klo 16 siellä. Hannu Pirinen Juuan Kajoosta saapui paikalle ja hän oli se urakoitsija, joka oli rakentanut tämän Karigasniemen kappelin … ja paljon muuta kaiken aikaa ympäri Lappia. Taitaville riittää kysyntää.

Tästäpä miun elämäni jatkuu. Iltapäivällä laulatan Utsjoen palvelutalon asukkaita, huomenna ajan Jäämeren rantaan Båtsfjordiin ja siellä ensin palvelutalolle keskiviikkona päivällä ja illalla kirkossa. Sitten maisema vaihtuu Varanginvuonon ja Barentsinmeren tuntumaan Vesisaareen eli Vadsö, ja sitten kaukaisimpaan Norjan kolkkaan Vuoreijaan eli Vardö, kunnes viikon päästä palajan takaisin ”Sorrentohon” eli tänne Utsjoelle ja laulut päivällä ja illalla ja tiistaina kotimatkalle. Siis viikon päästä.

Maailman pahuus ei täällä tunnu, jos en avaa nettia. Eikäpähän se Norjan puolella pelitäkään, kun suomalaisten operaattorien tehot jäävät rajan tuntumaan, enkä kännykällä halua tietää muuten kuin puhelimen tai tekstiviestien välityksellä, mitä lähipiirissä tapahtuu.

On hyvä joskus antaa aivojen levätä ja nauttia näkymistä aukeilla tuntureilla tai meren rannalla. Kyllä niitä kaikenlaisia uutisia sitten saa lukea vaikka iltapäivälehtien lööpeistä tai netistä aivan riittävästi.

Huomenaamulla tämä kanava sulkeutuu ja avautuu vasta viikon päästä. Siihen saakka sielu saa levätä.