Illan ensimmäinen tähti syttyy tummenevalle taivaalle,
ja pian,kun viimeinenkin auringonkajo on häipynyt sinivihreän
meren taa,huomaan niitä tuhansia,kenties miljoonia.Ilman täyttää raikas,suolainen tuoksu,joka melkein huumaa malttamattoman mieleni.
Aina tällaisen illan tullessa odotan Häntä.Ja aina Hän myös saapuu . . . siroin,äänettömin askelin,satiinikeijuna.
Käsi kädessä astelemme rannan pehmeälle hiekalle,hakeudumme
palmun hiljaa huojuvien lehvien alle,kuuntelemme,kuinka valtameren mainingit murtuvat koralliriuttoihin ja miten valkea
lintu valittaa jossain ylväässä korkeudessaan.
Yhä uudelleen saan toteuttaa Hänen rakkaimman toiveensa.Tiedän,että pienen vaalean,silkkisen pään painuessa
syliini Hän tahtoo minun kertovan tarinan.Saman tarinan,jonka
Hän on kuullut jo lukuisia kertoja aiemminkin.Kuitenkin tuntuu
tarina olevan Hänelle aina uusi,täynnä ihmeitä ja ihastusta.
Tunnen itseni aivan Peter Paniksi,joka johdattaa
Leenaa Mikä Mikä maahan.Otan Hänen pienen,lämpimän kätensä
omaani ja alan hiljaa toteuttaa toivettaan . . . .
Ootan Häntä mä ain iltaisin.
Näytän tien taivaan tähtitarhoihin.
Jos vain kuunnella tahdot,kerron ihmeistä maan.
Kerron ihmeistä taivaan,kaukaa tähtien taa.
Jos kätesi hellän mä omaani saan,
käymme yhdessä tien yli linnunradan,
kauniiden tähtisumujen luo,sinne,
missä huolet ei näy,kukaan ei niitä suo.
Jos tahdot,jään sinne ainiaaks’luoksesi sun,
Sinä pieni viehkein,satiinikeijuni mun.
Tarinan kuultuaan Hän nousee,silittää päätäni
hetken,katsoo minua herttaisin silmin ja lähtee sitten pois yhtä siroin,äänettömin askelin,kuin oli luokseni saapunutkin.
Näen Hänen jälkeensä vain meren taukoamattomat tyrskyt ja kuulen valkean linnun ainaisen,valittavan äänen.
Katsoessani taivaalle näyttää tähtisumu yhä
kauniinmalta.Kuulen sen kertovan lupauksen: Aina uuden illan
hämärtyessä on satiinikeijuni saapuva luokseni.Ja myös . . .
haluaa minun kertovan yhä uudelleen ja uudelleen saman,kauniin
tarinan.Sen,joka on hänelle aina uusi.
En koskaan aiemmin ole tiennyt kauniin tähtisumun osaavan hymyillä.Mutta . . . nyt se ainakin näytti
tekevän niin.
Kirjoitus omistettu Kultakutrille
