Kulunut vuosi on ollut tavallisuudesta poikkeava. Muun muassa korona on vaikuttanut monen ihmisen elämään, ainakin jollakin osa-alueella. Suomen historiassa on esimerkkejä siitä, miten luonto juuri poikkeusaikoina on usein tarjonnut ihmisille parastaan. Vaikka ei tätä korona-aikaa voi verrata esim. Isoon Vihaan tai sotavuosiin, niin erikoisella tavalla juuri tänä vuonna on metsissä ollut minun muistikuvieni ajan paras sieni- ja marjasato. On ollut mahtavaa kerätä kanttarelleja ja tatteja. Lähimpiä on saanut kerätä koriin jo mökin terassin edestä. Marjoja on myös ollut runsain mitoin. Saaliin suuruuden on rajoittanut vain laiskahkon marjastajan uutteruuden puute.

Mökkijärvestämme olemme tutustumisreissujen myötä löytäneet hyvän ahvenpaikan. Veneen laidalta pilkkimällä ja verkoilla on päässyt ahvenfileen makuun. Ja vielä kun fileen kylkeen paistaa kanttarelleja niin pystyy syömään! Todellista lähiruokaa. Teeripaistia en ole vielä päässyt tälle syksylle maistamaan, mutta onhan tässä vielä aikaa. Ja mikä tärkeintä, kanalintukanta tuntuu olevan ainakin kohtuullisella tasolla monin paikoin. Se ilahduttaa metsämiehen mieltä.

Ettei nyt menisi pelkäksi luonnon antimista jaaritteluksi niin kaikista tärkeimpiä ovat olleet kuitenkin yhteiset hienot perheen ja ystävien kanssa luonnossa vietetyt hetket. Niihin olisin tyytyväinen vaikka en sitä teeripaistia tänä vuonna saisikaan. On suuri onni elää maassa, jossa on puhdas luonto ja vapaus siellä liikkumiseen.

Voikaa ihmiset hyvin ja ulkoilkaa mahdollisuuksienne mukaan!

vuosi vuodelta koen syksyn voimakkaammin

keltaisten lehtien havina sielussani sekoittaa ilon haikeuteen ja marras minussa ottaa vallan

ei se ole surua, ei toivottomuutta

se on kaiken olevaisen yläpuolella oleva laki

ensi keväänä jälleen

toivon vereni kuumentuvan ja poskieni punertuvan

näkeväni joutsenparin taivasta vasten