Kevät

Taas on se aika vuodesta, jolloin tuttu levottomuus valtaa salakavalasti mielen. Lisääntyvä auringonvalo nostaa punan poskille ja kuumentaa veren. Niin… tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse siitä, mitä arvon lukija ehkä ensimmäiseksi luulet. Tai sitten osaat arvata oikein. Kevät tarkoittaa kaltaiselleni perhokalastajalle lähestyvän koskikalastuskauden alkua.

Sydäntalvella maailma vaikuttaa olevan ikuisen lumen ja roudan kynsissä. Kun silloin ajattelen kesäistä koskea, veri pakkautuu ahtaisiin suoniin ja velloo kuin mielikuvieni joki erämaassa, runsaana ja voimakkaana. Silloin tunnen kaipuuta, joka sekoittuu epämääräiseen alitajuiseen luopumisen tuskaan. Vähitellen kevään edettyä alkavat youtuben perhokalastusvideot pyöriä iltaisin ja välillä on käytävä hypistelemässä kalavehkeitä ja availemassa perhorasioita. Kalastusvälineliikkeeseen en uskalla heräteostosten pelossa mennä.

On mukavaa, että on hyviä harrastuksia. Perhokalastus on siitä monipuolinen laji, että sitä voi harrastaa läpi vuoden. Varsinaisen kalastuskauden ulkopuolella voi sitoa perhoja ja lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Ja tietenkin kaveriporukalla suunnitella seuraavan kesän reissuja ja muistella tehtyjä. Vaan kyllähän sitä varsinaisen kalastuskauden alkamista kovasti odottaa. Jotkut harrastavat kevättalvista sumukorentokalastusta, mutta minä en jostain syystä ole siihen syttynyt. Täytyy jaksaa sinnitellä vielä vähän aikaa ja odottaa kevään tuloa.

Vuosien myötä kalareissut/vuosi ovat määrällisesti vähentyneet, mutta mielestäni laatu korvaa määrän. Olen kulkenut kalalla ystävien kanssa ja yksinkin. Kummassakin on puolensa. Hyvien ystävien kanssa tehty kalareissu tarjoaa niin monella tavoin hienoja elämyksiä. Joskus on myös tärkeää olla yksin oman päänsä kanssa. Erityisesti pidän loppusyksyn pimeistä illoista nuotion ääressä. Silloin on mahtavaa kuunnella hiljaista puiden huminaa ja tuijottaa tuleen. Antaa ajatuksen liikkua vapaana ja ideoita vaikka uusia kirjoitushommia ja tuumailla elämää.

 

Yön odotus

valkea perhosiima liukuu pitkin tummaa vedenpintaa
odotan yötä, jolloin tuli kertoo minulle tarinoitaan
silloin en ole enää ihminen vaan susi, jonka ulvonta kaikuu kallioista
kiirii pitkin pohjoista taivaankantta
alkuaikojen perimä herää eloon vaatien veristä lihaa
tähtikartan keskeltä Fenris vastaa liekkien tanssiessa korkeuksiin
savun lailla minä hengitän avaruutta

Jätä kommentti

*