Luovuuden lähteillä

Kevät on nähtävästi saanut aikaan sen, että luovuuteni tuntuu lähteneen laskuun lisääntyneen valon määrän myötä. Sinällään ristiriitaista. Luulisi, että kun ihminen on virkeämpi, niin tekstiäkin syntyisi enemmän. Ehkäpä  melankolinen sieluni tarvitseekin turvallista pimeyttä ympärilleen ja loska kenkien alla ruokkii taiteellista mielikuvitusta. Mene ja tiedä. Pitääköhän olla huolissaan?

Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että kevään tulon myötä mielessä on talvea enemmän muita ärsykkeitä ja tehtävää. Kalaan pitäisi ehtiä, mökillä olemaan, perheen kanssa touhuta ja työkin haukkaa välttämättömän osansa. Kesäloman lähestyminen saa aikaan mielessä pyörivän tehtävälistan pitenemisen. Eipä siis ihme, että luovuus tuntuu olevan piilossa kaiken tämän “normaalielämän” sopukoissa. Pitäisi ehtiä tekemään niin paljon ja lyhyessä ajassa. Suorittaa.

On tietysti onni, että minulla on tämä normaalielämä. Se pitää minut liikkeellä ja elossa. Ilman sitä hautautuisin omaan tunkkaiseen kammiooni haaveilemaan ja tuskinpa saisin mitään mainittavampaa tehtyä, vaikka aikaa sitten olisikin. Perhe, ystävät ja omaiset sekä työ. Lisäksi muutamia mukavia harrastuksia. Ja tietysti luonto. Siitäpä tämä jätkä ponnistaa.

Vuan ootahan… nyt minä sen taas muistan. Luovuuteni lähteen. Tumma rakkauteni. Olet edelleen niin pehmeä ja lämmin vaikka elämä on jättänyt sinuun jo jälkensä. Kun käperryn syliisi, tunnen elpyväni ja saan virkistävän levon ja rauhan. Aikani kun siinä olen, alkaa luovuuskin taas löytymään kuin itsestään. Kävelen kohti sinua…. vanha ruskea sohvani.

Siunattu joutilaisuus

hirren raosta/suuria ajatuksia/pääni sisälle/
vanhalla sohvalla/kuluneena kumpikin/ulos tursuaa/
valkoista höttöä/polyesterin muotoista/luovuuden tuoksussa/
murukahvin maku/nouse, kirjoita/tilkettä hirteen

 

 

 

Jätä kommentti

*